Opettaja-lehti 36/2006
Huomaa myös linkki Peda-blogiin!

Perjantain viimeisissä puheenvuoroissa Peda-forum -päivät päätettiin lukuisin kiitoksin, joita sateli yhtä lailla Helsingin yliopiston järjestäjäväelle, Peda-forum -taustaorganisaatiolle, opetusministeriölle ja kaikille osallistujille.

Peda-forum -verkoston koordinaattori Paula Airaksinen pohti tervehdyksessään Peda-forum -organisaation asemaa vahvana yhteiskumppanina yliopistokoulutuksen alalla.

– Peda-forum haluaa olla avoin järjestö, jonka toimintaan on helppo tulla mukaan.

Seuraavia Peda-forum -päiviä vietetään Tampereella 24. – 25.5.2007 teemalla Kaikenlaiset oppijat, kaikenlaiset opettajat. Päiviä järjestävät yhteistyössä Tampereen yliopistot. Helsingin päivien työryhmän puheenjohtaja Anne Nevgi aloitti uuden perinteen luovuttamalla perinnöksi puisen kiertokauhan Tampereen vastuullisille Mari Koivistolle ja Kirsi Reimanille.

– Kauha on varsin monikäyttöinen työkalu. Nyt ensi vuonna ei tarvitse aloittaa tyhjästä, Nevgi alusti lahjoitusta.

Myös Helsingin yliopiston vararehtori Hannele Niemi kiitteli järjestäjiä loppusanoissaan, ja pohti päivillä heränneiden ajatuksien määrää.

– Jotta jotain jäisi muistiin myös päivien jälkeen, kannattaa tietoa jakaa puhumalla muiden kanssa, Niemi neuvoi.

Oiva areena opitun tiedon työstämiseen on tietysti myös Peda-forum -blogi, jonne järjestäjät toivovat paljon kommentteja. Peda-forum -koordinaattori Paula Airaksinen kertoi olevansa ylpeä ja innostunut blogi-ideasta. – Blogi on kuin iso dokumentti kaikesta mitä näillä päivillä on tehty, Airaksinen totesi.

– Kaikki sujui päivien aikana hyvin. Helsingin yliopisto on aivan erinomainen isäntä Peda-forum -päiville, Airaksinen kehui tämän vuoden tapahtuman järjestäjää. Myös päivien teemat saivat häneltä kiitosta ajankohtaisuutensa ansiosta.

Työpajojen satoa voi tarkastella päivien jälkeen syksyllä ilmestyvässä ’Peda-forum -lehdessä’sekä tietysti täällä päivien blogissa.

Joustavuus ja kurssien erilaisten suoritustapojen olemassaolo lisää hyvinvointia etenkin opiskelijan näkökulmasta. Työpajassa Verkko-opetuksen laatu - käytännön kokemuksia laatutyöstä todettiin, että etenkin työssäkäyvät opiskelijat ovat hyötyneet mahdollisuudesta suorittaa yliopiston kursseja internetin välityksellä. Verkko-opetus on ehkä yhä lapsenkengissä, mutta silti tämä opiskelumahdollisuus on osa sitä prosessia, jossa yliopistoyhteisön hyvinvointia kasvatetaan.

Perjantaina, hyvinvointi-teeman varsinaisena esityspäivänä, professori Liisa Keltikangas-Järvinen kertoi puheessaan Yksilöllisyys yhteisössä – yliopistoyhteisön hyvinvointi niistä ristiriitaisuuksista, joita syntyy kun työntekijän persoonallisuudelle asetetaan odotuksia, joita se yksinään ei voi ratkaista. Työ- ja siten myös yliopistoyhteisöissä tulisi muistaa hyvät käytöstavat miellyttävän ilmapiirin luomisen tärkeinä työkaluina.

Miten tukea ikääntyvän yliopisto-opettajan hyvinvointia? työpajassa pohdittiin keinoja, joilla vanhempien opettajien jaksamista ja työkykyä voitaisiin parantaa ja ylläpitää eläkeiän lähestyessä. Esitetyt ratkaisut, kuten työtehtävien priorisoiti ja säännöllinen liikunnan harrastaminen sopivat käytännön tason neuvoiksi myös nuoremmille opettajille. Oli yliopisto-opettajan ikä mikä tahansa, työuupumusta kannattaa ehkäistä ennen sen syntymistä ottamalla vastuu omasta hyvinvoinnista ja asennoitumalla realistisella asenteella omaan työhön.

Työpajassa Arjen laatua - miten edistää onnistumista opettajan työssä? vetäjä Ulla Britta Bruman-Kananen kertoi, että opettajien hyvinvoinnin eteen on yliopistolla tehty hienoja suunnitelmia, mutta suunnitelmien näkyminen opettajan arjen tasolla ei aina vastaa sitä mitä suunnitelmilta on odotettu.

Ratkaisuksi ongelmaan Bruman-Kananen ehdottaa sellaisten foorumeiden luomista, joissa nostettaisiin esille opettajan arkeen liittyviä kysymyksiä keskustelun ylläpitämiseksi. Hän esitti lisäksi toivomuksen, että vaikka järjestelmät tehdään yhteisöille niistä tulisi kuulua myös yksilön ääni.

Opiskelijan näkökulmaa hyvinvoinnin teemaan toi työpaja Yliopisto-opiskelijan opintojen etenemisen seuranta ja tukeminen, esimerkkeinä teknillistieteellinen ala ja HY:n Etappi. Yliopiston kurssitarjonnan laajuus on kieltämättä hyvä asia, mutta se voi myös tuottaa epävarmemmalle opiskelijalle ongelmia: Mitä minun tulisi opiskella jotta saisin tutkinnostani mieluisan? Mitä tarjotut kurssit loppujen lopuksi sisältävät? Uusi tutkintorakenne saattaa hämmentää myös vanhempaa opiskelijaa, joka on jo ehtinyt tottua vanhan rakenteen mukaiseen opiskeluun.

Työpajassa esimerkkinä käytetyssä Teknillisessä korkeakoulussa opiskelijat olivat seurantahankkeen mukaan tarvinneet ohjausta pääasiassa opintojen ryhmittelyyn, kurssivalintoihin, opintojen sisältöä koskeviin asioihin sekä kursseille ja tenttiin ilmoittautumiseen. Työpajan vetäjänä toiminut TKK:n suunnittelija Taru Valovirta kertoi opiskelun ongelmiksi opiskelumotivaation. Vaikka opiskelijat pitivät omien opintojensa etenemisen tilaa hyvänä, jopa noin puolet TKK:n ja Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijoista oli kokenut opiskelumotivaationsa huonoksi.

