Peripeteia

Kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen valtaosa sisällöstä koostui viikottaisesta listauksesta lukemistani teoksista. Nuo listaukset venyivät usein tosin liki kahden viikon periodia käsitteleviksi. Sitten kun aloin tuottaa entistä enemmän sisältöä, minusta alkoi tuntua, että listaus lukemistani teoksista jäi jotenkin piiloon muiden merkintöjen joukkoon. Niinpä sain ajatuksen siirtyä pitämään listausta omalla sivullaan. Lista kasvaa alaspäin sitä mukaa, kun teoksia tulee luettua.

Markku Envall: Ja job antaa anteeksi!

Envallin aforismit ovat jotakin sellaista mihin hurahdin lukioaikoina. Tämä tauon jälkeen odotettu uutuus (ilm. 2005) ei ollut aivan yhtä hyvä kuin Finlandiankin aikanaan voittanut Samurai nukkuu tai toinen 90-luvun kokoelma Uni palaa rikospaikalle. Ihan nautittavaa grillinuotion vieressä lukemista teos kuitenkin oli. Parhaimmaaln Envall oli jälleen liikkuessaan teologisten kysymysten parissa. Oivaltava teos totisesti.

Edward Andersson: Johdatus vero-oikeuteen

Tampereen yliopiston vero-oikeuden johdantokurssin tenttikirja oli sitä peruskurssien tenttikirjojen peruskauraa, joka aluksi johdattelee lukijansa hybristelemään minähän tiedän jo tämän kaiken tuntemuksia ja sitten tiputtaa äkisti maanpinnalle hei mutta noinhan se sittenkin on tuntemuksiin. 200-sivua hyvin jäsenneltyä vero-oikeutta oli kerrassaan miellyttävä lukukokemus. Varallisuusveron poistoa ymmärrän kyllä edelleenkin sangen huonosti. Se vaikuttaa olleen sangen kustannustehokas ja tulonsiirrollisestikin perusteltu vero.

Kauko Wikström: Yleiset opit verotuksessa ja vero-oikeudessa

Jos edellinen kirja oli selkeä ja hyvin jäsennelty, niin tämä ei sitä sitten ollut. Tyylillinen poukkoilevuus ja paikoittaiset kirjoitusvirheet (lähinnä pisteen ja pilkun käyttö ontoi paikoin ja jokunen predikaattikin oli hukassa) tekivät lukemisesta Andersson teosta raskaamman prosessin. Toisaalta sisällöllisessä puolessa Wikström vei lukijansa Anderssonia syvemmälle. Tyypillinen tenttikirja -> tiedonsiirron väline, ei mikään lukijansa palvelija.

Markku Jokipii: Teatterikoulutaisto

Tämän Hiltuselta käteeni tarttuneen kirjan olin lukenut jo aiemmin. Näin Timo Kallisen kirjoittaman tuoreen Teatterikorkeakoulun historian (Ammattikoulusta akatemiaksi, Like 2004) lukemisen jälkeen 1979 kirjoitetun teoksen provokatoorisuus nousi vielä herkemmin pintaan. Jokipii lyö kovalla kädellä ja politisoi siinä määrin, että tälläistä epäpoliittisemman ajan teiniä alkoi välillä hirvittää. Hallitsematon kaoos sekä kähminnän ja kätyröinnin pesäke - sellaisen kuvan Jokipii ylioppilas Melasniemen johtamasta Teatterikorkean 1970-luvusta piirtää. Kallinen sen sijaan kuvaa aikakautta hallituksi ja päämäärätietoiseksi kaaokseksi. Jokipiin ja Kallisen tulkintoja kannattaa lukea rinnan. Jokipii löytyy palvelevasta kirjastosta ja Kallinen palvelevasta kirjakaupasta.

Markku Envall: Asumaton huone ja muita esseitä

Esseistinä Envall kirjoittaa samaan oivaltavaan tapaan kuin aforistinakin. Lukeminen, kirjoittaminen ja kirjojen keräily ovat tämän teoksen ytimessä. Essee kirjahulluudesta (bibliomaniasta) osui ainakin itseeni.

Hoppu & Hoppu: Kauppa- ja varallisuusoikeuden pääpiirteet

Johdatus yritysjuridiikkaan kurssin tenttikirja oli paikoin hieman turhankin alkeista aloittavaa kamaa ja kohdeyleisö hieman liiaksi ekonomin aivoin ajattelevaa. Hyvä yleisesitys siinä se.

Agatha Christie:Vuoksi ja luode

Sangen hyvä Poirot kertomus, jossa ei kertaakaan puhuttu pienistä harmaista aivosoluista. Arvasin murhaajan väärin :(

Samuel Beckett: Huomenna hän tulee

Irlantilainen Samuel Beckett on ehdottomasti eräs parhaista näytelmäkirjailijoista. Tämä absurdin teatterin ”isä” on varmaan parhaiten tunnettu juuri tästä näytelmästä. Kahden kulkurin loputon Godon odotus on kyltymätön uusien tulkintojen ja ajatusten herättelijä. Tämä lienee varmaan jo liian mones kerta, kun luin tämän näytelmän. Silti se jälleen innoitti ja provosoi.

von Wright & von Wright: Oppiminen ja koulutus

Kasvatustieteen kurssikirja oli aikalaisen peruskauraa oleva luettava. Oppikirjaksi ihan kivasti etenevä ja mukavasti jäsennelty kokonaisuus.

