Punavihreää opiskelijapolitiikkaa ja maailmanparannusta ylioppilaskunnasta käsin
3.4.2008 klo 19:20
Sitvasin blogi siirtyy uuteen osoitteeseen, uudelle alustalle, koska tämä vanha lakkaa olemasta jossain vaiheessa. Vanhat kirjoitukset on myös siirretty. Kommentointi on täällä päättynyt, mutta sitä voi jatkaa uudessa.
Uuden blogin osoite on: http://blogs.helsinki.fi/sit-vas/. Jatkakaamme siellä.
Valitettavasti vanhojen sivujen edelleenohjauksia ei voitu toteuttaa, joten mahdolliset linkit menevät rikki jos ja kun tämä blogi joskus poistetaan.
14.12.2007 klo 13:52
Jotkut ovat ilmeisen vilpittömästi sitä mieltä, ettei liiketoiminnassa ole mitään poliittista. Kyse on onneksi väärinkäsityksestä tai erilaisesta käsitteenmäärittelystä.
Monet, varsinkin täällä päin, yrittävät sekä politisoida epäpoliittisena pidettyjä asioita että laajentaa politiikan käsitettä tai ainakin käyttää sitä laajassa merkityksessään. Tästä ehkä tunnetuin esimerkki on 70-luvulta lähtöisin oleva feministisen liikkeen paljon käyttämä hokema "henkilökohtainen on poliittista". Niin on.
Tälle vastakkainen tapa on tarkoittaa poliittisella lähinnä sitä, mitä tehdään puolueissa, eduskunnassa, kunnanvaltuustoissa, edustajistoissa ja muissa vakiintuneissa edustuksellisen demokratian instituutioissa. Vastustan tätä, mm. koska sillä siirretään politiikka "tavallisten ihmisten" ulottumattomiin ja tehdään siitä jotain sellaista, joka ei koske heitä – meitä. Näkemys on myös mielestäni outo siksi, että on vain harvoja valintoja, varsinkaan arvovalintoja, joilla ei olisi jotain vaikutusta ympäröivään maailmaan. Näiden valintojen tekeminen on siksi yhteisiin asioihin vaikuttamista eli politiikkaa. (Myönnän, että tunnen asiasta vain käytännöllistä, en juuri tutkimuksellista puolta.)
Ylioppilaskunnassa tämä vastakkainasettelu näkyy esimerkiksi siinä, että (karkeasti ottaen) punavihreät toimijat korostavat liiketoiminnan toteuttamisessa myös sellaisia näkökohtia, joilla on jotain eettisiä – esimerkiksi ympäristöllisiä tai sosiaalisia – implikaatioita, kun taas muille liiketoiminta tarkoittaa lähes yksinomaan mahdollisimman kovaan taloudelliseen tulokseen pyrkimistä. Samalla he helposti unohtavat, tahallaan eli ei, että myös yritykset samalla luovat todellisuutta ja käytänteitä, jotka vaikuttavat siiheen, miten asia jatkossa tehdään ehkä jossain muualla.
Otetaanpa täysin kuvitteellinen esimerkki, että kiinteistöalalla toimivan yrityksen täytyisi muodostaa kanta naapuriin rakennettavaan pysäköintiluolaan. Hanke voi olla lyhyellä tähtäimellä liiketaloudellisesti kannattava idea, koska potentiaalisesti parkkipaikkoja käyttävien (asiakkaiden ja erityisesti näistä riippuvien yritysten) näkökulmasta parkkipaikat eivät saa olla niukka resurssi, koska sellainen tilanne vähentäisi paikan houkuttelevuutta.
Asiasta linjausta tehdessä on kuitenkin muistettava omistajan näkemys asiasta. Jos yrityksen omistaja vaikkapa olisi sitä mieltä, että autoilua ei saa lisätä ja samalla tiedetään, että autoilun määrää säädellään nimenomaan parkkipaikkojen niukkuudella, on äärimmäisen poliittinen kysymys, pitäiskö yrityksen liiketoiminnassaan tukea parkkipaikkojen rakentamista vai ei.
Yleensä kaikkein vähiten tällaisissa asioissa herättää keskustelua se, miten yritys toimii suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Harva edes ajattelee ääneen, että kenties se, minkä kannan tämä (ja tuo ja vielä tuokin) yritys ottaa nyt vaikkapa esimerkissämme parkkipaikkojen tarjontaan, voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon näitä vaaditaan tulevaisuudessakin. Jos uskotaan sokeasti, että "on vain niin, että ihmiset jatkossakin haluavat tulla asioimaan autolla (paikkaan, johon on mitä erinomaisimmat joukkoliikenneyhteydet)" ja toimitaan liiketoiminnassa sen mukaisesti, on ihan selvää, että tästä tulee itseään toteuttava ennustus.