Opiskelun tukimuodoista käytetyimmät olivat opettajatuutori ja ISOhenkilö. TKK:n termistössä ISOhenkilö tarkoittaa toisen tai kolmannen vuosikurssin opiskelijoita, jotka ensimmäisenä koulupäivänä ottavat vastaan uudet opiskelijat ja toimivat omien phuksiryhmiensä johtajina. He opastavat uusia opiskelijoita näiden uuteen yhteisöön sopeutumisessa etenkin ensimmäisten viikkojen ajan.

Tuutorointi helpottaa opiskelun aloittamista ja ystävyyssuhteiden luomista. Molemmat ovat oleellisia tekijöitä siinä, että opiskelija tuntee opiskelun miellyttäväksi ja viihtyy uudessa ympäristössään. Parhaassa tapauksessa tuutoroinnin positiiviset vaikutukset tuovat opiskelijalle hyötyä vielä pitkälle ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Työpajassa pohdittiin kahdessa ryhmässä ratkaisuja vetäjän esittämiin esimerkkitapauksiin, jotka olivat kuvitteellisia kertomuksia ikääntyvien yliopisto-opettajien työssä uupumisesta. Työpajan osanottajat siirtyivät keskustelemaan esimerkkitapauksista kahvin ja pullan ääreen Exactumin ala-aulaan ennen tulevia yhteenvetoja.

Työpajan jatkuessa keskustelua herättivät paitsi käsitellyt esimerkit, myös yhä ajankohtainen UPJ eli yliopiston uusi palkkausjärjestelmä. Kuinka vanhempi yliopisto-opettaja kokee uudistuksen verrattuna nuorempaan, ehkä jo jatkuviin kehityskeskusteluihin enemmän tottuneeseen nuorempaan opettajaan? – Nuoremmat opettajat kokevat ehkä vanhempia kollegoitaan vahvemmin, etteivät he saaneet sitä mitä luvattiin. Vanhemmat opettajat taas kokevat kritiikin negatiivisemmin kuin nuoremmat, Eeva-Liisa Eskelinen totesi.

Keskustelu palasi lopulta kahvitauolla käsiteltyihin esimerkkitapauksiin, ja ensimmäisenä pureuduttiin tapaukseen jossa keski-ikäinen lehtori on valittu ensimmäistä kertaa laitoksen varajohtajan tehtäviin. Hän on ammatilllisesti pätevä, terve ja työhön oppinut mutta tuntee että hänellä on tehtäviä yli kaiken sietokyvyn ja aikarajojen. Työpajassa ratkaisuiksi tapaukseen ehdotettiin työnohjausta, ajanhallinnan parantamista sekä työtehtävien priorisointia. Putkisen kertoessa mahdollisuudesta tulla keskustelemaan esimerkiksi juuri tällaisista työhön liittyvistä ongelmista Helsingin yliopiston työnohjausyksikköön osallistujien keskuudesta kuului hämmästynyt huuto –Ensimmäinen kerta kun tällaisesta työnohjaus-yksiköstä edes kuulen!

Toinen kuvitteellinen esimerkkitapaus johon sopivia ratkaisuja työpajassa etsittiin kertoi lähempänä kuuttakymmentä ikävuotta olevasta lehtorista, joka kokee olevansa entistä huonommin motivoitunut työhönsä. Hän tuntee myös epävarmuutta uuden tekniikan edessä, ja tietotekniikan käyttö onkin vain juuri ja juuri hallinnassa. Työpajalaiset esittivät mahdollisiksi ratkaisuiksi lehtorin työelämän laadun parantamiseen tukitoimia työnantajan taholta sekä kunnollista atk-neuvontaa.

Työpajalaisilla oli myös itsellään kokemuksia tilanteista, joissa uuden tekniikan opettelu vaatii lisäopastusta. Uuden tekniikan kaikkien nippelitietojen opettelu ei aina onnistu pelkässä ryhmäharjoittelussa vaikkapa henkilöstökoulutuksen aikana. Siksi työpajaan osallistuneet yliopisto-opettajat kokivat hienona asiana sen, että heidän työpaikaltaan löytyy aina tukihenkilö jolta voi kysyä apua tietotekniikan ongelmatilanteissa.

Tässä vaiheessa työpajaa seurannut, Helsingin yliopistossa perustutkintoaan suorittava tiedottaja sai mieleensä lisäkysymyksen työhyvinvoinnista. Opettajien keskellä ollessaan hän nosti vaistomaisesti kätensä ylös ja viittasi kiltisti jotta saisi kysymyksensä kuuluviin. Tiedottaja halusi tietää, kuinka eduskunnassa kaavailtu korkeakouluopiskelijoiden määrän nostaminen vaikuttaisi opettajien jaksamiseen? Vastaus oli yksimielinen, opiskelijamäärän kasvattaminen opetusresurssien pysyessä nykyisellään olisi kestämätöntä sen aiheuttaman työmäärän lisäämisen vuoksi.

Tiedottajan siirtyessä uusiin haasteisiin työpajassa jäätiin perehtymäänTyöterveyslaitoksen julkaisuun Ikääntyminen ja työ. Opetusaineisto ikääntymisestä työelämän kouluttajille.

Bolognan prosessin kolmas sykli tähtää jatkotutkintojen uudistamiseen ja yhdenmukaistamiseen Euroopassa. Muutos tuo tullessaan paljon uusia käytäntöjä, joiden toimivuutta on vielä mahdotonta ennustaa. Prosessin vaikutusta tohtoriopiskelijan ohjaussuhteeseen käsiteltiin aamuisessa työpajassa, joka keräsi mukaan monipuolisen osallistujakunnan eri puolilta Suomea. Toimivan ohjaussuhteen rakentuminen on herkkävireistä tunnistelua, joka vaatii ohjaajaltaan paljon. Iltapäivällä Helsingin yliopiston vararehtori Hannele Niemi puhui prosessin käynnistämistä uudistuksista Suomessa. Puheenvuoro keskittyi uudistuvaan tohtorintutkintoon laadukkaan asiantuntijuuden ylläpitäjänä.