Paula Lyytinen et al.: Näkökulmia kehityspsykologiaan

Kasvatustieteen kurssikirja oli tämäkin. Elämänkaaren muotoon järjestetty artikkelikokoelma sisälsi hyvin monenkirjavan joukon artikkeleja. Muutamat provosoivat, muutamat soljuivat huomaamatta ja muutamat hyppäsin yli. Muutama tällainen vielä ja sitten alkaa kyllä tuo Piaget tulla korvista. Mielenkiintoista on se, että Piaget mukaan (ks. kirjan sivun 240 taulukko) noin puolet ikäluokasta ei koskaan yllä kehityksessään formaalisten operaatioiden vaiheeseen. Esimerkiksi yliopisto-opintojen katsotaan yleisesti edellyttävän formaalisten operaatioiden vaiheelle tyypillisiä ajatusrakenteita. Tämä Piaget’n havainto asettaa suomalaisen tavoitteen 2/3 ikäluokasta korkeakouluttamisesta hauskaan valoon. Joko Piaget on väärässä tai sitten korkeakoulutus ei voi perustua formaalisten operaatioiden vaiheen mukaiselle ajattelulle. Aamen.

Ryhmä 99: 13 uuden kirjoittajan novelliantologia

Tämä kappale näistä ns. Ryhmä -antologioista on lojunut hyllyssä jo muutaman vuoden. Selailin sen jo heti ostettuani, mutta nyt sitten otin matkalle parempaa lukemista varten. Katariina Leinon Sigridin kaarnalaiva osoittautui novelleista eniten minua miellyttäväksi. Se taipui kauniisti realismista absurdismiin. Marko Leinon The Art of Living kärsi Lauri Levolan novellin tavoin liiasta toiminnasta. Tuomas Timosessa oli hänelle ominaista draamallisuutta. Erityisesti Timosen Kirotut lastat oli vaikuttava.

Ismo Lumijärvi & Jussi Jylhäsaari: Laatujohtaminen ja julkinen sektori

Teos, jossa mainitaan balanced scorecard saa minun niskavillani helposti pystyyn. Tästä huolimatta maanläheinen teos välitti sanomansa sangen onnistuneesti. Hieman oppikirjamainenhan se tosin oli. Cesarea Boccaria: Rikoksesta ja rangaistuksesta Tämäkin klassikko on onnitunut makaamaan hetken hyllyssä. Taisin ostaa sen aikanaan divarihintaan hulluilta päiviltä. Nyt se sitten tuli luettua Vilna-Tallinna linja-autossa. Boccaria kirjoittaa ajattomasti ja nykyihmisenkin ajatuksia herättelevästi. Moraali ja oikeus ovat kaksi erillistä (joskin toisilleen sukua olevaa) käsitettä. Tämä oikeuspositivismin perussääntö on hyvä pitää mielessä. Boccarian kirjoituksen parasta antia oli argumentointi kuolemanrangaistusta vastaan.

Teheran, Jalta, Potsdam: Dokumentide kogumik

Sain lahjaksi virolaisesta divarista peräisin olevan vironkielisen kokoelman II ms:n jölkeisistä rauhanneuvotteluista. Stalinin, Truman ja Churchilin ajatuksenjuoksu ja Suomenkin esiintyminen näissä dokumenteissa herätteli taas ajatuksia siitä, että euroopan integraatio on (ja sen tuleekin olla) ensikädessä rauhanprojekti. Harmi vain, että asia tuntuu tässä heikkojen johtajien ja kvartaalitalouden Euroopassa liian hevin unohtuvan.

Kivinen, Rinne & Ahola: Koulutuksen rajat ja rakenteet

Turun yliopiston koulutussosiologien (RUSEn) poikien vuonna 1989 rustaama pamfletti on edelleen ajankohtainen. Ylioppilassuma on muuttunut hernerokkasumuksi. Kirjan ratkaisuna esittämän nuorisoasteen koulutuskokeilun todelliseen kokeilemiseen ei löytynyt poliittista tahtoa (se SAK:n parjaama lukiopuolue oli liian vahva) ja se typistyi mössökouluksi. Kaareen kanattaa kuitenkin tutustua Ulla Nummisen toimittaman 10-osaisen seurantaraporttisarjan "Nuorisoasteen koulutuskokeilut ja ammattikorkeakoulukokeilut". Takana oli ajatusta ja Taxell ja Numminen, ministeri ja kansliapäällikkö, olivat kiistatta lamaan ajautumassa olleen Suomen innovaattorit koulutuspolitiikan saralla... (on harmi, että esimerkiksi Uosukainen ,joka hänkin teki hyvän kauden, on noussut opetusministeriansioissa jälkikäteen mielestäni ansioituneemman Taxellin ohi muisteluissa ja muistamisissa). Palauttakaamme siis hetkeksi mieliin 1980-luvun lopun visio: koko ikäluokka käy peruskoulun ja 2-4 -vuotisen luokattoman nuorisokoulun. 25% jatkaa tämän jälkeen työelämmän ammatilliset perusvalmiudet nuorisokoulussa saavuttaneina ja aikuiskoulutuksessa myöhemmin tietojaan täydäentäen. 50% ikäluokasta siirtyy 2-4 -vuotiseen ammattikorkeakouluun, josta valtaosa siirtyy työelämään. Viimein 25% siirtyy tiedekorkeakouluihin, jotka kestävät 5-8 -vuotta. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista noin 5% voisi siirtyä suoraan amk-tutkinnon jälkeen yliopiston maisteriohjelmiin. Hieno ajatus! Nuorisokoulu ei vain toteutunut ja ylioppilaiden koulutuspreferenssit viitoittavat edelleen yliopistoihin. Seurauksena on ammatillisen koulutuksen alennustila, ammattikorkeakoulujen irtaantuminen ammatillisuudesta ja ylioppilassuman paheneminen. Tarttis kai tehdä jotain!

