Ooty
4.12.2006 klo 19:17 | mielenkiintoiset paikat Intia
Ooty, Ootacamund, Udagamandalam tai Udhagai (wikipedia) (wikitravel) (kuva) (kuva) (kuva). Kaikki tarkoittavat samaa eli kaupunkia Tamil Nadu-osavaltiossa (wikipedia) (wikitravel) Etelä-Intiassa. Tamil Nadu täyttää itäpuolen Intian eteläkärjestä Keralan täyttäessä länsipuolen. Itse Ooty sijaitsee Tamil Nadun, Keralan ja Karnatakan rajalla, eli ihan Tamil Nadun luoteiskärjessä.
Ooty on joidenkin puheiden mukaan Etelä-Intian legendaarisin (no, kaikki on aina legendaarisinta, suurinta, kauneinta jne) Hill Station eli vuorilla / vuorenrinteillä sijaitseva kaupunki. Korkeutta merenpinnasta on noin 2200 metriä ja lämpötila talvella sen mukaisesti jopa nollan asteen tienoilla. Viileää siellä siis olisi. Kaupunki itsessään on kai melko likainen paikka, ja turistien takia ylihintainen ja täysi, mutta ympäristön takia silti "näkemisen arvoinen". Eli tarjolla on hienoja maisemia, teeplantaaseja ja sen sellaista. Trekkailu Ootyn ympärillä on suosittua puuhaa. Jotain sellaista haluaisi kyllä kokeilla, mikäli tuonne eksytään. Lähistöllä on jonkinlaisia luonnonpuistoja, joissa retkeilyä voi harrastaa.
Coonoor ja Kotagiri ovat pienempiä kaupunkeja Ootyn lähellä, siis rauhallisempia ja jonkin verran halvempia mutta samanlaisessa ympäristössä.
Ootyyn pääsee pikkujunalla (Nilgiri Hills Railway) joka kiemurtelee vuorta pitkin ylös. Junamatkasta löytyy tällainen video. Junassa on kuulemma samanlaiset bileet joka kerta. Tarttuva biisi, muuten :) Tsali tseija tseija tseija tseijaa!
Ongelma vain on se, että juna saattaa olla täyteen buukattu, koskapa tuollainen on tietysti turistien suosima kohde. Mutta must juttu monien mielestä silti. Syksyllä juna oli poissa käytöstä maanvyöryjen takia, pitäisi kai ottaa jostain selvää onko reitti tällä hetkellä selvä.
ei vitjat! mä niin nään teiät taputtamassa tätä blogia, kommunikointi siirtyy kommenttien kommentointiin? vaines, kovin veikeä, tulee mieleen kiinalainen tapetti ja utuvuoret. salla on päässyt vaikuttamaan värimaailmaan, eik? junalla intiassa? kana sylissä ja tuomion temppelit vasemmalla. sytkäri mukaan just in case.
Innostuin! Mutta ei, Tuomion Temppeli on kuvattu Sri Lankassa. Pahus. Tulipa silti löydettyä Indian Jones Wiki: http://indianajones.wikia.com/wiki/Temple_of_Doom :o
apinanaivot olivat hilloa ja kermavaahtoa !!! hehee, se obiwan -läppä riemastutti joskus joskus joskus. mutta hyvä filkka. se hajuvesitestaus sit! ja kaikkien patsaiden rinnat pitää koplaa läpi ihan jos vaikka. sri lanka oli pettymys, mä oon aina luullut, et ne oli intiassa.
kommentin kommentin kommentti! Miten niin värimaailma näyttää multa? Pitää petrata. jonkun. ja tissikopelointia. Minna! Tää osoite piti antaa perheellekin ;)
Hmm, siis mikä onkaan Tuukan toinen nimi? Toivottavasti Wilpertti :)