Blogien viihteellisyydestä printtimedian kriteereillä
16.3.2008 @ 1:54 · Mumina
Sunnuntaiaamun Hesarissa kulttuurisivuilla julkaistava jutturykelmä blogeista on jo luettavissa HS.fi:ssa (kiitos vinkistä, Kari).
Juttu kansanedustajien blogeista on ihan ok, mutta pääjutussa mennään metsään. Esa on opiskelukavereita ja hyvä toimittaja, mutta nyt pitää kyllä antaa pyyhkeitä.
Jutun (kuten printtijournalismin yleisesti, edelleen) virheenä on tulkita keskustelevaa, monelta monelle suuntautunutta mediaa - tässä tapauksessa blogeja - yksisuuntaisen massamedian perinnäistotuuksien valossa.
Siinä missä massamediassa suuri yleisö on jakautunut seuraamaan määrältään verraten harvoja viestimiä, blogosfäärissä jokainen vastaanottaja on myös (ainakin potentiaalinen) viestijä. Useimmat blogit toimivat kirjoittajansa henkilökohtaisena viestintäkanavana. Näiden blogien aiheet ovat vaihtelevia ja lukijamäärä verraten pieni. Nämä blogit eivät näy top-listoilla eikä niitä usein ole mahdollistakaan asemoida mielekkäällä tavalla keinotekoiselle viihdettä-vai-vakavaa -akselilla.
Suurimman yleisön saavat blogit, jotka ovat teemaltaan rajattuja ja vetoavat mahdollisimman suureen osaan kiinnostuksen kohteiltaan vaihtelevaa yleisöä. Tämä tarkoittaa viihdettä.
Kansalaisjournalismi ei ole myöskään ainoa vakavan tai epäviihteellisen bloggaamisen muoto. Monet ns. asiablogit ovat usein hyvin erikoistuneita, mutta niillä on hyvin valikoitunut lukijakunta. Nämä blogit eivät siten näy luetuimpien blogien listoilla, mutta niillä voi olla merkittävä asema oman erityisalansa asiantuntijoiden keskuudessa.
Näin ollen: suosituimpien blogien lista ei kerro mitään blogien viihteellisyydestä yleisesti.
Blogosfäärin asiallisuuden mittaamisen yksikkö eivät olekaan blogit vaan paljon vaikeammin paikallistettavat blogikeskustelut. Blogeissa käytävät keskustelut, erityisesti yhteiskunnalliset sellaiset, eivät ole keskustelupalstojen tavoin rajattavissa yhdelle sivustolle, vaan keskustelua käydään ympäri blogosfääriä merkintöjen välisin viittauksin ja lainauksin, useimmin juuri nissä teemoiltaan vaihtelevissa henkilökohtaisissa blogeissa. Nämä hajautetut keskutelut voivat ja ovat synnyttäneet myös aitoa yhteiskunnallista toimintaa.
Jutussa mainittujen neuleblogien määrän kasvu ei ole merkki blogien viihteellistymisestä, vaan siitä, miten blogit voivat tuoda sosiaalisen ulottuvuuden mihin tahansa muutoin yksityiseen harrastukseen tai toimintaan. Jakamisen ja vuorovaikutuksen mahdollistamisella voi olla yllättäviä seurauksia, esim. neuleblogien suosio on jo aito uhka käsityölehdille. Tämä ei ole kansalaisjournalismia: se on yhden tyyppisen journalismin pelisääntöjen muuttamista.
Jussi Alhroth sentään paikkaa hyvin blogissaan:
Mielestäni voidaan hyvällä syyllä kutsua eräänlaiseksi kansalaisjournalismin muodoksi bloggaajien keskinäistä kommunikointia ja ristiinlinkittämistä ajankohtaisista aiheista, varsinkin jos tämä keskustelu saa niin suuren liikevoiman, että se purkautuu yleisemmin näkyväksi.
Todellakin! Onko tämä nyt taas yksi todiste siitä, että vain bloggaavat toimittajat voivat ymmärtää blogeja.
PS. Vielä tuhannennen kerran: Blogit eivät ole nettipäiväkirjoja!
Linkkan tähän postaukseen: http://erkka.vuodatus.net/blog/1186464
(Jere perhana, HTML-merkkaus vapaaksi!)
Sinua siteerattiin myös Journalisti-lehden takasivun humöröösiin tyyliin ("Myrsky pipetissä"): http://www.journalistilehti.fi/tuotteet.html?id=85/362
Kiitos vinkistä! Olen siis nyt "bloginimimerkki Työnimi". :)
Aihepiiriin liittyen, Helsingin tietojenkäsittely-yhdistyksen lehdessä (kirjoitin vahingossa ensin "blogissa", heh) sivulta 14 alkaen kirjoitus "Blogien merkittävyys Suomessa": http://www.hetky.fi/Hetky_108.pdf