Agatha Christie: Murha golf-kentällä

Ostin ajankuluksi Poirot dekkarin, kun takakansi tekstin perusteella vaikutti siltä, että en ole sitä lukenut. Jo kerran luetuksi, joskin hyväksi, tarinaksi tämäkin tosin osoittautui. Lystiä oli ja aika kului kirjan kanssa siivillä. Pidän Poirotista aina vain enemmän. En taida olla niitä neiti Marple ihmisiä.

Kaisa Korhonen & Katri Tanskanen: Näytös vailla loppua. Teatterin ja tanssin vuosikirja 2005

Ostin tämän teatterikesästä. Odotukset olivat suuret. Olin odottanut saavani tämän katsauksen värikkääseen näytäntökauteen 2004-2005 (mikä olisi ollut osuvampi nimi kuin vuosi 2005) käsiini jo keväästä saakka ja siinä se sitten oli painomusteen tuoreena. Teos oli sinänsä hyvä. Miska Reimaluodon valokuvat olivat parasta antia - etenkin Kajaanin jutun kuvitus. Sisältö jäi paikoin kuitenkin vaisuksi tai sanoisinko pinta tasolle. Seuraukset kävivät selviksi, mutta syistä jäi yksipuoleinen kuva. Tällä tunne välittyi niin Kajaanin, Lillanin kuin Aleksanterin teatterin kohtalosta luettaessa. Hyvä ja ennen kaikkea kattava luotaus teatterimme viimeksi kuluneeseen näytäntökauteen, mutta ehkäpä liian journalistinen ja liian vähän tutkimuksellinen minun makuuni.

Arto Haapala & Ukri Pulliainen: Johdatus estetiikkaan

Lukion estetiikan kurssin kurssikirja on hyvä yleisesitys estetiikkaan. Se lienee niitä ainoita lukiokirjoja, joihin on tullut lukion jälkeenkin palattua. Teos tuli selailtua läpi mielenvirkistykseksi ja estetiikan teorioiden jälleenaktivoimiseksi päässä. Ei mikään maata mullistava kokemus tietokirjaksi, mutta oppikirjaksi yltiöerinomainen.

Henni Ilomäki (toim.): Tartto – kirjailijan kaupunki

Sain kirjan lahjaksi Tartoon lähtiessäni. Lähinnä 1900-luvun alussa Tartossa eläneiden kirjailijoiden (mm. Aino Kallas, Saimi Harmaja) ja muutamien tuoreempienkin kynäniekkojen (mm. Heli Laaksonen, Katja Meriluoto) kirjeiden ja päiväkirjamerkintöjen kautta polveileva teos käy hienosti läpi kaupungin eri puolia. Yliopisto on selvästi ollut kautta aikojen sellainen paikkakunnan henkistä ilmastoa ja väestörakennetta dominoiva tekijä, jota se on tälläkin hetkellä. Kuten kirjasta käy ilmi Tarto hengittää kahviloidensa kautta ja on virolaisen kulttuurin sekä sivistyksen kehto, jossa turismi ei ole vielä käynyt Tallinan tapaan ongelmaksi.

Raymond Wacks: Understanding Jurisprudence – An Introduction to Legal Theory

Johdatus oikeusteoriaan oli ensimmäinen Tarton yliopiston neuvostotyylisestä kirjastosta lainaamistani kirjoista. Yleisesitys oikeusteoriasta kävi läpi kaikki klassiset teoriat luonnonoikeudesta oikeusrealismin kautta oikeuspositivismiin sekä kurkisti kevyesti myös kriittisen oikeusteorian puolelle. Otin kirjan sillä silmällä, että kun tähän mennessä oikeusteoriaa on tullut luettua vain suomeksi, niin tämän perusteoksen avulla saisi viriteltyä englanninkielistä terminologiaa aktivoitumaan ennen kurssien alkua. Tässä suhteessa teos onnistui sisällöltään. Hyvä ja jäsennelty teos laittoi miettimään, miksi oikeustieteellisiin tutkintovaatimuksiin ei tällaisissa ns. ei-valtiokeskeisissä aineissa suomessa kuulu oikeastaan lainkaan englanninkielistä kirjallisuutta.