Kaksituntinen työpaja antoi haasteellista pureskeltavaa pajatyöskentelyyn. Paikalle oli kokoontunut osallistujia kuuntelemaan ja keskustelemaan väitöskirjaan liittyvistä prosesseista ja eritoten ohjaussuhteista. Bolognan prosessin 3. syklin yksi suurimmista haasteista on sen kyvyssä nähdä väitöskirja kokonaisena prosessina. Väitöskirjan ensi askeleilla ottanut Jukka Savela piti työpajaa hyödyllisenä, sillä keskustelua käytiin konkreettisella tasolla.

Liitutaulu täyttyi ääriään myöten, kun Tampereen yliopiston professori Anna Raija Nurmenmaa purki ensimmäistä tehtävää prosessien kuvauksista. Loputon määrä erilaisia adjektiiveja kertoi osallistujien eri näkökulmista. Jos katsoo väitöskirjaprosessia hallinnon tai sitten nuoren tutkijan tai esitarkastajan näkökulmasta, prosessit näyttäytyvät hyvinkin eri tavoin. Siinä missä yksi korostaa asiantuntijuuteen ja tiedeyhteisöön kasvamista, toinen painottaa hallinnon näkökulmaa ja kolmas tutkimustodellisuuden ja tosielämän suhdetta. Kun tähtäimessä on vielä pyrkimys luoda yhdenmukainen eurooppalainen ymmärrystä näistä prosesseista, on päivänselvää, että työmaata riittää.

Keskustelu yltyi paikoin kriittiseksi. Harmonisointiprosessia moitittiin hyödyttömäksi niin kauan kun se ei todella tavoita tiedeyhteisöjä ja organisaatioita, vaan jää ainoastaan hallinnon tasolle. Pahimmillaan sen pelättiin aiheuttavan ainoastaan kitkaa eri tiedetraditioiden välille. Tiedeyhteisöjen tapa keskustella ja olla vuorovaikutuksessa onkin prosessin toinen suuri haaste.

Jatkokoulutuksen arjesta nousevat puheenvuorot toivat teemaan monia eri näkökulmia, joita vaihdeltiin innokkaasti pienryhmissä ja pajakeskusteluissa. Eläväisen keskustelun lopussa tutustuttiin pareittain ViiniSuklaata -menetelmään. Kyseessä on haastattelulomake, jonka avulla tutkija voi päästä selvyyteen omasta tilanteestaan kartoittamalla ongelmat ja puhumalla niistä vapaasti. Aivan kuten hyvän viinin ja suklaan parissa. Tutkimussuunnitelman valmiiksi saanut Jukka Savela pohti omaa tilannettaan menetelmän avulla.

– Hirmu hyvä, että on tällaisia välineitä purkaa tilannetta ja synnyttää ohjaussuhdetta, Savela kommentoi.

Lounaan jälkeen Hannele Niemi jatkoi aiheesta Helsingin yliopiston näkökulmasta. Niemen puheessa korostui tutkintojen laatu ja tavoitteet. Paitsi valintakriteereiden tehostamiseen, myös ohjauksen laatuun ja riittävään määrään on Helsingin yliopistossa kiinnitetty erityistä huomiota. Konkreettiset tehostustoimet näkyvät myös henkilökohtaisen opintosuunnitelman merkityksen kasvussa.

Perinteitä rakastava yliopisto ei uudistusmielisyydestään huolimatta halunnut uudistaa ihan kaikkea. Niinpä vanha arvosteluasteikko approbaturista laudaturiin on jätetty ennalleen, koska Niemen mukaan ne koettiin kovin rakkaina. Mahdollisuus eurooppalaiseen kolmiportaiseen asteikkoon on kuitenkin yksittäisillä laitoksilla olemassa.

Niemen puhe oli samalla myös vahvaa puhetta asiantuntijuudesta ja siihen kasvamisesta. Vahva tietoperusta ja rakenne ei yksinään riitä, vaan puheessa painotettiin erityislaatuisen tiedon käyttöä ja soveltamista käytäntöön. Niemen mielestään prosessissa on huomioitava myös tutkijan siirtyminen työelämään. Kaiken kaikkiaan kysymykset muutoksista ovat perimmältään kulttuurisia.

− Kolmas prosessi ei ole vain rakennekysymys, vaan myös hyvin paljon yliopistojen kulttuurinen kysymys. Se on prosessi, jossa kasvetaan laadulliseen asiantuntijuuteen, Niemi kiteytti.

Taideyliopistoissa opetuksen laatua on lähdetty kehittämään uudenlaisen projektin voimin. Laatu-projekti lähtee liikkeelle laadun määritelmästä. Kun laatu ennen liitettiin yksilölliseen osaamiseen, on se tänä päivänä muuttunut yhä enemmän organisaation yhteiseksi tahtotilaksi, eräänlaiseksi institutionaaliseksi huoleksi. Laatu on siirtynyt yksilöllisestä yhteisölliseen. Harmittavan usein laadun kriteerit asetetaan ulkoapäin.

Projektin ajatuksena onkin, että laadun pitäisi tulla sisältäpäin. Sen tavoitteena on, että opittaisiin tunnistamaan arjen hiljainen tieto, esimerkiksi erilaiset tiedostamattomat toimintatavat, sillä opetus perustuu varsin usein juuri tämänkaltaisen hiljaisen tiedon varaan. Tieto siirretään henkilökohtaisissa kohtaamisissa traditioihin nojautuen. Etenkin taideaineiden koulutus on vahvasti traditiosidonnaista, vaikka luomistyö itsessään usein näyttää modernilta ja innovatiiviselta.

Projekti tutkiikin miten hiljaisen tiedon siirto tapahtuu, mistä näkökulmasta ja mihin tarkoitukseen sitä käytetään. Sen tarkoituksena on kyseenalaistaa annettuja totuuksia. Keskeisiksi päätöksentekijöiksi muodostuvat arjen toimijat jotka luovat, ylläpitävät ja uusivat instituutioita. Projektin tarkastelunäkökulma suuntautuu ennemmin tulevaisuuteen kuin menneisyyteen, sillä sen johtavana ajatuksena on, että arki on tässä ja nyt.

