Poliitikot, blogatkaa!

17.11.2005 klo 10:35 | it yhteiskunta

Tuttavani puuhaa eräälle kansanedustajalle blogia. Teknisen toteutuksen miettimisen kirvoittamassa keskustelussa totesimme, että poliitikkojen blogeista puhutaan jonkin verran, mutta heillä on kyllä oikeasti vain nettipäiväkirjoja. Siis tavallisia nettisivuja, joissa edustaja turisee kuulumisiaan ja edustajasta kiinnostunut voi niitä käydä jaksaessaan tiirailemassa.

Blogi on eri asia kuin nettipäiväkirja. Mietitäänpä hetki, mitä poliitikkojen "blogit" nyt ovat, ja mitä ne voisivat olla.

Katsotaanpa vaikka Rosa Meriläisen nettipäiväkirjaa. Käyttäjä valitsee vuoden ja viikon, jonka merkintöjä haluaa tarkastella. Luettavaksi saa Rosan viikon kuulumiset, politiikkaa ja kavereita. En haluaisi saivarrella tekniikasta, mutta miksiköhän uusimpia merkintöjä ei näytetä samantien etusivulla, uusin ylimmäisenä kuten tässäkin omassa blogissani, vaan ne löytyvät valikon takaa? Merkinnöillä ei ole otsikoita, ne eivät ole mitään aihetta käsitteleviä kirjoituksia, vaan päiväkirjamerkintöjä. Ihan kiva, jos haluaa tietää mitä Rosalle kuuluu. Mutta entä jos haluaisi ihan oikeasti lukea politiikasta? Entä jos haluaisi omasta blogistaan linkata siihen, mitä Rosa sanoo vaikkapa maahanmuuttajapolitiikasta?

Erkki Tuomioja puolestaan kirjoittaa oikeasti politiikasta, tietystä aiheesta, ja mielenkiintoisia kirjoituksia. Sivulla kuitenkin näytetään vain pari uusinta merkintää sivulla peräkkäin. Mitään arkistoa ei ole. Yksittäiseen kirjoitukseen on mahdotonta linkata.

Suvi-Anne Siimeksen päiväkirja se vasta onkin: Arkkikaupalla merkintöjä yhdellä sivulla. Kun muilla ei voi linkata tiettyyn merkintään, Suvi-Annella ei voi edes linkata itse päiväkirjaan kadottamatta sivun rakennetta (frameja). Löytääkseen jonkun tietyn merkinnän sivua täytyy vaan selata ja lukea ja selata ja selata. Lisäksi yksi merkintä voi käsitellä ensin espressoa ja sitten Natoa.

Poliitikot itse valittavat, että politiikasta tulee sirkusta, kansanhuvia, jossa tärkeistä asioista päättäminen jää saippuasarjamaisen kohu-uutisoinnin jalkoihin eikä itse politiikka kiinnosta kansaa. Poliitikot ovat mediassa ensisijaisesti julkkiksia. Miksi edustajat sitten itse katsovat omat fiiliksensä nettijulkaisun arvoisiksi asioiksi? Netissä ei auta valittaa median valitsemasta näkemyksessä: Poliitikko, nettisivuillasi olet itse media.

No, mitä sitten kaipaisin poliitikkojen nettipresenssiltä? En mitään kovin kummallista. Oikeaa blogia, jonka tekninen toteutus olisi sen verran kelvollinen että se mahdollistaisi tiettyyn kirjoitukseen viittaamisen (edit: eli permalinkit) ja merkintöjen koostamisen muualle (uutisvirrat). Tämä on teknisesti pikkujuttu. Ilmaisiakin blogipalveluita on netti pullollaan, kuin myös maksullisia, ylläpidettyjä ja tuettuja, esim. TypePad. Kansanedustajilla varmaan on mahdollisuus jonkinlaisen teknisen tuen saamiseenkin jos homman alkuun saaminen on muuten liian vaikeaa. Itse ylläpitäminenhän on helppoa.

Haaveilen nettisivusta, jolle voisi koostaa eri poliitikkojen blogien uutisvirtoja. Tämä on teknisesti hyvin helppoa, jos sille vaan annetaan mahdollisuus. Tämä mahdollistaisi vaikkapa sivun, joka näyttäisi tietyn puolueen edustajien blogien uusimmat merkinnät, tai tietystä ajankohtaisesta poliittisesta aiheesta kirjoitetut uusimmat merkinnät. Pystyn kuvittelemaan harvoja sivustoideoita jotka kiinnostaisivat minua enemmän, enkä varmasti ole ainoa.