Markku Wilenius: Luovaan talouteen – kulttuuriosaaminen tulevaisuuden voimavarana

Selailin kirjan keväällä, mutta silloin se jäi hyllyyn pölyyntymään. Gradua varten käyttökelpoista materiaali kuitenkin löytyi nyt teosta Ülikoolikohvikissa uudelleen lukiessani. Turun kauppakorkeakoulun tulevaisuudentutkimuksen professorin kirjoittama ja Sitran aiheeseen liittyvän tutkimushankkeen päättänyt teos pyrki osoittamaan niitä kohtia, joissa usein niin irrallisina pidettyjä kulttuurin (luovan toiminnan) ja talouden toimintajärjestelmiä voisi törmäyttää yhteiskunnallisen kilpailukyvyn kohentamiseksi. Sinänsä hyvä kirja tarjosi kovin vähän uutta. Konkreettisten käytäntöön sovellettavien toimenpiteiden osoittelu jäi liian usein suuryritysten menestystarinoiden esittelyksi. Takakannessa mainittu teoksen pohjana oleva laaja tutkimusaineisto jäi ehkä liikaakin taka-alalle, syvärakenteeksi, ja olisinkin kaivannut selkeitä viitteitä sekä aineiston esittelyä nyt toteutunutta laajemmin. Näistä puutteista huolimatta teos oli vaikuttava ja tärkeä puheenvuoro, joka toivottavasti saa lähivuosina seuraa muista vastaavantyyppisistä julkaisuista.

Nordic Theatre Studies volume 14. Cultural politics: global, local and national.

Gradu mielessä tuli taas palattua tähän teokseen. Hans van Maanenin artikkelin eurooppalaisista teatterijärjestelmistä pitäisi toimiman gradun teoreettisen viitekehyksen ytimenä. Jon Nygaardin artikkeli pohjoismaiden laitosteattereista herätti kuitenkin jälleen eniten harmaita aivosoluja. Vaikka melkein kaiken Nygaardin ajatuksista allekirjoitankin, niin silti laittaa vain miettimään onko teatterilaitosten symboliarvo pohjoismaisille yhteiskunnille todella niin suuri… minä kun voisin väittää niiden symboliarvonkin olemassa murentumassa..

Pentti Saarikoski: Katselen Stalinin pään yli ulos.

Menin lainaamaan ülikoolin raamatukogusta Krossia. Käteen jäi Saarikoskea ja Sartrea. Kirjaston käyttö on niin vaikeaa. Vaikeampaa kuin tulla divarista ulos tyhjin käsin… ja se sitten onkin vaikeaa. Saarikoski kuvaa alun kertovissa pätkissä tunnelmiaan Islannista, Euroopasta, maailmasta ja toki itsestään. Tuo ajankuva on kutkuttavaa luettavaa. Siinä paistaa mennyt kylmänsodan tunnelma ja silti se on jotenkin samalla niin pelottavalla tavalla kiinni nykyisessä – ehkä tulevassakin. Teoksen toisessa osassa Saarikoski sukeltaa syvälle maaseudun rauhaan. Kirja oli sangen kelpo virkistin hieman tietopainotteiseksi kääntyneen viimeaikaisen lukemiston keskellä.

Jean-Paul Sartre: No exit and three other plays

Ekstistentialisti JP Sartre kuuluu lempinäytelmäkirjailijoideni joukkoon S. Beckettin, E. Ionescon ja B. Brechtin kanssa. Tarton yliopiston kirjastosta käteeni tarttuneessa teoksessa on koottuna neljä Sartren näytelmää: No Exit (Suljetut ovet / Huis Clos), The Flies (Kärpäset / Les Mouches), Dirty Hands (Les Mains sales) ja The Respectful Prostitute (La Putain respectuese). Näistä kaksi ensimmäistä olen lukenut aiemmin – ensimmäisen lukioaikoinani ja toisen yliopistossa. Ensimmäinen on aivan mahtava helvetinkuvaus… toista maata Kiirastulen kanssa… enemmän minun makuuni olevaa. Toinen aukeaa kirkkaimpaan kukkaansa mielestäni välittömästi Oresteian jälkeen luettuna, jolloin intertekstuaalisia viittauksia ei tarvitse hakea turhan syvältä muistin kätköistä. Se on sama kuin Stoppardin Rosengrants ja Gyldenstren ovat kuolleet –teoksen kanssa… se tulee lukeman S:n Hamletin perään.

Laura Mäkelä: Teatterit alueidensa katalysaattoreina

Mäkelän 1990-luvun puolivälissä tekemä tutkimus pureutuu teattereiden taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen vaikutukseen toiminta-alueellaan. Ollakseen Teatterikorkeakoulun puitteissa syntynyt sen näkökulma on melko kauppatieteellinen. Yleisesityksenä teos oli ihan toimiva, mutta caseihin olisi voinut syventyä syvällisemmin ja ohjelmistopolitiikan mukana kuljettaminen olisi tuonut ehdottomasti lisäarvoa… tällöin teos olisi tosin tullut melko lähelle Tiia Kurkelan osana TaiLa-projektia ilmestynyttä tutkimusta ”Hyvinvointivaltion lippuluukulla”.

