Jotain tolkkua!

Perjantain työpajassa Miten tukea ikääntyvän yliopisto-opettajan työhyvinvointia? pohdittiin keinoja, joilla ikääntyvä yliopisto-opettaja jaksaisi motivoituneena ja hyvinvoivana työssään eläkeikään saakka. Vetäjänä työpajassa toimi Eeva-Liisa Putkinen Helsingin yliopiston työterveyshuollosta.

Työpajassa pohdittiin kahdessa ryhmässä ratkaisuja vetäjän esittämiin esimerkkitapauksiin, jotka olivat kuvitteellisia kertomuksia ikääntyvien yliopisto-opettajien työssä uupumisesta. Työpajan osanottajat siirtyivät keskustelemaan esimerkkitapauksista kahvin ja pullan ääreen Exactumin ala-aulaan ennen tulevia yhteenvetoja.

Työpajan jatkuessa keskustelua herättivät paitsi käsitellyt esimerkit, myös yhä ajankohtainen UPJ eli yliopiston uusi palkkausjärjestelmä. Kuinka vanhempi yliopisto-opettaja kokee uudistuksen verrattuna nuorempaan, ehkä jo jatkuviin kehityskeskusteluihin enemmän tottuneeseen nuorempaan opettajaan? – Nuoremmat opettajat kokevat ehkä vanhempia kollegoitaan vahvemmin, etteivät he saaneet sitä mitä luvattiin. Vanhemmat opettajat taas kokevat kritiikin negatiivisemmin kuin nuoremmat, Eeva-Liisa Eskelinen totesi.

Keskustelu palasi lopulta kahvitauolla käsiteltyihin esimerkkitapauksiin, ja ensimmäisenä pureuduttiin tapaukseen jossa keski-ikäinen lehtori on valittu ensimmäistä kertaa laitoksen varajohtajan tehtäviin. Hän on ammatilllisesti pätevä, terve ja työhön oppinut mutta tuntee että hänellä on tehtäviä yli kaiken sietokyvyn ja aikarajojen. Työpajassa ratkaisuiksi tapaukseen ehdotettiin työnohjausta, ajanhallinnan parantamista sekä työtehtävien priorisointia. Putkisen kertoessa mahdollisuudesta tulla keskustelemaan esimerkiksi juuri tällaisista työhön liittyvistä ongelmista Helsingin yliopiston työnohjausyksikköön osallistujien keskuudesta kuului hämmästynyt huuto –Ensimmäinen kerta kun tällaisesta työnohjaus-yksiköstä edes kuulen!

Toinen kuvitteellinen esimerkkitapaus johon sopivia ratkaisuja työpajassa etsittiin kertoi lähempänä kuuttakymmentä ikävuotta olevasta lehtorista, joka kokee olevansa entistä huonommin motivoitunut työhönsä. Hän tuntee myös epävarmuutta uuden tekniikan edessä, ja tietotekniikan käyttö onkin vain juuri ja juuri hallinnassa. Työpajalaiset esittivät mahdollisiksi ratkaisuiksi lehtorin työelämän laadun parantamiseen tukitoimia työnantajan taholta sekä kunnollista atk-neuvontaa.

Työpajalaisilla oli myös itsellään kokemuksia tilanteista, joissa uuden tekniikan opettelu vaatii lisäopastusta. Uuden tekniikan kaikkien nippelitietojen opettelu ei aina onnistu pelkässä ryhmäharjoittelussa vaikkapa henkilöstökoulutuksen aikana. Siksi työpajaan osallistuneet yliopisto-opettajat kokivat hienona asiana sen, että heidän työpaikaltaan löytyy aina tukihenkilö jolta voi kysyä apua tietotekniikan ongelmatilanteissa.

Tässä vaiheessa työpajaa seurannut, Helsingin yliopistossa perustutkintoaan suorittava tiedottaja sai mieleensä lisäkysymyksen työhyvinvoinnista. Opettajien keskellä ollessaan hän nosti vaistomaisesti kätensä ylös ja viittasi kiltisti jotta saisi kysymyksensä kuuluviin. Tiedottaja halusi tietää, kuinka eduskunnassa kaavailtu korkeakouluopiskelijoiden määrän nostaminen vaikuttaisi opettajien jaksamiseen? Vastaus oli yksimielinen, opiskelijamäärän kasvattaminen opetusresurssien pysyessä nykyisellään olisi kestämätöntä sen aiheuttaman työmäärän lisäämisen vuoksi.

Tiedottajan siirtyessä uusiin haasteisiin työpajassa jäätiin perehtymäänTyöterveyslaitoksen julkaisuun Ikääntyminen ja työ. Opetusaineisto ikääntymisestä työelämän kouluttajille.