Myös liikeyrityksillä pitäisi olla rohkeutta kyseenalaistaa typerät kehityssuunnat ja yrittää itse vaikuttaa niihin, ilmankin että muodikkaasti puhutaan jostain "vastuullisesta yrityskansalaisuudesta". Ja varsinkin jos yrityksen omistajan mielipiteet jostakin asiasta sitä vaativat.
Ja se vasta onkin politiikkaa.
21.11.2007 klo 0:39
Tiistaina 20.11 HS:ssa oli julkaistu mielipidekirjoitus, jossa ehdotetaan (taas kerran) ylioppilastutkinnon arvosanoja yliopistovalintojen perustaksi. Allekirjoittajana on muun muassa lukiolaisten liiton puheenjohtaja Antti Melander. Itse toivon, että ainereaalin käyttöönotosta huolimatta ylioppilastutkinnon painoarvoa ei lähdetä kasvattamaan.
Pääsykokeisiin lukeminen on ehkä raskasta, mutta kuitenkin erinomaisesti motivaatiota mittaavaa ja esimerkiksi:
Myös ylioppilaskokeissa voi epäonnistua ja ei niitäkään saa suorittaa kuin kaksi kertaa vuodessa ja vain muutaman kerran uudelleen.
Ainereaalista huolimatta monilla yliopistossa opetettavilla aineilla on varsin vähän yhteyttä lukio-opintoihin.
Nuorilla on hyvin erilaiset kotiolosuhteet opiskeluedellytysten suhteen ja se valitettavasti vaan vaikuttaa tuossa vaiheessa varsinkin.
Poikien on todettu kehittyvän hitaammin ja ylioppilastutkinnon korostaminen syrjii heitä.
Ylioppilastutkintojen arvosanajakaumissa on maantieteellisiä eroja, mikä saattaa esimerkiksi johtua opettajien pätevyyseroista. Ylipäätänsä opettajien merkitys lukiossa on valtava. Jos on saanut erinomaista opetusta kaikissa aineissa pärjääkin luultavasti kirjoituksissa paremmin. Ei ole reilua, että huonosta opetuksesta kärsineet oppilaat joutuvat heikompaan asemaan jatko-opiskelupaikkaa hakiessa.
Kaikissa kouluissa ei voi opiskella kaikkia aineita. Tiedän esimerkiksi tapauksen, jossa lukiossa ei järjestetty ollenkaan filosofian opetusta, koska halukkaita oppilaita ei ollut tarpeeksi. Tällöin oppilaat eivät voi edes kirjoittaa heitä kiinnostavia aineita.
Ylipäätänsä näen asian niin, että ihmisellä pitää olla mahdollisuus jättää menneisyys taaksensa ja saada aloittaa halutessaan niin puhtaalta pöydältä kuin mahdollista -eli pyrkiä pääsykokeisiin lukemalla yliopistoon.
Kirjoitti Pinja
15.11.2007 klo 21:10
Näyttävät saaneen HYY:n hallitusneuvottelut vuoden 2008 hallituksesta päätökseen. En ole osallistunut neuvotteluihin – toisin kuin neljänä edellisenä vuonna – joten tässä vain muutama ulkopuolisen tarkkailijan havainto.
Kyseessä on siis neuvottelutulos, joka voi siis (ainakin teoriassa) vielä muuttua.
Paikkajako on siis HYALin neuvottelijan mukaan seuraava:
pj – Ulla Hemminki (OSAK)
järjestöt, tuutorointi – Pasi Hario (HYAL)
kv, kaksikielisyys – AnneSophie Hokkanen (SNÄf)
kopo – Rita Jailo (Sitvas)
sopo, ymppä – Emma Kari (HyVi)
viestintä, strategia – Aura Kostiainen (HYAL)
HYY Yhtymän hall. pj. – Hannu-Matias Nurmi (HYAL)
KJK pj, yhdenvertaisuus – Antti Palmu (OSAK)
sopo, kaupunki – Leena Pihlajamäki (OSAK)
TJK pj – Petrus Repo (HYAL)
kopo, oikeusturva – Liisa Reunanen (HELP)
kulttuuri, ravintola-asiat – Martti Tulenheimo (HyVi)
Yhteensä 12. Hallituksen kokohan pieneni yllättäen viime vuoden neuvotteluissa kolmestatoista kymmeneen, jotta meidät ja vihreät saatiin pihalle. Nyt näyttää siltä, ettei tuo ratkaisu eikä koko hallituspohja ollut hyvä, sillä punavihreät ovat näköjään taas mukana ja hallituksen koko melkein entisensä. Oli tietysti selvää jo vuosi sitten, ettei nykyinen hallitus voi ehtiä hoitaa kaikkia tehtäviään.
