Oppilas, opiskelija, ylioppilas - oppilaskunta, opiskelijakunta, ylioppilaskunta
20.4.2006 klo 20:49 | Kevät 2006
Sain tänään käsiini Pentti Arajärven uuden sivistyksellisten oikeuksien kommentaarin (Sivistykselliset oikeudet ja velvollisuudet. Joensuu 2006). Teos täytti hyvin sen yleisten oppien kokoisen aukon, joka koulutus- ja kulttuurilainsäädännön (lakikommentaaripainottuneessa) kirjallisuudessa on ollut päivittämällä Arajärven aiemmat (Oikeus sivistykseen. Helsinki 1994) jorinat. Muutamin paikoin teoksessa oli selviä erheitä - etenkin sen koulutusmuodon, ammattikorkeakoulujen, kohdalla, jonka erityisasiantuntija Arajärvi ei ole. Hän meni muun muassa erheellisesti liittämään säätiötyyppiset terveydenhoitojärjestelmät myös ammattikorkeakouluihin.
Eräs kiintoisa kysymys, jota Arajärvikin monin kohdin käsitteli, on opiskelijayhteisöjen oikeudellinen asema, sen suhde perustuslaissa turvattuun yhdistymisvapauteen ja perustuslakivaliokunnan yhdistymisvapautta koskevan tulkintalinjan kiristymiseen. Olen itse saanut olla puntaroimassa kuukausipalkkiollisena kysymystä useaan otteeseen. Kirjahyllystäni löytyy liki mapillinen materiaalia. Kovalevyllä on varmaan sata sivua eri yhteyksiin kirjoitettuja pohdintoja aiheesta.
Ylioppilaskuntien lisäksi opiskelijayhteisöistä julkisoikeudellisia yhdistyksiä ovat ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat ja yliopistolain mukaiset yliopistojen (Helsingin yliopiston) osakunnat. Näistä ylioppilaskunnilla on pakkojäsenyys, jota perustuslakivaliokunta on perustellut (vuonna 1997) ylioppilaskuntien julkisilla tehtävillä ja yliopistojen itsehallinnolla. Ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnista säädettäessä (2002 ja 2004) perustuslakivaliokunta totesi, että niillä ei ole sellaisia julkisia tehtäviä, joita voisi pitää oakkojäsenyyden perusteena. Osakuntien pakkojäsenyys kumottiin 1930-luvulla.
Lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa olevien lakisääteisten oppilaskuntien oikeudellinen asema on avoin. Tällä hetkellä lainsäädäntö ei määrittele, pidetäänkö lukion oppilaskuntaa ylioppilaskunnan tapaan oikeushenkilönä. Esimerkiksi verottajan tulkinnat oppilaskunnan asemasta ovat vaihdelleet eri puolilla maata. Lukiolain (629/1998) 31 §:n 1 momentin mukaan jokaisella oppilaitoksella, jossa järjestetään lukiolaissa tarkoitettua koulutusta, on opiskelijoista muodostuva oppilaskunta. Lukion opiskelijat kuuluvat oppilaskuntaan suoraan lain säännöksen perusteella. Pykälän 2 momentin mukaan oppilaskunnan tehtävänä on edistää opiskelijoiden yhteistoimintaa ja koulutyötä. Lukiolain 27 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän tulee varata opiskelijoille mahdollisuus osallistua koulutuksen kehittämiseen sekä kuulla opiskelijoita ennen opintoihin ja muihin opiskelijoiden asemaan olennaisesti vaikuttavien päätösten tekemistä. Lakiin ammatillisesta koulutuksesta (630/1998) sisältyy lukiolain säännöksiä vastaavat säännökset.
Opetusministeriön tulkinnan mukaan oppilaskuntaa ei voida pitää erillisenä julkisoikeudellisena yhdistyksenä, jolla olisi itsenäisen oikeushenkilön asema. Oppilaskunnan toimintaan sovelletaan tulkinnan mukaan rekisteröimättömiä yhdistyksiä koskevia yhdistyslain säännöksiä ja oppilaskunnan omaisuutta käsitellään tarkoitusvarallisuutena. Tähän tulkintaan liittyen oppilaiden pakkojäsenyyttä oppilaskunnissa ei voi lähtökohtaisesti pitää perusoikeutena turvatun yhdistymisvapauden rajoituksena, koska oppilaskuntia ei pidetä lainkaan yhdistyksinä vaan pikemminkin eräänlaisina hallintoeliminä. Mikäli kuitenkin päädyttäisiin toisenlaiseen tulkintaan, jossa oppilaskuntia pidettäisiin julkisoikeudellisina yhdistyksinä, olisi oppilaskuntia ylioppilaskuntiin ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntiin verrattaessa huomattava, että oppilaskunnilla ei ole oikeutta kantaa jäseniltään jäsenmaksua.
