Opiskellessa oikeutta joutuu läpikäymään vinon pinon (tentti)kirjoja, joissa on toinen toistaan ihmeellisempiä oikeustapauksia. Tällä sivulla on kokoelma omituisimmista, joihin olen itse törmännyt. Omituisuus lienee subjektiivinen kokemus. Valikoimakin lienee siis subjektiivinen. Sivu kasvaa alaspäin eli viimeksi lisätty on alinmaisena. Viimeisimmän päivityksen aika ilmee sivun ylälaidan päiväyksestä.


Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO:1997:78 perustuu jo kumottuun sähköistä asiointia koskevaan sääntelyyn. Korkein oikeus totesi, että valituskirjelmä oli saapunut käräjäoikeuteen telekopiona. Käräjäoikeuden telekopioraportin mukaan kahdeksansivuisen valituskirjelmän seitsemän ensimmäistä sivua oli saapunut virka-aikana. Sensijaan viimeisen sivun lähetys oli alkanut kello 16.16 eli virka-ajan jälkeen. Valitus jätettiin myöhään saapuneena tutkimatta.


Vakuutusoikeuden ratkaisu 2896:2000 (äänestetty) tuntuu kerrassaan kannustavalta. Yliopistossa opiskelleen A:n opintotukihakemus oli hylätty, koska hänen edistymistään opinnoissa ei voitu pitää riittävänä. A:n yleistä asumistukea koskeva hakemus oli tämän jälkeen hylätty, koska asumistukea ei voitu myöntää opiskelijalle, jonka opintotukilain mukainen asumislisä on evätty heikon opintomenestyksen vuoksi. Vakuutusoikeus katsoi, että asumistukilain 2 §:n mukaan asumistukea ei myönnetä opiskelijalle, joka opintotukilain mukaan on oikeutettu asumislisään. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella A ei ollut keskeyttänyt opintojaan, joten häntä oli edelleenkin pidettävä asemansa puolesta päätoimisena opiskelijana, jonka oikeus asumismenojen tukeen määräytyi opintotukilain asumislisää koskevien säännösten mukaan. Näin ollen A:lla ei ollut oikeutta asumistukeen.


Vakuutusoikeuden ratkaisu 5648:99 (äänestetty) osoittaa, että asumuslisää voi saada hotellissa yöpymiseen. X oli opiskellut monimuotokoulutuksessa.Hän oli majoitussopimuksella vuokrannut 1-hengen huoneen Hotelli Tiiranlinnasta ajalla 17.8.1998 31.5.1999 1.420 markan kuukausivuokraa vastaan.Hänen hakemuksensa saada asumislisää Hotelli Tiiranlinnaan oli hylätty, koska esitetyn selvityksen perusteella kyseessä ei katsottu olevan asumislisään oikeuttava vuokra-asunto. Vakuutusoikeus katsoi, koska X:n maksama kuukausivuokra ei ylittänyt opiskelijoiden keskimääräisiä vuokrakustannuksia eikä opiskelijoiden asuntoja tarjoavalla yrityksellä ollut vuokrattavana asuntoja pelkästään viikonloppuopiskelijoita varten ja huomioon ottaen erityisesti lähiopetusjaksojen määrän, että X:lle voitiin myöntää asumislisä Hotelli Tiiranlinnassa asumiseen. Opintotuen muutoksenhakulautakunnan päätöstä muutettiin.


Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Assanidze-tapaus on kerrassaan kummallinen ja järkyttävä. Tapauksessa on kysymys siitä, kuuluivatko valtion tuomiovaltaan ja vastuulle sen osana olleessa autonomisessa tasavallassa sattuneet tapahtumat, jotka oli luettava tuon autonomisen tasavallan viranomaisten syyksi. Assanidzeä pidettiin oikeudettomasti georgilaisessa vankilassa Georgiaan kuuluneella semi-autonomisella alueella. Georgian viranomaiset eivät ponnisteluistaan huolimatta kyenneet vapauttamaan Assanidzea kyseistä vankilasta (ts. käyttämään valtaa omassa maassaan). Tuomioistuin totesi ihmisoikeusrikkomukset (EIS artiklat 5.1., 6.1.), määräsi hyvityksen ja velvoitti Georgian päästämään Assanidzen pois vankilasta (eli juuri siihen, mihin Georgia ei ollut tähän astikaan kyennyt, vaikka olikin sen eteen ponnistellut).


Ja sitten KHO:n linjaan etunimeä koskevissa kysymyksissä. Etunimeksi ei ole kelvannut Sirkka-Lisa (KHO 27.12.1990 TA 4601), Milli (KHO 5.9.1990 TA 2857), Jii (KHO 21.10.1992 TA 3699), Tassi (KHO 21.11.1993 TA 0172) ja Aina Vain Marjaana (KHO 28.11.1994 TA 5860). Sen sijaan etunimeksi on hyväksytty Mikki (KHO 21.10.1992 TA 3699), Brea (KHO 31.10.1992 TA 3027), Japo (KHO 22.10.1992 TA 3726) ja Tiku (KHO 3.8.1994 TA 3237). Mainittakoon vielä, että vuonna 1996 tehdyn tutkimuksen mukaan mm. seuraavien nimimahdollisuuksien menestymistodennäköisyys oli huono (alle 25% rekisteriviranomaisista olisi hyväksynyt): Aurinko, Herkku, Kallein, Pakkanen, Rakas ja Tiili. Sen sijaan esimerkiksi nimessä Sulotar ei enemmistön rekisteriviranomaisia mielestä ollut mitään kummallista.


Tämä tapaus KKO 2006:13 järkytti törkeydessään. A ja B olivat tien risteyksessä kohdattuaan ryhtyneet ajamaan yleisellä tiellä henkilöautoilla kilpaa huomattavaa ylinopeutta (ylinmillään 160-170 km/h) käyttäen ja ohittaen muita autoja. A oli ajettuaan tällä tavoin seitsemän kilometrin matkan B:n perässä lähtenyt ohittamaan tätä ja välittömästi törmännyt vastakkaisesta suunnasta tulleeseen autoon, jolloin A ja vastaan tulleen auton kuljettaja kuolivat ja A:n kyydissä olleet matkustajat loukkaantuivat. Myös B:n katsottiin osallistumalla kilpa-ajoon huolimattomuudellaan aiheuttaneen A:n ja vastaan tulleen auton kuljettajan kuoleman sekä matkustajien vammat. Kun oikeus otti huomioon sen, että B oli syyllistynyt teon jälkeen lyhyen ajan sisällä kahteen törkeään liikennerikokseen ja kolmeen liikennerikkomukseen, joita ei voi pitää vähäisenä, oikeus tuomitse B:n törkeästä kuolemantuottamuksesta, kuolemantuottamuksesta, kahdesta vammantuottamuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta , rattijuopumuksesta, kahdesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, törkeästä rattijuopumuksesta yhteiseen 1 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.Kerrottakoon, että törkeän kuolemantuottamuksen rangaistusasteikko on vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta.

Etusivu | Arkisto

Edit