Kerron tositarinan kaukaisesta maassa jossa olin pari vuotta sitten kuukauden lomamatkalla. Matkan voitin internetissä järjestetyssä kilpailussa. Välttääkseni syytökset asiattomuudesta ja ihmisryhmän loukkaamisesta, määrittelen maan ainoastaan itäisen Euroopan kolkaksi jossa naisten ei oleteta käyttävän farkkuja, mutta pyörryttäviä määriä parfyymeja kylläkin.
Lento meni hyvin ja hotelli yllätti minut siisteydellään. Valitettavasti kävi kuitenkin niin että aloin jo ensimmäisenä päivänä tuntea ikävää kuumotusta jalkovälissäni vaikka en todellakaan ollut matkakohteessa sillä asialla jonka vuoksi moni kyseiseen kohteeseen matkustaa. Virtsaaminen teki kipeää ja virtsa värjäytyi ikävän punaiseksi. Pian olin tilanteessa jossa mitään ei tullut ulos vaikka rakossa tuntui ikävää painetta ja yritykset saivat kyyneleet nousemaan silmäkulmaan. Tiesin että monet suomalaiset käyvät sikäläisissä sairaaloissa erinäisissä halvemmissa leikkauksissa, joten päivystykseen meno korkeintaan vähän jännitti.
Menin illalla päivystyspoliklinikalle jossa oli menossa hirmuinen sirkus ja vastaanottoaula oli ihan täynnä. Vastaanoton täti käski minun tulla seuraavana päivänä uudestaan koska heillä oli kiire, mutta vakuutin ongelman olevan vakava. Vastaanottohoitaja kehotti minut laskemaan housuni ja teki äänensävyllään hyvin selväksi että oli parempi totella. Vieressä hihitelleet ja kännykkäkameralla kuvia räpsineet teinitytöt eivät tehneet tilanteesta yhtään vapautuneempaa. Vielä tässä vaiheessa luulin että seisominen täpötäydessä vastaanottoaulassa housut nilkoissa olisi elämäni noloin kokemus, enkä arvannut että edessä oli tilanteita joissa VR:n junille itseään pelkässä Hankkijan lippiksessä paljastavan miehen itsekunnioitus oli koetuksella.
Hoitaja tunnusteli aikansa kovakouraisesti muniani ja survaisi hervottoman paksun virtsakatetrin sisään ilmeisesti ilman liukastetta. Katetri ei mennyt kovin pitkälle joten paikalle haettiin lääkäri joka kertoi että minulta on leikattava virtsakivet. Aiemmin en tiennytkään että ihmisenkin voi nukuttaa leikkausta varten yhdellä lihaksensisäisellä injektiolla.
Seuraavana päivänä heräsin anestesiasta hieman sekavana. Päälläni oli sama paita jossa olin poliklinikalle mennyt, mutta housut roikkuivat tuolin reunalla. Kiskaisen ne jalkaani ja lepäilin vuorokauden sairaalassa. Seuraavaksi minulle kerrottiin että olisi maksun aika. Kaivelin lompakkoani housun taskusta tajutakseni että minut oli varsin härskisti ryöstetty nukutuksen aikana.
Rahattomuus maksutilanteessa kuumensi luonnollisesti tunteita puolin ja toisin ja kyselinkin miten tilanteen kanssa pitäisi edetä. Sairaalan johtaja (tai joku muu vastuuhenkilö, kuka niistä tietää) kertoi vertauskuvallisesti että jos ei maksa ravintolassa, joutuu tiskaamaan. Ymmärsin olla viisastelematta että kuinkahan iso lasku minut leikanneelta kaverilta on jäänyt maksamatta kun on kirurgin hommiin joutunut. Ainakin leikkaushaavan ompelujälki oli melko persoonallinen. Pyysin määrittelemään muut maksutavat tarkemmin.
Minulle lyötiin käteen hinnasto jossa kuvattiin erilaisten suoritusten korvaushinnat. Jopa munuaisen luovuttaminen oli mahdollista! Kysyin että aikovatko he laittaa virtsakivet takaisin virtsaputkeeni jos en maksa. Sanallista vastausta en saanut, mutta en halunnut tietää mitä merkitsevä katse tarkoitti. Olin kuitenkin onnekas ja huomasin suurimman sallitun verenluovutusmäärän ja yhden spermanluovutuskerran riittävän.
Ensin luovuin muutamasta desilitrasta verta ja sen jälkeen minut ohjattiin siemenen antoon. Minut ohjattiin vastaanottoaulan vieressä olevaan vaatekaupan sovituskoppia ohjaavaan koppiin joka jätti kasvot ja nilkat kaikkien nähtäviksi. Mukaani sain muovipurkin ja paikallisen miestenlehden. Lehden kannessa ollut auliisti sulojaan esitellyt kaunotar ei sanottavasti auttanut löytämään oikeaa tunnelmaa eikä etenkään havainto siitä että useimpia lehden sivuista ei ollut mahdollista irrottaa toisistaan.
Aikani tuloksetta väkerryttyäni, kopin ovi reväytettiin auki. Tällä kertaa olin huolestuneempi ihan muista asioista kuin täysin velttona roikkuneen lisääntymiselimeni esittämisestä suurehkolle yleisölle. Sisään koppiin tuli 180-senttinen voimakkaasti meikattu naishoitaja Valentina joka venytti lateksihansikkaan käteensä sellainen ilme kasvoilla ettei todellakaan ollut ensimmäistä kertaa asialla. Mietin oliko käsine tarkoitettu suojaamaan neidin käsiä vai minua. Joka tapauksessa hansikkaiden ansiosta tiesin että toimituksesta seurannut ihottuma johtui käsineiden lateksista. Moni mies olisi varmasti kokenut tilanteen jopa erittäin eroottiseksi mutta minua pelotti ihan suunnattomasti.
Hän otti sen halveksiva ilme kasvoillaan käteensä ja rynkytti edestakaisin sellaisella voimalla edelleen virtsakivien vuoksi kipeää vehjettäni että huusin siihen malliin että moni luuli minun innostuneen tilanteesta vähän liikaakin. Tulos ei kuitenkaan meinannut olla kummoinen joten asiasta silminnähden loukkaantunut hoitajatar survoi ainoastaan entistä kovempaa ja yllätyksekseni jopa painautui minua vasten vetäen minun käteni oman hameensa alle ja jätti työn kesken vasta kun sain itkun seasta aneltua häntä lopettamaan pelätessäni miehuuteni lähtevän juuriaan myöten irti. Valentina lähti tyhjän purkin kanssa kopista korkokengät vihaisesti kopisten ja minä konttasin naama yhtä paljon kivusta kuin häpeästä punaisena ulos aulaan housuja napittaen tuntien itseni täysin raiskatuksi.
Tilanteen kruunuksi edes luovuttamaani verta ei hyväksytty koska minun epäiltiin edellisen perusteella olevan homoseksuaali. Maksu olisi siis suoritettava jollakin muulla tavalla. Paikallisten sairaanhoitajaopiskelijoiden eturauhaspalpaatioharjoituksen koekaniiniksi en suostunut, koska olin havainnut rakennekynsien olevan kyseisessä maailmankolkassa suosittuja myös hoitoalalla. Myöskään elinluovutuksiin en halunnut joutua joten ainoaksi mahdollisuudeksi jäi koekäyttää uutta lääkevalmistetta. Allekirjoitin paperin jonka vuoksi en saa kertoa valmisteen nimeä tai kokeessa ilmenneistä sivuvaikutuksista, mutta sanottakoon että valmiste ei saanut myyntilupaa.