Projekti elää jatkuvasti ja siihen osallistuvat opiskelijat ja opettajat yhdessä. Esitutkimus tehdään haastattelemalla molempia osapuolia. Laadun tila määritellään toimijoiden omalla kielellä, heidän omilla muotoiluillaan. Haastattelukysymysten pohjalta luodaan matriisi tai kehys, joka toimii yhteisenä keskustelupohjana. Matriisi elää koko ajan ja sitä täydennetään. – Tämä on toiminut hyvin meillä, kertovat taidealan pedagogiikkaan erikoistuneet Ulla-Britta Broman-Kananen Sibelius-Akatemiasta sekä Teija Löytönen Taideteollisesta korkeakoulusta.

Opetusministeriön tuoreimpia kuulumisia yliopisto-opetuksen alalta toi Peda-forum -päiville opetusneuvos Päivi Aronen. Koulutuksen kehittämisen haasteet ovat myös ministeriön tasolla jatkuvasti pohdinnan alla, ja opetusneuvoksen esitys sisälsikin monenlaista näkökulmaa.

Aronen listasi muutaman kohdan erityisesti kehitettäviksi kokonaisuuksiksi. Kansainvälisyyden ja kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden lisääminen sekä yhteistutkintojen eli yliopistojen yhteistyössä toteuttamien tutkintojen lisääminen vaativat vielä suunnittelua. Myös korkeakoulujärjestelmän rakenteellinen kehittäminen eli yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen profiilien selkeyttäminen ja niiden yhteistyön lisääminen oli nostettu tärkeimpien listalle.

Elinikäisen oppimisen ajatus pyörii sekin opetusministeriön käytävillä, sillä kehityssuunnitelmiin listattiin lisäksi aiemmin opitun tunnustaminen, eli muualla kuin korkeakoulussa hankittujen tietojen ja taitojen hyväksyminen osaksi koulutusta. Taustalla vaikuttaa periaate joustavista opintopoluista.

– Vaaditaan asennemuutosta ja uutta ajattelutapaa, mutta lopputuloksena pyritään lisäämään eri mahdollisuuksia korkeakoulututkinnon suorittamiseen, Aronen selventää.

Vaikka opetusministeriön aiheuttamat ohjenuorat nostattivatkin yleisöstä myös hieman kiivaita kommentteja, ainakin osasta terveisistä voi yliopistoväki iloita yhdessä: Suomi on kärkimaiden joukossa Bolognan prosessin toteutuksessa ja on saanut kiitosta erityisesti alakohtaisesta valmistelusta ja yliopistojen sitoutumisesta prosessiin.

– Tarkoitus on selvittää, tekeekö organisaatio sitä mitä sen pitäisi tehdä, ja dokumentoida toimintaprosessit niin, että ulkopuolinenkin ne ymmärtää, Lauri Stigell selvittää.

Työpajan vetäjien taustalla on vankka kokemus auditoinnista, sillä Kuopion yliopistossa ulkoisten auditointien lisäksi on suoritettu säännöllisesti myös sisäisiä auditointeja vuodesta 2003 lähtien. Auditoijiksi perehdytetään sekä yliopiston työntekijöitä että opiskelijoita.

– Pääsääntöisesti kokemukset ovat olleet positiivisia, vaikka välillä omat auditoijavuoron lähestyessä ihmetyttääkin, mistä ylimääräisen ajan löytää, kertoo Sari Tervonen.

Yleisö ei ollut kaikin puolin yhtä vastaanottavainen auditoinnille. Esiin nostettuja pelkoja olivat muun muassa lisätyön määrä ja yksittäisen opettajan opetusmetodeihin puuttuminen. Pohdittiinpa sitäkin, että entä jos kaiken työn jälkeen koko auditointi osoittautuukin hyödyttömäksi?

– Akateeminen vapaus ja pelko sen rajoittamisesta nousevat usein esille auditoinnin yhteydessä. Tarkoitus on kuitenkin kuvata olemassa olevia käytäntöjä ja kehittää niitä, eikä pistää koko järjestelmää uusiksi, Tervonen korostaa.

Monelle työpajan osanottajalle auditointi oli jo tuttu viera, eikä heille tuottanut ongelmia listata sen hyviä puolia. Tärkeimpinä odotuksina ja toiveina nousivat esiin esimerkiksi työn ryhdikkyys, uuden työntekijän perehtymisen helpottuminen ja turhien päällekkäisyyksien poistaminen. Mukana olleet kertoivat myös prosessin jälkeen pystyvänsä paremmin hahmottamaan oman yksikön osana koko korkeakoulun kokonaisuutta.

– Auditointi on prosessi, josta saa eväitä kehitykseen ja vahvistusta oman työn suunnalle, Stigell vahvistaa.

Lopuksi pienryhmissä mietittiin, miten auditointiin liittyviä pelkoja voitaisiin ehkäistä tai lieventää. Työpajalaiset korostivat erityisesti tiedottamisen merkitystä ja toivoivat hyvien kokemuksien laittamista kiertoon. Ehdotettiin myös, että auditoinnin yhteydessä painotettaisiin entistä enemmän organisaation kehittämisen näkökulmaa: alulle pantu laatutyö jatkuu myös sen jälkeen, kun auditointiryhmä on sulkenut oven lähtiessään.

Työpajaan osallistunut Helsingin yliopiston opintoasioiden kehittämisosaston suunnittelija Maikki Naarala oli tyytyväinen keskustelun antiin.

– En ollut tehnyt auditointiin lähempää tuttavuutta ja suhtautumiseni olikin hieman kriittinen. Nyt tiedän paljon enemmän, Naarala kiittelee.

Keltikangas-Järvisen luennon näkökulma nousi psykologiasta. Nykyajan iskulauseena on persoonallisuus, mutta miksi? Mihin pohjautuu sellainen väite, että persoonallisuus olisi nykyaikana tärkeämpi kuin ennen? Faktoja löytyy vähän, mutta puheita ja väittämiä enemmän. Persoonallisuuden merkitystä kuitenkin korostetaan voimakkaasti nykyajan työpaikkailmoituksissa.

