Kuka tästä on vastuussa?

1.4.2006 klo 17:13

Mikäpä sen hienompaa kuin kirjoitella tarkkailuluokkatason asiattomuuksia internetissä kaikkien luettavissa anonyymisti? Mielestäni vielä kiehtovampaa on tehdä sama avoimesti omalla nimellä ja yksiselitteisillä yhteystiedoilla. Siksi kirjoitankin alkajaisiksi kaiken mitä et ole minusta halunnut tietää.

Olen Lounais-Hämeessä sijaitsevan Helvetin tulirotkon pikkukaupungin (kotisivut osoitteessa www.forssa.fi) rangaistus Uudenmaan yliopistoelämälle. Melkein koko ikäni sisäänpäinlämpiävässä Suomen virallisessa pysäköinninvalvonnan, vasemmistolaisuuden ja masentuneisuuden pääkaupungissa viettäneenä olen oppinut suhtautumaan asioihin yhtä aikaa sopivan varauksellisesti ja välinpitämättömästi. Psykiatrin sijasta vuodatan nyt kaikki lapsuuden ajan traumani tähän nettipäiväkirjaani.

Tällä hetkellä kulutan Helsingin yliopiston kalkkikivilattioita Viikissä eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa ykköskurssilla. Pyydän ettei kukaan tee pitkälle vietyjä johtopäätösiä kollegoistani näiden satujen perusteella. Pitää kuitenkin ottaa huomioon että olen kaupungissa syntynyt mies, joka ei omista koiraa eikä harrasta ratsastusta. Yhdistelmä on eläinlääkärille yhtä harvinainen kuin raitis teekkari, ulospäin suuntautunut ATK-tukihenkilö tai kadetti jota ei ole kiusattu lapsena koulussa.

Asia josta suurin osa ihmisistä minut tunnistaa on harrastusvalikoimani. Pyrin kilpailemaan jollakin tasolla pidemmillä juoksumatkoilla, mitä kautta olen pyrkinyt luomaan itselleni kaipaamaani kylähullun mainetta. Menestymismahdollisuuksiani on pudottanut räikeä epätasa-arvon ilmentymä, joka estää kilpailemiseni tytöt 13-sarjassa vain ikääni ja sukupuoleeni vedoten. Juoksemiseni vaikeuttaa suhtautumistani omiin suvaitsemattomiin elämänarvoihini ja asenteisiini. 179-senttisen vähän yli 60-kiloisen miehen, joka lähes päivittäin pukeutuu sukkahousuja muistuttaviin trikoisiin juostakseen räntäsateessa keskellä Helsinkiä pitäisi monen mielestä omata korkeampi kynnys terminologian "naurettava", "tyhjänpäiväinen" ja "ajanhukka"- käyttämiseen tälläkin foorumilla.

T: Jussi Virta P.S. Mikäli haluat lähettää oikaisuvaatimuksia, muuten vain vittuilla tai lähettää minulle esim. tappouhkauksen, ole ystävällinen äläkä hae Mainarilla webmail-osoitettani vaan lähetä tähän liittyvät viestisi suoraan toiseen osoitteeseeni jussivirta@hotmail.com. Voit toki kommentoida myös suoraan allaolevasta linkistä, mutta ottaen huomioon tämän tekeleen vaatimattomahkon lukijamäärän, en välttämättä päivystä kommentteja kovinkaan usein.

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Edit