Tällä kertaa kokoomus, demarit ja keskusta jäivät ulkopuolelle, eli hallituksesta puuttuvat puoluepoliittiset ryhmät sekä uusi ryhmä Tsemppi. (Ei nyt tässä yhteydessä avata sinänsä kiinnostavaa keskustelua vihreiden puoluesitoutumattomuuden asteesta.)
Itse näkisin, että ainakaan kaupunki-, ympäristö-, koulutus- ja sosiaalipoliittisissa kysymyksissä ylioppilaskunnan läheiset kontaktit puoluekenttään eivät ole haitaksi.
Joku muu, jota kiinnostaa, voi halutessaan kaivaa esille ehdokkaiden kampusedustavuuden, vaalimenestyksen ja muita taustatietoja.
Salkuista yhdenvertaisuus, oikeusturva ja ravintola-asiat herättävät huomiota. Tasa-arvosta puhuminen ei ilmeisesti ole enää muodikasta, tasa-arvohan on kuulemma jo toteutunut. Tasa-arvoasiat ovat myös usein olleet sopovastaavan kontolla, ja hoitajastaan riippuen niitä on hoidettu tai sitten ei. Ja sitten, ovatko oikeusturva ja ravintola-asiat vastuualueina neuvottelutilanteen ad hoc -ratkaisuja vai mistä lie kyse? Edellinen on perinteisesti osa kopoa ja jälkimmäinen on ihan uusi juttu.
Hallituksessa on paljon hyviä ja päteviä ihmisiä. Poliittisestikin ollaan osittain hyvillä linjoilla, jos kohta poikkeuksiakin on: HELPin edustajan mielestä (vaalikoneen mukaan) pitäisi automaatiojäsenyys purkaa, panna ulkkareille lukukausimaksut, lopettaa ylioppilaskunnan yhteiskunnallinen osallistuminen ja olla tasaamatta vanhemmuuden kustannukset. HELP meneekin joiltain kohdin kokoomuksesta oikealta ohi. Talousvaliokunnan pj haluaisi kerätä/säästää rahaa nostamalla jäsenmaksua ja lopettamalla vippikassan. Köyhien ystävä. Onneksi talousvaliokunnassa ei kysymys sukupuolten palkkaeroista ole kovin usein asialistalla: "En ymmärrä kysymyksen syvintä olemusta."
Tuleva puheenjohtaja Hemminki on kunnostautunut edustajistossa lähinnä vastustamalla kehitysyhteistyötä. Odotan innolla hallitusohjelmaa.
Mielenkiintoista on myös, ettei vaalitulos juuri vaikuttanut HYALin ja Osakuntien epäpyhään allianssiin, vaikka poliittisesti näillä on aika vähän tekemistä keskenään – paikkojen sulle–mulle-jako näyttää jatkuneen. Vaikka osakunnat menetti kolme paikkaa neljästätoista ja HYAL lisäsi viidellä seitsemääntoista, HYALilla on yhä vain neljä paikkaa hallituksessa ja osakunnilla kolme. Puheenjohtajuus ja talouspaikat (Yhtymä, TJK, KJK) on jälleen jaettu näiden kesken, kuten "aina" ennenkin. Siitä huolimatta, että HyVin ja Sitvasin vaalirengas on kolme paikkaa osakuntia suurempi. Jotkut asiat eivät näköjään muutu yhden vuosituhannen aikana. Miksei vaalivoittaja HYAL ottanut viittä paikkaa tai edes puheenjohtajuutta? Vihreillekin olisi kuulunut kolme paikkaa, ainakin enemmän kuin osakunnille juuri nuo kolme paikkaa.
En tietenkään tiedä, mitä kassakaappisopimuksia ryhmien kesken on mahdollisesti tehty. Varmaankin jotain.
HYY on poikkeuksellinen ylioppilaskunta siinä mielessä, että sillä on hoidettavanaan melkoinen omaisuus. Tämä näkyy myös hallituksen koostumuksessa (ja kähminnän määrässä). Voitaneen kysyä, onko haitallista ylioppilaskunnan edunvalvonta- ja muulle työlle, että hallituksesta noin neljän–viiden henkilön työpanos menee omaisuudenhallinnointiin? Ja jos on, pitäisikö tai voisiko sille tehdä jotain? On tietysti hyvä, että yritystoimintaa ohjaa varsin laaja opiskelijaedustus, mutta entä jos siitä on haittaa ylioppilaskunnan "varsinaiselle" toiminnalle?