– Persoonallisuus on jouduttu, ja joudutaan ottamaan työelämässä huomioon. Koska työ näyttää nielaisseen ihmisen entistä enemmän, raja yksityisuuden ja työelämän välillä hälventyy. Ihmiset siirtävät sellaisia odotuksia työelämään, joita se ei voi täyttää, Liisa Keltikangas-Järvinen totesi.

Yksityisyyden ja työelämän rajan hälveneminen johtaa Keltikangas-Järvisen mukaan uudenlaisiin ongelmiin työpaikalla. – Tällä hetkellä meidän keskusteluissamme työelämästä odotusten kaivo on loputon. Haluan todella korostaa sitä, ettei mitään pahaa seuraa siitä jos kehumme toisiamme, mutta ero on siinä onko kyse kohteliaisuudesta, jotka tuottavat mukavaa oloa, vai itsetunnon rakentamisesta kehujen kautta. Keltikangas-Järvinen otti esimerkiksi lapsen kasvattamisen. Pieni lapsi rakentaa itsetuntoaan kehujen kautta, mutta aikuisen ihmisen pitää itse osata iloita tekemisistään ja olla niistä ylpeä ilman, että hän tarvitsee jatkuvaa kehumista työpaikallaan.

Persoonallisuuden ja käytöksen käsitteiden sekoittamisen vaarana on, että persoonallisuuden odotetaan ratkaisevan sellaisia ongelmia, joiden kanssa sillä ei olisi mitään tekemistä. Työpaikkailmoituksessa mainittu sosiaalisuuden vaatimus työntekijälle ei välttämättä korreloi sen kanssa, että työntekijällä olisi hyvät käytöstavat.

– Me odotamme tällä hetkellä persoonallisuustekijöiden ratkaisevan sellaisia tekijöitä, joilla ei ole tekemistä työn kanssa. Persoonallisuus ja taitavuus työssä ovat kaksi eri asiaa. Keltikangas-Järvinen kertoi yleisölleen. – Hyvien tapojen ja solidaarisuuden merkitystä ei saa unohtaa. Persoonallisuudella on yllättävän vähän tekemistä henkilön tekojen kanssa. Suurin osa käyttäytymisestä on reaktiota siihen, missä ympäristössä hän toimii.

– Jokainen haluaa töihin henkilön, joka on sosiaalinen, ulospäin suuntautunut, aktiivinen ja rohkea eli niin sanotusti "hyvä ihminen", Keltikangas-Järvinen sanoi viitaten valkokankaalle heijastettuun kalvoesitykseensä. – Tiedostamattamme myöskin pitkä ja laiha kuuluvat näihin kriteereihin. On käsittämätöntä, miten paljon mielikuvat vaikuttavat, etenkin miesten kohdalla. Miesten suhteen esimerkiksi pituus yhdistetään johtamistaitoihin. Tällaiset odotukset ovat lisänneet suvaitsemattomuutta työpaikoilla.

Persoonallisuuden käsitteestä Keltikangas-Järvinen erotti temperamentin. – Ihmisillä on synnynnäisiä eroja, ja heijastuma niistä käytännön tasolla on temperamentti. Kyseessä on se osa ihmisestä, joukko piirteitä, jotka muodostavat hänen yksilöllisyytensä.

– Persoonallisuus ja temperamentti siksikin eri asioita että temperamentille ei voi mitään! Aina kun sanon tämän ihmisissä herää kauhistus, kuinka muka näin. Eri asia kuitenkin on, kuinka toimimme näiden taipumustemme kanssa. Ihminen kontrolloi omaa käytöstään, hän päättää itse miten temperamenttipiirteensä kanssa käyttäytyy. Laittaako hän mahdollisesti koko ympäristönsä kärsimään temperamentistaan, on kiinni tavoista ja koulutuksesta. Temperamentin ei pidä olettaa olevan yhteydessä ihmisen älykkyyteen tai kognitiivisiin kykyihin.

Sosiaalisuuden vaatimuksesta Keltikangas-Järvinen huomautti, että erinomaiset sosiaaliset taidot voivata olla myös ujolla tai vetäytyvällä ihmisellä. Sosiaalisuus tarkoittaa hänen mukaansa ihmistä, joka on ulospäin suuntautunut, ja joka nauttii toisen ihmisen seurasta. Tällaisesta ihmisestä on kauhistuttavaa ajatella, että joku todella viettää lomansa yksin purjehtien tai Lapissa luonnossa vaeltaen. Mutta haluammeko me työpaikoille vain ihmisiä, jotka tarvitsevat jatkuvasti ympärilleen sosiaalista seuraa?

– Kun väärin mielikuviin pohjaten teemme ratkaisuja, palkkaamme vääriä ihmisiä ja syrjäytämme työn kannalta parhaita työntekijöitä. Suurempi ongelma on kuitenkin yksilötasolla, kun ihminen ajattelee että hän on vääränlainen ihminen kun hän ei sovi raameihin.

Peda-forum -päivien ensimmäisen päivän päätyttyä osallistujille tarjottiin mahdollisuus jatkaa iltaa rennommissa merkeissä, vaikka keskustelunaiheissa päivien teemat pysyivätkin sinnikkäästi.

Vararehtori Hannele Niemi otti Peda-forum -väen arvokkaasti vastaan Helsingin yliopiston päärakennuksen lehtisalissa. Puheiden ja seurustelun lisäksi illaksi oli varattu myös yllätysohjelmaa: karvaisten naisten Kingikuoro viihdytti yleisöä rempseällä esityksellään.

– Ihmiset nauttivat ruoasta ja toistensa seurasta, kertoo Peda-forum -työryhmän puheenjohtaja Anne Nevgi. – Tilaisuus oli ehdottomasti tärkeä vapaamuotoisempi verkostoitumismahdollisuus virallisen ohjelman lisäksi.

Osa vieraista jatkoi illanviettoa vielä Helsingin vallanneessa taiteiden yössä pienestä sadekuurosta huolimatta.

Mitä on kulttuurienvälisyys? Ja ennen kaikkea: miten se vaikuttaa opetustyöhön? Torstain työpajoissa ja luennoilla pohdittiin muun muassa sitä, miten kansainvälisyys vaikuttaa yliopisto-opetukseen ja miten kulttuurien tuntemusta voidaan hyödyntää opetustyössä.