Yhteen vetäen voidaankin maamme oppilaitosten lakisääteiset opiskelijayhteisöt luokitella jäsenyyden pakollisuuden ja jäsenmaksunkanto-oikeuden mukaan seuraavalla tavalla : 1. Pakkojäsenyyteen ja jäsenmaksunkanto-oikeuteen perustuvat ylioppilaskunnat 2. Pakkojäsesenyyteen ilman jäsenmaksunkanto-oikeutta perustuvat toisen asteen oppilaskunnat 3. Vapaaehtoiseen jäsenyyteen ja jäsenmaksunkanto-oikeuteen perustuvat ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat
Näiden tuntomerkkien perusteella ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat ovat lähinnä yhdistyslain mukaisia aatteellisia yhdistyksiä. Aatteellisten yhdistysten tapaan jäsenyys niissä on vapaa, joskin jäsenkelpoisuus on laissa rajattu ammattikorkeakoulun opiskelijoihin, ja niillä on oikeus kantaa jäsenmaksua jäseniltään. Ylioppilaskunnat ja toisen asteen oppilaitosten oppilaskunnat sen sijaan eroavat aatteellisista yhdistyksistä ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnista siinä, että tietylle henkilöryhmälle, oppilaitoksen perustutkinto-opiskelijoille, on säädetty pakko kuulua niihin. Ylioppilaskunnilla on lisäksi oikeus kantaa jäsenmaksua, joka on tässä kontekstissa luonnehdittavissa ainakin löyhästi veronluonteiseksi.
Kaikille opiskelijayhteisöille on säädetty erityisiä julkisia tehtäviä. Nämä on lyhyesti tiivistettävissä (1) opiskelijoiden edustamiseen suhteessa oppilaitokseen joko takaamalla osallistumis- ja kuulemisoikeus tai oikeus nimetä edustajia oppilaitoksen hallintoelimiin sekä (2) opiskelijoiden yhteistoiminnan edistämiseksi. Riippumatta erilaisista jäsenyys- ja jäsenmaksujärjestelmistä on tämä julkisten tehtävien ydin yhteinen kaikille opiskelijayhteisöille.
Pakkojäsenyys on perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten ja perustuslakivaliokunnan yhdistymisvapautta koskevan tulkintakäytännön mukaan mahdollinen vain, jos yhdistyksen tehtävät ovat luonteeltaan julkisia ja näiden tehtävien hoitamiseksi pakkojäsenyys on välttämätön. Kun ylioppilaskuntien ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien julkisia tehtäviä verrataan niin säädöstasolla kuin reaalimaailman tasolla, niin merkittäviä eroja ei löydy. Ammattikorkeakoulun opiskelijakuntia koskevat perustuslakivaliokunnan lausunnot osoittavat, että kaikki ylioppilaskunnan hoitamat julkiset tehtävät, mukaan lukien niiden ytimessä oleva opiskelijaedustajien valitseminen yliopiston hallintoon, on mahdollista hoitaa myös ilman opiskelijoiden pakkojäsenyyttä ylioppilaskunnassa. Näin ollen yliopistojen ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntia koskevien ratkaisujen jälkeen vähintäänkin kyseenalainen perusoikeusrajoitus. Toki tällöin ei ole otettu kantaa ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden ja yliopistojen itsehallinnon väliseen suhteeseen. Väitän kuitenkin, että ylioppilaskuntien pakkojäsenyydellä on vain etäinen yhteys itsehallinnon ytimeen. Näin ollen ylioppilaskuntien pakkojäsenyys saa korkeintaan vähäistä itsehallinnon suojaa. Tämä vähäinen itsehallinnollinen suoja on hyvin kyseenalainen ja painoarvoltaan heikko peruste perusoikeutena turvatun negatiivisen yhdistymisvapauden rajoittamiselle etenkin siinä tilanteessa, jossa yleiselle oikeudenmukaisuusperiaatteelle annetaan punninnassa suuri painoarvo. Viitattaessa yliopistojen itsehallintoon pakkojäsenyyden oikeuttamisperusteena viitataan näet juuri sellaiseen korporaatio- ja privilegioajatteluun, joka on liki vastakohta yleiselle oikeudenmukaisuusperiaatteelle.
Toisen asteen oppilaskuntien osalta Arajärvi esittää tässä tuoreessa kirjassaan, että "ammattikorkeakoulujen yhteydessä otetut perustuslakivaliokunnan kananotot huomioon ottaen lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten oppilaskunnat tulisi muuttaa vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuviksi". Sinänsä looginen, mutta ei täysin ongelmaton johtopäätös, joka poikkeaa jokseenkin opetusministeriön linjasta. Arajärvi selvästi rinnastaa oppilaskunnan opetusministeriötä vahvemmin yhdistykseen. Toisen asteen oppilaskuntien asema on korkea-astetta visaisempi. Totuus on tuolla ulkona.
Kommentoi
Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.