Kevin O'Connor: The History of Baltic States

Kun nyt kerran Baltiassa ollaan, niin täytyyhän sitä paikalliseen historiaan perehtyä. Tällä mielellä kävin lainaamassa ülikoolin raamatukogusta Baltian historiaa käsittelevän teoksen, jonka on kirjoittanut Venäjän kysymyksiin erikoistunut jenkki. Teoksen pääpaino oli 1900-luvussa. Verrattuna esimerkiksi virolaisen Toivo Raunin Viron historia -teokseen 1800-luvun lopun kansallinen herääminen ja sitä varhaisemmat maaseudun olot ohitettiin kevyesti suurtvaltapolitiikan tuulia myötäillen. Tässä kirjassa ei selvästikään olla mitään kansallista kertomusta kertomassa. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siitä suusta) tämä 200-sivun yleisesitys juoksi kauniista ja Neuvostoaikaa lukuunottamatta liikoja nimiä ja vuosilukuja tiputtelematta. Baltian maiden "laulava" ja Liettuaa lukuunottamatta lähes veretön irtaantuminen Neuvostoimperiumista on niitä oman elinaikani historiallisia tapahtumia, jotka sinällään tietää, mutta joita ei silti oikein käsitä. Maailma on muuttunut Eskoseni, hyvässä ja pahassa - tälläinen tunne tästä jäi käteen.

Monica Herrlin (toim.): Naisten ihmisoikeuksien käsikirja

Ihmisoikeusjuridiikkaa tällä kertaa naisnäkökulmasta. Miksi naiset kirjoittavat naisista naisille - se ihmetyttää kaikissa naistutkimuksellisissa teoksissa (ei tosin aina aivan yhtä paljon kuin se, että miksi miestutkimus on naistutkimuksen ala). Rivienvälissä paistaa sellainen positiivinen disgriminaatio, naisasia, jota minä (sovistinina? miehenä?) en saa oikein millään ängettyä tasa-arvon kaapuun. Vasta viimeisessä luvussa päästiin sellaiseen erilaisuuden pohdintaan, jota kirjaa lukiessani kaipasin... naiseus kun ei minusta ole erilaisuutta, kun ei mieheyskään ole. Joops.

Linda Fasulo: An insider's guide to the UN

Dotsent Lauri Mälksöö opettaa tänä syksynä Tarton yliopistossa YK:iin liittyvistä oikeudellisista kysymyksistä sangen mielenkiintoista kurssia. Tämä Fasulon teos toimi johdatuksena kurssille. Ja vauhdikkaasti se käsiteltiinkin - ekat satasivua ensimmäisellä ja loput reilu satasivua toisella viikolla. Ihan kiva perusesityshän se oli - kohdeyleisönä teoksella tosin vaikutti olevan peri jenkki, jolle kaikki pitää vääntää rautalangasta.

Kevät Nousiainen & Anu Pylkkänen: Sukupuoli ja oikeuden yhdenvertaisuus

Naisoikeutta lisää! Sangen hyvä yleisesitys toi hyvin esille sen kuinka oikeuskäsityksemme ytimessä (nykyään) oleva yhdenvertaisuuden periaate on loppujen lopuksi suhteellinen ja kontekstisidonnainen käsite. Sukupuoli ei varmaankaan ole ainoa aspekti, jolta tuota yhdenvertaisuutta voi peilata. Parasta antia tässä teoksessa olivat sen oikeushistorialliset ulottuvuudet - erityisesti avioliittoa käsitellyt kolmas luku.

Niklas Bruun & Pirkko K. Koskinen: Tasa-arvolaki

Tasa-arvolain kommentaari ei ollut aivan niitä pahimpia pykäläkommentaareja. Noin kaksisataa sivuinen teos selitti tasa-arvolain taustan ja tulkinnan sangen havainnollisella tavalla. Ihan asiallinen teos.

Ilkka Heiskanen, Pertti Ahonen & Lasse Oulasvirta: Taiteen ja kulttuurin rahoitus ja ohjaus: kipupisteet ja kehitysvaihtoehdot

Tämä viime keväänä ilmestynyt tutkimus suomalaisen taidejärjestelmän tulevaisuudennäkymistä (aikajänne vuoteen 2012) herätti ilmestyessään aikamoisen älämölön. Gradussani minulla olisi tarkoituksena tarkastella mikrotasolta sitä samaa ilmiötä, joka on tässä teoksessa ollut makrotason tarkastelussa. Ja kyllä mikrotulevaisuudentutkimus näyttää käyvän samanlaista dialogia makrotulevaisuudentutkimuksen kanssa kuin mikrohistoria makrohistorian kanssa.

Carlton Stoilber et al. Handbook on Nuclear Law

Teos on IAEAn käsikirja kansallisten ydinenergialainsäädäntöjen valmistelua varten. Sitä olisi tarkoitus käyttää ympäristöoikeuden kurssin (Enviromental law and human rights) esseen kirjoittamiseen. Käsikirjatyyppistä ei niin ihmeellistä, mutta kyllä havinnollistavaa, tekstiä.

Pauliina Hermunen: Ydinjätteen tuonti ja loppusijoittaminen. EU-oikeudellisia näkökulmia

Sangen hyvä EU-jäsenyytemme alkumetreillä kirjoitettu katsaus aihepiiriinsä. Tämäkin olisi sitten ympäristöoikeuden kurssin esseen lähdetavaraa.