Vuonna 2003 kotimaansa ulkopuolella opiskeli 3,1 miljoonaa nuorta maailmanlaajuisesti. Määrän ennustetaan kasvavan jopa yli 5 miljoonaan vuoteen 2020 mennessä. Suurin osa ulkomaille lähtevistä opiskelijoista tulee tänä päivänä Aasian maista ja trendi näyttää jatkuvan. Perinteisesti anglo-amerikkalaiset maat ovat houkuttaneet ulkomaille lähteviä. Englannissa kasvu on kuitenkin alkanut hiipua: viime vuosina ulkomaisten opiskelijoiden määrä on laskenut jopa 30%. Meillä on siis edelleen hyvät mahdollisuudet houkutella lahjakkaita ulkomaisia opiskelijoita yliopistoihimme. Ulkomaiset opiskelijat voivat olla todellinen potentiaali, etenkin kun opiskelijavaje on tänä päivänä todellinen ongelma monissa koulutusohjelmissa Pohjois- ja Itä-Suomen alueilla. Ruotsissa tästä on saatu hyvää näyttöä.

–Luulajan yliopiston opiskelijavajeeseen on löydetty ratkaisu panostamalla lahjakkaiden venäläisten opiskelijoiden rekrytoimiseen, kertoo kansainvälisten asiain päällikkö Kimmo Kuortti. -Sekä suomalaiset että Suomeen vaihtoon tulevat hyötyvät kulttuurienvälisten taitojen kehittymisestä.

Alati kansainvälistyvässä yliopistomaailmassa riittää kuitenkin haasteita. Vaihto-opiskelijoiden kanssa työskenteleville nuorten motivaatio-ongelmat ovat tuttuja. Ulkomailta tullaan mitä erilaisimmin motiivein Suomeen opiskelemaan: jonkun on saatava kasaan tietty määrä opintopisteitä, toinen on päättänyt saada hyviä arvosanoja kun kolmas on tullut Suomeen opetellakseen hiihtämään! Miten saada nämä kaikki sitten samalle lähtöviivalle? Eräs työpajaan osallistunut lehtori kertoi jakavansa opiskelijoille kurssin alussa kysymykset: miksi olet tullut kurssille? Mitkä sinun henkilökohtaiset tavoitteesi ovat? Näillä evästyksillä kurssilaiset ovat lähteneet liikkeelle ja kun pelisäännöt tiedetään opinnoissa ei lipsuta yhtä helposti.

Motivaatiopulan lisäksi ulkomaisten yliopistojen erilaiset säännöt ja tavat aiheuttavat päänvaivaa. Yksi yleisimpiä ongelmia ulkomaisten opiskelijoiden keskuudessa on plagiointi. Ulkomaisten yliopistojen sallivampi asennoituminen plagiointiin sekä puutteellinen kielitaito ovat omiaan houkuttelemaan vilppiin. Myös esimerkiksi palautteen antaminen ulkomaiselle erilaiseen lähestymistapaan tottuneelle opiskelijalle voi olla hyvinkin sensitiivinen tilanne. Palautteenantokäytäntöjen eksplisiittinen läpikäyminen voisi olla yksi vaihtoehto, työpajalaiset pohtivat. Työpajaan osallistuneet olivat omassa työssään kokeneet ennakoivan lähetymistavan monissa tilanteissa hyväksi: kun pelisäännöt on käyty läpi kurssin alussa on monia hankalia tilanteita voitu välttää.

Kulttuurierot näkyvät paitsi erilaisissa käytännöissä myös opetuksessa. Meille provosointi ja konfrontaatio tuntuvat opetusmenetelminä vierailta kun Italiassa samoja menetelmiä saatetaan pitää tehokkaina keinoina luoda väittelytilanteita ja keskustelua. Suomeen tulevat opiskelijat saattavat siis olla tottuneita hyvinkin erilaisiin opetusmenetelmiin.

Uuteen tilanteeseen joutuvat ulkomailla opiskelevat nuoret tarvitsevat paljon tukea, tietää opiskelijoiden näkökulmaa Peda Forumissa esiin tuonut Anthony Camilleri. ESIB:in, eli Kansainvälisen opiskelijaliiton edustajan mukaan opiskelija tarvitsee neljänlaista tukea ulkomaisiin opintoihinsa. Ystävien, perheen ja opettajien antama moraalinen tuki on ensisijaisen tärkeää, psykologinen tuki auttaa muutosten hallinnassa, materiaalinen tuki helpottaa elämistä ja tiedollinen tuki sopeutumista.

Monissa konfliktitilanteissa itse tilanteesta nousee resursseja. Jos ei nosteta keskiöön erilaisuutta tai vaikeuksia ja kaikki osapuolet ovat yhteisesti sitoutuneet ratkaisemaan ongelman, saattaa halu sopuun muuttua eroavaisuuksia tärkeämmäksi. Ihmisluonteeseen kuuluu, että koemme erilaisuuden useimmiten luonnostaan negatiiviseksi. Onko erilaisuus aina sittenkään huono asia?

–Ehkä meidän kannattaisikin kääntää kakku toisinpäin ja miettiä miten voimme hyödyntää monikulttuurisuutta opetuksessa, pohtii Kuortti.

Bolognan prosessin kaksi sykliä ovat takanapäin, ja tuloksista on Niemen mukaan syytä olla ylpeä. Suomessa tapahtunut opetuksen ja opettamisen kehitys on herättänyt kiinnostusta myös Euroopassa. Bolognan prosessin sykleistä kolmas on nyt käynnissä, ja aiheeseen perehdytäänkin Peda-forum -päivien toisena päivänä perjantaina.

– Bolognan prosessin kolmannessa syklissä huomio on jatko-opetuksen ja tohtorintutkintojen kehittämisessä, Niemi kertoi. Opetuksen kehittäminen on huomioitu myös Helsingin yliopiston strategiassa. Niemen mukaan ohjelmien laadinnan takana on ollut monta kokousta ja seminaaria.

Opetuksen ja oppimisen laatu sekä kansainvälinen oppimisympäristö olivat myös Niemen puheessa keskeisessä osassa. – Yliopistojen ja laitosten johdon tulee ottaa opetuksen kehittäminen vakavasti, totesi Niemi. Tähän jatkuvaan kehitystoimintaan kuuluu myös oleellisena osana opettajien ja opiskelijoiden hyvinvoinnin huomioiminen.