Teknisesti kelvollisen toteutuksen lisäksi kaipaisin, että poliitikot vaivautuisivat kirjoittamaan ajankohtaisista aiheista politiikassa. En kiellä pitämästä nettipäiväkirjaa, mutta itse en ole kovin kiinnostunut julkkisten yksityiselämästä. Poliitikkojen tehtävä on tehdä politiikkaa, ja itse olen kiinnostunut siitä. Jos nettipäiväkirja on tärkeä, pitäkää vaikka erillistä poliittista blogia sen lisäksi.

Ajatelkaa, kuinka suuri mahdollisuus netti ja blogit ovat tuoda politiikkaa lähemmäs kansaa. Se, että politiikka sulkeutuu kabinetteihin kauas kansasta ja poliitikoista pinnalle näkyy vain tuoreimmat ihmissuhdejuorut on niin poliitikkojen kuin kansankin jatkuva huolenaihe. Kunnollinen nettikirjoittelu voisi olla askel oikeaan suuntaan. Poliitikoilla olisi nyt mahdollisuus käydä suoraa julkista keskustelua kansan kanssa ilman valtamedian suodatusta ja kankeutta.

Poliitikot, teidän ei tarvitse alistua siihen, että ainoa kanavanne keskustella kansan kanssa on media, joka kirjoittaa mistä haluaa ja mistä näkökulmasta haluaa. Te voitte itse olla oma medianne. Katsokaapa vaikka Helsingin Sanomien blogien suosiota ja jopa kommenttipalstoilla käytyjä asiallisia keskusteluja. Siinä muutama asiallisesti toteutettu blogi.

Eikä blogin pitäminen tarkoita, että sinne pitäisi kirjoittaa joka päivä hiottu ja viisas artikkeli. Blogi on paljon vapaamuotoisempi media, perinteisestä paperijournalismista keskustelun suuntaan. Hatunnosto niille poliitikoille, joilla jo jonkinmoinen säännöllisesti päivittyvä nettisivu on, mutta tutustukaa tekin paremmin blogien mahdollisuuksiin. Ja niille, joilla ei ole minkäänlaista nettijulkaisua mutta silti haluaisitte politiikasta kiinnostuneen kansan: Kyllä teillä mielipiteitä ja ajatuksia on, miksette julkaise niitä?

Kommentit tervetulleita.

Kommentit

  1. .. klo | #
  2. .. klo | #
  3. Tuukka 17.11.2005 klo 14.22 | #

    Saamani palautteen perusteella selvennän sen verran, että tarkoitukseni ei ole kritisoida sitä miten mainitut kolme nettipäiväkirjaa ovat tehneet kaiken väärin, vaan innostaa kaikkia poliitikkoja bloggaamaan. Tuomiojan, Meriläisen ja Siimeksen julkaisuissa kiinnittäisin huomiota tekniikkaan (haluaisin sen poliitikkoblogeja koostavan sivun!) mutta hienoa, että he yleensä nettijulkaisevat.

  4. Jere Majava 17.11.2005 klo 15.35 | #

    Hyviä pointteja. Teen tähän tällaisen manuaalisen trackbackin.

  5. Anselmi 17.11.2005 klo 22.58 | #

    Niin, olisihan se hienoa, että poliitikotkin reflektoisivat hieman yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan, sen sijaan että esim. tilittäisivät kauppalistansa laajuutta tai vaikenisivat tyystin.

    Vaikka sitä sanotaankin, että henkilökohtainen on poliittista ja sitä rataa.

  6. Hedari 18.11.2005 klo 14.16 | #

    Olet oikeassa, nettipäiväkirjoilla ja poliittisilla blogeilla pitäisi olla ero. Nythän blogi-nimikkeen alta löytyy kaikkea Pirkan resepteistä seuranhakuilmoituksiin.

    Itse kyllä pidän nimenomaan nettipäiväkirjoista.

  7. Tuukka 21.11.2005 klo 13.57 | #

    Hm, tuo esimerkki Hesarin blogeista on vähän hassussa paikassa kun samassa kohdassa puhutaan siitä kuinka blogit ovat irti valtamediasta. :) Hesarin blogit vaan toimivat hyvänä esimerkkinä a) teknisesti hyvistä b) suosituista blogeista.

  8. Jere Majava 24.11.2005 klo 14.38 | #

    Hedari: Nettipäiväkirjoilla ja poliittisilal blogiella on toki ero, mutta blogeja ne ovat silti kaikki. Saman muodon sisällä voi olla monenalaisia keskusteluja.

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Edit