Hurst Hannum: Guide to international human rights practice 2nd edition

Hannumin teos on yleisesitys ihmisoikeuksien kansainvälisen valvontajärjestelmän käytäntöön. Ota on käytännönläheinen ja kohderyhmänä on valituksia mahdollisesti rustaamaan joutuvat. Sopimusten hienouksiin mennään hieman tavanomaista oikeustieteellistä esitystä yleispiirteisemmin. Kirjan parasta antia on check-list, jonka avulla kykenee ratkomaan kysymystä oikeasta valituselimestä.

P. van Dijk & G.J.H van Hoof (ed.): Theory and Practice of the European Convention on Human Rights

Massiivinen 900-sivuinen teos on kieltämättä kaikkea muuta kuin suppea yleisesitys. Se esittelee Euroopan ihmisoikeussopimuksen turvaamat oikeudet, oikeudenkäyntiprosessin ihmisoikeustuomioistuimessa ja sopimuksen yleisen kontekstin suhteessa sopimusvaltioiden käytänteisiin sekä kansainvälisiin käytänteisiin. Kotoinen Matti Pellonpään kirja ihmisoikeussopimuksesta ja sen artikloista tuntui kuitenkin kotoisammalta.

Steve Peers & Angela Ward: The EU Charter of Fundamental Rights. Politics, Law, Policy

EU:n perusoikeuskirja tuntuu saavan yhä enemmän huomiota toisaalta ihmisoikeussopimuksia ja toisaalta yhteisöoikeutta käsittelevissä teoksissa. Tämä teos on johdatus perusoikeuskirjaan. Kasan artikkeleja sisältävän kirjan parhaat artikkelit olivat ympäristöperusoikeutta (art. 37) ja ihmisoikeuksien suhdetta jäsenyyteen (TEU:n art. 7 ja 49) käsittelevät artikkelit.

Harold Pinter: Plays II

Yliopiston kirjastosta käteeni tarttui tuoreen Nobelikon näytelmäkokoelma, joka sisälsi näytelmät the Caretaker, the Collection, the Lover, Night School, the Dwarfs. Pinter oli jäänyt minulle jotenkin vieraammaksi näytelmäkirjailiksi, joten sinänsä ihan hyvä oli kahlautua hänen tuotantoonsakin. Parasta antia oli the Caretaker, jota käsittääkseni yleisestikin pidetään ainakin yhtenä P:n parhaista. Joachim Sanden: Introduction to International Environmental Law Saksalaisen professorin Tartossa kirjoittama suppea yleisesitys kansainväliseen ympäristöoikeuteen oli kuin luentomuistiinpanoja painetussa muodossa. Reilut satasivua käsittänyt lärpäke herätteli enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Käsikirjaksi tai vastaavaksi tästä ei ole, mutta johdatteluksi aihepiiriin teos kai soveltunee.

Patricia Birne & Alan Boyle> International Law & The Environment

Jos Sandenin teos oli lärpäke, niin sitä ei tämä yli 500-sivuinen pienellä painettu järkäle ollut. Teos uppoutui kansainvälisen ympäristöoikeuden syövereihin paikoin liiankin tarkasti. Tämän liiallisen tarkkuuden lisäksi lukemista häiritse se, että teos oli jo 13-vuotta vanha. Sitä kyllä huomasi maailman kirjan ja sen esittelemien dokumenttien ympärillä muuttuneen.

Dejeant-Pons & Palemaerts: Human rights and the environment

Teos käy läpi ympäristöoikeuden ja ihmisoikeuksien välistä suhdetta erityisesti ns. ympäristöperusoikeuksien näkökulmasta. Se koostuu substanssi- ja prosessikysymysten käsittelystä ja käsittää noin 250-sivua pitkän referaatin keskeisistä kansainvälisen ympäristöoikeuden instrumenteista. Ympäristöperusoikeus on eräs vaikeimmin konkretisoitavista ihmisoikeuksista, sillä IHMISoikeuksien ja YMPÄRISTÖoikeuksien yhteensovittaminen törmää helposti siihen ongelmaan, että ensinmainitut ovat luonteeltaan antroposentrisiä ja jälkimmäiset ekosentrisiä... ja (ympäristö)etiikkaa pohtineet voivat kertoa, että nuo näkökulmat eivät aina sovi (helposti) yhteen.

Raija Hanski & Markku Suksi: An introduction to international protection of human rights. A textbook

Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutissa työstetty artikkelikokoelma toimii erinomaisena johdatuksena ihmisoikeuksiin. Tässä on sellainen perusteos, joka melkein pitäisi hankkia kirjahyllyyn. Vaikka toiset artikkelit ovat toisia parempia, on yleiskuva erinomainen.

H.G. Wells: Maailmojen sota

Wells on jäänyt jotenkin huonosti luettujen scifistien joukkoon. Löysin teoksen uuden Kaubamajan kirjaukaupasta Kaubamajan avajaistarjousten joukosta ja ostin. Ahmin sen käytännössä yhden päivän aikana. Aikas addiktoivaa kamaa siis. Yllättävän hyvin Wells on kyennyt 1800-luvun lopulla kirjoittamaan tänäpäivänäkin uskottavalta tuntuvaa kuvausta marssilaisten höykkäyksestä maahan. Vakuuttava teos, joka puolustaa hyvin paikkaansa (ja kirjailijansa paikkaa) maailmakirjallisuuden huippujen kaanonissa.