Yliopistoissa on Niemen mukaan tarve henkilöstön hyvinvointiin, ja tässä on kyse hyvästä johtamisesta. – Laadukas työyhteisö, henkilöstön hyvinvointi, johtaminen ja hallinto ovat osia, jotka tulee huomioida yliopistoyhteisön laadun varmistamisessa.

– Haasteena on, kuinka arvioida ja mitata opetuksen ja oppimisen laatua, mitkä ovat ne learning outcomes, joita mittauksella etsitään? Pintamittareita kyllä löytyy, mutta mutta mitkä ovat ne oikeat tavat arvioida?

Suomeen hakeutuu paljon ulkomaisia opiskelijoita, osa heistä on tyytyvisiä, mutta eivät kaikki. Onko meillä tarpeeksi tarjontaa näille kansainvälisille opiskelijoille ja olemmeko valmiita ottamaan monikulttuuriset opiskelijat vastaan? Niemi pohti yhä kansainvälistyvää opetusympäristöä.

Yllättävää kyllä, vaikka kansainvälisiä opiskelumahdollisuuksia on yhä enemmän, niin samalla vaihtoon lähtevien opiskelijoiden määrä on laskenut. Niemi esittikin yleisölleen kysymyksen, miksi näin? – Tässä on syytä katsoa yliopistojen järjestelmiin ja myös työnantajien olisi syytä pohtia, arvostetaanko ulkomailla suoritettua opiskelua tarpeeksi.

Kansainvälistyvä yliopistokoulutus oli ensimmäisen Peda-forum -päivän toinen teema, ja Niemi kehottikin puheensa lopussa osallistujia miettimään keinoja, miten vahvistaa kansainvälistä opiskelua yliopistoissa. Puheensa jälkeen Niemi kiiruhti vararehtorien tapaamiseen, mutta Peda-forum -päiville osallistujat saivat mahdollisuuden tavata vararehtorin uudelleen, kun päivien kunniaksi järjestetty rehtorin vastaanotto alkoi torstaina illalla kello seitsemän Helsingin yliopiston päärakennuksella.

Kaukana oli suomalainen jäykkyys, kun päivän ainoa englanninkielinen työpaja pääsi vauhtiin maltalaisen Anthony Camillerin johdolla. Eri puolilta Suomea tulleet osallistujat pohtivat kansainvälistyvän opiskelun tuomia mahdollisuuksia ja esteitä. Nuorin keskustelijoista, Vaasan yliopiston opiskelija Maria Ojakoski on esimerkki opiskelijasta, joka tarttuu tarjolla oleviin mahdollisuuksiin ja pitää kokemuksia ulkomailla arvokkaina. Eikä taatusti laske menetettyjä opintokuukausia kotimaassa saati opintolainan karttumista. Kuinka saada muutkin opiskelijat irrottautumaan tutuista kotimaisista kuvioista, siihen etsittiin kiivaasti ratkaisua.

Camillerin dynaamisen ohjauksen alla syntyi elävää keskustelua työpajan kansainvälisestä teemasta. Huolimatta osallistujien erilaisista taustoista ja ikäjakaumasta, vaihtoa koskevat ajatukset ja erityisesti siihen liittyvät ongelmat olivat yhdensuuntaisia. Keskustelu oli samalla monitasoista ajatustenvaihtoa oppimisesta, arvomaailmasta ja asenteista.

Pienryhmiin jaettu työpaja pohti innokkaasti vaihtoon liittyviä esteitä ja raja-aitoja ulkomaillelähdön eri vaiheissa. Maria Ojakoski oli itse ryhmässä, joka keskusteli vaihtoon liittyvistä ongelmista suunnitteluasteella. Ojakosken mukaan kavereiden kokemukset ja asenteet vaikuttavat hyvin pitkälti päätöksestä lähteä. Yliopiston tarjoaman informaation hän koki kuitenkin riittäväksi.

– Infotilaisuuksia järjestetään joka kevät ja syksy, joten tiedon puutteesta ei voi olla kyse, Ojakoski sanoi. Kyse tuntuu hänen mielestään olevan ennemminkin asenteissa, jotka syntyvät suhteessa ystäviin, perheeseen ja ihmisen lähiympäristöön yleensä.

Samansuuntaisia ajatuksia syntyi myös muista ryhmistä. Pitkältä listalta nousi esiin nousi kansainvälisen opiskeluvaihdon kolme pääongelmaa: Motivaatio, opintojen korvaavuus kotimaassa sekä opiskelijoiden kasvavat paineet valmistua määräajassa.

Vaihtoon lähtö on tehty muodollisesti helpoksi, mutta kotimaahan palatessa opiskelijaa saattaa kohdata karu totuus suoritettujen opintojen korvaamisessa. Huolimatta Bolognan prosessin tavoitteista, käytännössä opintojen vastaavuus takkuilee. Erityisesti teknisillä aloilla tämän sanottiin olevan usein toistuva ongelma.

Puheliaat keskustelijat toivoivatkin asennemuutosta - niin opettajien kuin opiskelijoidenkin kohdalla. Tämän päivän nuoria sanottiin vaivaavan jopa liiallinen uratietoisuus ja rationaalisuus omien opiskelujen suhteen. Opiskelija punnitsee omaa uraansa usein tulevan työnantajan silmin; kannattaako valmistua nopeasti vai lähteäkö puoleksi vuodeksi uuteen kulttuuriin ja viivästyttää gradua. Kun opintoviikkojen korvaavuudesta ei ole takeita ja alan työkokemustakin pitäisi ehtiä hankkia, lähtö ulkomaille koetaan tällöin ajanhukkana.

Puheenvuoroissa korostettiin kerta toisensa jälkeen kansainvälisen kokemuksen tuomaa henkistä rikkautta. Siis sellaista aineetonta pääomaa, joka ei ole rahassa tai aina opintoviikkoinakaan mitattavissa. Opettajilta toivottiin kannustusta ja rohkaisua juuri tästä näkökulmasta.

Kaksituntinen keskustelu oli hedelmällistä ja jatkui vapaammassa muodossa kahvipaussilla ennen päivän muuta ohjelmaa. Ojakoski piti työpajaa odotustensa mukaisena. Hän on itse aiheesta kiinnostunut, sillä Ojakoski toimii Vaasan yliopppilaskunnan hallituksen kv-vastaavana.