Mielenkiintoista tarkkailijan näkökulmasta on muuten se, että ainakin tällä vuosituhannella suuret, opiskelijan edusta mielellään puhuvat sittariryhmät ovat paitsi omineet talouspaikat, myös mielellään antaneet ns. substanssipaikat tai osan niistä vihreille ja punaisille (silloin kun näitä on mukaan otettu). Jätän arvelematta, mistä tämä ehkä kertoo.
2.11.2007 klo 12:50
Tämän päivän Ylioppilaslehti sisälsi tiedekuntajärjestöjen puheenjohtajien mielipidekirjoituksen - jossa on vähän ikävän vaalikampanjan tavan käymisen tunnelma.
http://www.ylioppilaslehti.fi/2007/11/02/ainejarjestot-vastaavat-tulenheimolle/
On mielenkiintoista, että ylioppilaslehti päättää julkaista viiden edustajistovaaliehdokkaan (ja neljän muun henkilön) mielipidekirjoituksen ylioppilaskunnan vaalien alla, kun muille toimijoille on ilmaistu, että vaalikaranteeni on voimassa. Itse asiassa tätä Tulenheimon puoli vuotta sitten kirjoitetulle tekstille muotoiltua vastinetta ei voi ylipäätään pitää vastineena, kuten selviää jos luemme lakia sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä:
"Vastine- ja oikaisuvaatimus
Vastine- tai oikaisuvaatimus on esitettävä vastaavalle toimittajalle 14 päivän kuluessa vaatimuksen perusteena olevan viestin julkaisemisesta."
Lisäksi yhden henkilön mielipidekirjoitukseen vastaaminen puoli vuotta myöhemmin henkilökohtaisella hyökkäyksellä kaksi päivää ennen vaaleja ei välttämättä täytä kiireellisesti julkaistavan vastineen tunnusmerkkejä. Tekstillä ei tunnu olevan tavoitteena keskustelun käyminen vaan vaalien alla yhden ehdokkaan demonisointi aikataululla, jolla vastaaminen ei ole Tulenheimolle tai HyVin ja Sitvasin ryhmille millään tavoin mahdollista. Näillä tavoin keskustelun käyminen ei edistä avoimuutta vaan on päinvastoin lähes asiatonta.
Lisäksi täytyy todeta kirjoittajille, että kritiikki sitoutumattomien ryhmien (ja siis myös ainejärjestöjen) harjoittamaa politiikkaa kohtaan ei ole millään tavalla alkanut Tulenheimon tekstistä.
Sitoutumattomien ryhmien politiikkaa arvioidaksemme verrattomia lähteitä ovat aikaisemmat mielipidekirjoitukset, joihin ainejärjestöt eivät koskaan ole vastanneet:
http://www.ylioppilaslehti.fi/2006/11/17/hiekkalaatikon-reunalta/
http://www.ylioppilaslehti.fi/2006/11/03/edustajiston-henkinen-tila-askarruttaa/
http://www.ylioppilaslehti.fi/2006/12/15/ylioppilaskunnan-inflaationvastainen-taistelu/
http://www.ylioppilaslehti.fi/2007/03/16/hyy-ja-syl-rakenteellisen-kehittamisen-kurimuksessa/
http://www.ylioppilaslehti.fi/2007/05/25/domman-asunnot-sailyvat-opiskelijoilla-mutta-sailyyko-luottamus/
Mielipidekirjoituksen kirjoittajista ei yksikään ole nykyisen edustajiston varsinainen jäsen, joten voi myös epäillä miten he voivat vastata sitoutumattomien ryhmien politiikan sisällölliseen kritiikkiin, jota ensisijaisesti sekä Tulenheimo, että Manifesti kommentoivat. Nyt kirjoitettu mielipidekirjoitus on kuitenkin lähes ensimmäinen kerta, kun kritiikkiin vastataan, mikä on sinällään hyvä. Olisi ollut vieläkin parempi, jos siihen olisivat vastanneet kritisoidusta sitoutumattomasta politiikasta vastanneet.
Sitvasin ja HYYn vihreiden kritiikin kärki on ollut sitoutumattomien ryhmien politiikkassa, jotka hallitsevat HYYssä yli puolta edustajiston paikoista. Kritiikillä on ollut aina sisällöllinen pohja. Olisikin syytä toivoa kritiikkiin vastaavilta samaa. Toivoisinkin kirjoittajilta sitoutumattoman politiikan puolustusta, sen sijaan että hyökätään yksittäistä henkilöä vastaan. Kukaan ei kyseenalaista ainejärjestöjen sosiaalista arvoa ja tärkeyttä. Valmiutta poliittiseen keskusteluun voisi toivoa enemmänkin.
Otto Bruun
27.10.2007 klo 15:35