Umberto Eco: Kuningatar Loanan Arvoituksellinen Liekki

Aleksi oli saanut kirjasta arvostelukappaleen, joka oli minulla matkalukemisena myrskyävällä Suomenlahdella. Kirja oli aivan loistava, joskin viimeinen osa jäi minusta jotenkin irralliseksi. Ehkä kirjailija tiputti kehyskertomuksen liian äkisti… analogian tehden siis aivan kuin Beckettin kerronnasta hypättäisiin hetkessä Brechtin kerrontaan. Ajatus kuvien runsaasta käytöstä osoittautui onnistuneeksi. Se toi perinteiseen romaanikerrontaan uuden tason, vaikkakin tarina olisi ollut täysin seurattava ilman ainoatakaan kuvaa.

Franz Kafka: Linna

Herra K:n seikkailut kafkamaisessa yhteiskunnallisessa helvetissä osoittautuivat jälleen mukaansatempaaviksi, vaikka tämäkin kirja kuten Kafkan liki kaikki (postuumi) tuotanto jäikin kesken loppuen lähes kuin veitsellä leikaten. Kafkamainen kerronta antaa tämän kuitenkin anteeksi… tai lähes edellyttää sitä.

Teemu Mäki: Näkyvä pimeys – esseitä taiteesta, filosofiasta ja politiikasta

Aleksi toi kirjamessuilta Teemu Mäen väitöskirjan (taiteellisen tohtorintutkinnon kirjallisen osan), jonka olin häntä pyytänyt tuomaan. Ahmaisin sen vajaassa viikossa. Ison palan luin Tarton ränsistyneen puisen rautatieaseman katoksen alla. Hieno miljöö. Mäellä oli teoksessa erilaisia ja eritasoisia esseitä. Klassisesta Kissa-esseestä en sano muuta kuin, että oikeudellisesti mielenkiintoinen kysymys. Kirjan parasta antia oli Työkalupakki-essee, josta erityisesti pohdinta esinetaiteen ja esitystaiteen eroista herätteli ajatuksia. Hyvä teos, joka kannattaa lukea oli Mäestä taiteilijana tai ihmisenä mitä mieltä tahansa.

Peter Ekholm: EU vuonna 2020

Peter toimi viime kevääseen saakka Sitran EU:n tulevaisuutta luodanneen projektin projektinjohtajana. Tämä raportti on yksi projektin viimeisiä. Peterin skenaariossa vuoteen 2020 mennessä yhteisökansalaisuus vahvistuu suhteessa yhteisön ulkopuoliseen alueeseen (voisi siis sanoa yhteisen vihollisen yhdistävän), yhteisön proaktiivisuus lisääntyy, vastuu turvaverkon ylläpitämisestä on delegoitunut ainakin osin julkiselta sektorilta yksityiselle, yhteisölle on muodostunut yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka (eli yhteisö on sotilasliittoistunut), ympäristöongelmat ovat nousseet agendalle ja samalla ympäristön pilaantuminen on kiihtynyt, EU on kehittynyt sektorifederalismiin (eli eräänlaiseksi liittovaltioksi, jota ei kutsuta liittovaltioksi), EU kamppailee edelleen johtajuusongelmissa. Lisäksi hän kokee, että ulkoiset olosuhteet vievät kehitystä sellaiseen suuntaan, johon ei sisäistä jaettua tahtoa välttämättä ole olemassa. Saas nähdä toteutuvatko nämä visiot.

Kaarlo Tuori: Foucault'n oikeus

Otin kirjan ystäväni kirjahyllystä eräänä iltana pakoillessani bileitä ja seurani siirtyessä nukkumaan. Tuorin teos liikkui monipuolisesti oikeusteorian, -filosofian ja -historian kysymyksissä. Se jatkoi Tuorin "Kriittinen oikeuspositivismi" teoksen pohdintoja oikeuden syvä- ja pintarakenteen välisestä vuorovaikutuksesta. Teoksen parasta antia oli oikeushistoriallinen katsaus Saksan ja Suomen hätätilalainsäädäntöihin 1930-luvulla.

Jorma Heinonen et.al.: Ydinenergia ja elänmisen laatu

70-luvulla kirjoitettu propagandateos tarttui käteeni Hiltuselta. Teos kertoo juuri ensimmäisen ydinvoimalansa saaneille suomalaisille ydinvoiman iloista ja valaa uskoa energiapolitiikkamme oikeaan suuntaan. Itselleni avartavinta oli lukea suunnitelmia huomattavan ydinvoimalaverkon sijoittamisesta maahamme.

