Lukioverkko supistuu... mitä siitä

26.3.2007 klo 19:20 |

Suomesta on tulossa vanhusrikas kansakunta. Näin se on. Tuo kehitys näkyy kouluverkossa. Helsingin konsulttiselvityksestä keskusteltiin taannoin. Rovaniemen keskustelut ovat kuuluneet tänne etelään lähinnä pienenä pihinänä. Turussa peruskouluverkko uudistettiin. Nyt on lukioverkon vuoro. Turussa tehty linjapaperi on yhtälailla asiaa kuin Helsinginkonsulttiselvitys. Molempia lukiessa nyökyttelee ja puistelee päätään samaan aikaan. Noin se on ajattelee ja lisää päälle mielessään valitettavasti.

Kuusi vuotta sitten me lukiolaisten etujärjestössä paasasimme... yli 600 hengen yksikkö on liian suuri. Meille nyökkäiltiin hyväksyvästi. Nyt esimerkiksi Turun linjapaperissa kerrotaan alle 600 hengen lukioyksikön olevan liian pieni - valinnaisuus ei toteudu. Lukion oppimäärä ei ole tässä mihinkään muuttunut. Ajattelutapa ja lukiolaisten valinnat ovat - vai ovatko. Suomessa mennään kouluissa kovaa vauhtia kohti suuria yksiköitä. Yhteisöllisyys puhe on kaikonnut koulutuspolitiikasta. Sinne tänne lähiöihin ripotelluista lähilukiosta on suurten kuntien lukioverkko tulossa kohti suuria keskustayksiköitä. Keskisuurissa kaupungeissa siirtymä parista lukiosta yhteen on jo pääsääntöisesti tapahtunut. Esimerkiksi käyvät vaikkapa Salo ja Forssa. Nyt on suurten kuntien vuoro.

Noin puolet Suomen lukioista aikoinani kiertäneenä näppituntumani on, että nyt ovat menossa ne innovatiivisimmat. Huiput eivät mene. Hörhöjen talot menevät. Valitettavasti. Se on ajan henki. Laskennallisesti.

Tutustukaa Turun kouluverkko selvitykseen. Se on hyvä paperi - valitettavasti. Tämä vuodatus on pikemminkin linkki. Minulla ei oikeastaan ole oikeaa sanottavaa. Olen sanaton. Edunvalvojat puhukoot. Tai olkoot vaiti.

Kommentit

  1. Seena 26.3.2007 klo 23.22 | #

    Onnea yläkulmaan ilmaantuneesta M:stä.

Kommentoi

Erota kappaleet kahdella rivinvaihdolla.

Viesti

Nimi

Kotisivu

Sähköposti

Etusivu | Arkisto

Edit