Irmeli Niemi: Pääosassa katsoja

Teos on suomalaisen teatterin reseptiotutkimuksen klassikko. Siihen on viitattu niin usein, että oli jo korkea aika lukea itse teos. Kirja nivoutuu yhteen Niemen & Ojalan samoihin aikoihin tekemän alueteatterikokeilujen yhteenvetotutkimuksen kanssa. Illka Niiniluoto: Euroopan henkinen tila ja tulevaisuus Noin kymmen vuotta sitten Suomi oli integroitumassa Eurooppaan, joka näytti hyvin erilaiselta kuin Eurooppa tänään. Berliinin muuri oli murtunut vasta hetki sitten. Siirtymätaloudet olivat siirtymäpolkunsa ensi askeleilla. Teos on esseekokoelma sen hetken suomalaisista tunnoista Euroopan henkistä tilaa ja tulevaisuutta kohtaan.

Markku Envall: Synnyttämässä ja muita esseitä

Lempikirjailijani Envall ei pettänyt tälläkään kertaa. Envallin teoksissa ihminen ottaa kauniista paikkansa teologisten, historiallisten ja yksilöllisten näkökulmien leikatessa. Kun Envall kirjoittaa itsestään, kirjoittaa hän samalla myös muista. Tekstit tuntuvat päiväkirjamerkinnöiltä, mutta vailla minkäänlaista tungettelevuuden ilmapiiriä. Esseisiin mahtuu syntymä, kuolema, onni, suru, Jumala, jumalattomuus, yksilö ja yhteisö.

Ville Hytönen et.al. (toim.): Täällä Eurooppa - kuuleeko Washington

Tätä teosta olen itse ollut toimittamassa. Sain sen vihdoin painettuna ja valmiina käteeni. Piti lukea! Ei kai sitä muuta voi sanoa.

Jaan Tätte: Laulud

Virolainen Jaan Tätte on kirjoittanut hienoja runomuotoisia balladeja. Sain lähtiessäni Tartosta ystävältäni Lauralta joululahjapaketin, jonka sisältä paljastui Tätten cd "Mine, Mine" ja lauluja sisältävä teos "Laulud". Lisäksi sain kortin. Laura oli kirjoitetanut siihen tarinan, jossa oli käytetty kaikkia cd:ltä löytyvien kappaleiden nimiä. Se oli jo yksistään liikuttava. Yhdistettynä kappaleiden nimiin, se oli kaksinverroin liikuttavampi. Laitan sen siis tähän liikuttuneena - kokonaan: "Sõbrade laul, kevade laul. See on sinu minemine. Ma lahkun, sa lahkud. Kaugel metsades mängib pikk ja sirge ballaad: "Oliver Truu ta tuleb lauldes Vilsandi laulu!" Aga sul pole muud kui minemine. Mul lõpevad närvid, kui jalutades mu ees on ainult su vana kuub. Öös kõlab ojalaul, mitte sinu hääl... Minemine. Seetätte." Sõber - see on tugev ja kange sõna.

Apostolos Doxiadis: Petros-setä ja Goldbachin hypoteesi

Joulupukki toi minulle teoksen, joka kertoi fiktiivisen tarinan vanhasta Petroksesta, joka oli käyttänyt koko elämänsä Goldbachin hypoteesin todistamiseen - onnistumatta siinä. Kirja laittoi miettimään sitä, että kumpi on tärkeämpää prosessi vai lopputulos, yrittäminen vai onnistuminen, realistiset tavoitteet vai heittäytyminen tuntemattomaan. Millainen on onnellinen elämä?

Samuel Beckett: Mercier ja Camier

Kirja on proosamuotoinen Gogon ja Didin tarina - eräänlainen varhaisversio Huomenna hän tulee -näytelmästä. Sain kirjan Liisalta joululahjaksi varustettuna etusivulle kirjoitetuilla saatesanoilla: "Koska maailma on absurdi ja siksi niin ihana" Voiko sitä paremmin enää sanoa.

Irmeli Niemi: Nykydraaman ihmiskuva

Joulupukki se toi tämänkin kirjan. Teos on niiltä ajoilta, kun korkeakoulutasoinen teatteriopetus otti maassamme ensiaskelia Suomen Teatterikoulun korkeakouluosaston muodossa. Professori Irmeli Niemen teos koetti mitä ilmeisimmin vastata tuolloin ennen muuta alan perusoppikirjojen pulaan. Se muodostaa parin Niemen Nykyteatterin juuret teoksen kanssa. Molemmat luotaavat Tsehovin jälkeistä teatteria sellaisesta yhteiskunnallisesta perspektiivistä, joka on nykylukijalle yhtäaikaa läsnä ja kadonnut. Nykydraaman ihmiskuva on kokoelma hyviä akateemisia draama-analyysejä akateemisesti draamoja analysoiville ihmisille. Sen analyysiote on hyvin teoskeskeinen. Se on luonut teokseen ajattomuutta, mutta samalla kutistanut teoksen enemmän tai vähemmän sorminäppäryysharjoitteeksi - joskin nautinnolliseksi ja hyvin kirjoitetuksi sellaiseksi. Akateemista taiteen tutkimusta parhaimmillaan tai pahimmillaan.

Ida Piikki: Kuningas Oidipus

Ja tämänkin toi Joulupukki. 1900-luvun alussa kirjoitettu parodia klassisesta antiikin draamasta vei mukanaan. Ei mikään mestariteos, mutta kirvoitti kyllä herskyvät naurut omanlaisella "Suomi-filmi" -otteellaan.