Kolme kansainvälisen vaihdon pääongelmaa kiteytyivät Ojakosken mukaan hyvin ja samaan hengenvetoon hän sanoo tunnistavansa keskustelussa nousseen tehokkuusajattelun opiskelijoiden keskuudessa.

– Nuoret ei tajuu, että jo opiskelu on elämää. Ei se elämä ala sitten vasta työelämässä, Ojakoski pohtii.

Omasta opiskelu-urastaan kolmannen vuosikurssin hallintotieteiden opiskelija ei tunnu ottavan turhia paineita, vaan suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Koska kiirettä valmistumiselle ei ole, aikaa riittää myös paljon muulle kuten opiskelijapolitiikkaan ja matkustamiseen. Ensi vuonna hän suunnistaa Firenzeen puolen vuoden opiskelijavaihtoon, ennen kaikkea nauttimaan italialaisesta kulttuurista ja oppimaan suvaitsevaisuutta.

Ojakoskea kuunnellessa tulee väkisinkin tunne, että suurimmat opiskelu-uran oivallukset taitavat löytyä sieltä rivien välistä. Eikä niinkään opintosuoritusotteesta tai näyttävästä CV:stä.

Peda-forum -päivät avasi torstaina jatsahtava pianomusiikkiesitys. Koskettimien takaa löytyy kolmannen vuoden Pop&jazz Konservatorion opiskelija Anni Mattila. Mattila valmistuu vuoden päästä yhtye- ja orkesterimuusikoksi pääaineenaan piano.

Opiskelun lisäksi musiikki kuuluu myös muuten tulevan ammattimuusikon elämään.

– Olen musiikin suurkuluttaja, Mattila tunnustaa. – Käyn paljon konserteissa ja kuuntelen levyjä. Paljon aikaa kuluu myös omien musiikkiprojektien parissa.

Peda-forum -päivien yleisön koostumusta pohdittaessa Mattila löytää yhtäläisyyksiä myös opetuksesta ja musiikista.

– Musiikki opettaa kommunikaatiotaitoja ja auttaa ymmärtämään erilaisia järjestelmiä. Varsinkin ala-asteikäisillä musiikkiharrastus kehittää matemaattista älykkyyttä ja helpottaa kieliopin oppimista, Mattila kertoo. – Musiikki on myös vahvasti yhteisöllistä, sillä siinä on yhteinen päämäärä. Soittaessa ei etsitä voittajia tai häviäjiä, vaan pyritään onnistumaan yhdessä.

Lisää Mattilan pianonsoittoa kuullaan Peda-forum-päivien päätteeksi perjantaina iltapäivällä. Ohjelmisto pysyy toistaiseksi salaisuutena.

– Lordia ei ole luvassa, Mattila nauraa.

Torstaipäivän aamusta pureuduttiin heti päivien pääteemaan: tutkimukseen perustuvaan opetukseen. Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö YTY:n johtajan professori Sari Lindblom-Ylänteen luennolla lähdettiin avaamaan itse käsitteen määrittelyn problematiikkaa: mitä oikeastaan on tutkimukseen pohjautuva opetus? Onko se tutkimustiedon välittämistä opiskelijoille, tutkimisen opettamista vai tutkimalla opettamista? Ja miksi ylipäänsä sitä pitäisi kehittää?

Tutkimus ja opettaminen ovat yliopistoissa usein sekä ajankäytön että resurssien suhteen ristiriidassa keskenään. Peda-forum -väen yhteinen mielipide kuitenkin on selvästi, että molemmilla olisi vuorovaikutuksessa annettavaa toisilleen. Minkälaista tuotekehittelyä yliopisto-opetukseen suhteen sitten voisi harrastaa?

– Kehitystyössä on vaadittu sitkeyttä, mutta nyt asioita on alkanut selkeästi tapahtua. Tulevaisuuden haasteita ovat erityisesti eri tieteenalojen erityispiirteiden huomioon ottaminen. Siten yliopistopedagogiikan kehittämisestä voidaan tehdä koko yliopiston henkilökunnan yhteinen asia, Lindblom-Ylänne pohtii ennen kuin lähtee käyttämään lounastaukoaan aiheesta kokoustamiseen.

Iltapäivällä Tampereen yliopiston opetuksen ja tutkimuksen kehittämisyksikön päälliköiden vetämässä työpajassa pohdittiin kovasti opetuksen ja tutkimuksen yhtäläisyyksiä ja etsittiin vastauksia kehityskysymyksiin. Tutkimuksen kehittämispäällikkö Jarmo Wahlfors ja opetuksen kehittämispäällikkö Markku Ihonen saivat yleisöstään perinteisin pedagogisin ryhmäkeskusteluin irti valtavan listan yhtäläisyyksiä, joiden pohjalta tutkimusta ja opetusta voisi lähteä kehittämään rinnakkain.

Yliopistonlehtori Maija Aksela Helsingin yliopistosta uolestaan kertoi luennossaan tarkemmin opetuksen ja tutkimuksen yhteistyöstä kemian laitoksella. Maailmalla kemian opetusta on tieteellisesti tutkittu kolmisenkymmentä vuotta, mutta Suomessa tutkimus on vasta kymmenen vuoden ikäistä. Erilaisia aiheeseen liittyviä tutkimushankkeita ja pro gradu -töitä on laitoksella kuitenkin useita tehty tai meneillään; esimerkiksi virtuaali- ja verkko-opetuksesta sekä teorioiden mallintamisesta ja visualisoinnista.

– Meillä on paljon pieniä tutkimuksia aiheesta, ja esimerkiksi orientaatiokurssista tehdyn tutkimuksen tuloksia on konkreettisesti hyödynnetty tulevan syksyn kurssilla, kertoo Aksela. – Myös ensimmäinen väitöskirja on tekeillä.

Sekä luennoilla että aihetta pohdiskelleessa työryhmässä todettiin, että lähtökohtana pitäisi olla tutkimuksen ja opetuksen yhtäläinen arvostus. Samalla myös yhteistyön rajoitukset ovat hyvin tiedostettuja; esimerkiksi monet toivat esille kokemuksia resurssien niukkuudesta.

– Tärkeää olisi saada opiskelijat osaksi tiedeyhteisöä ja samalla laadukkaan tutkimusopetuksen avulla kouluttaa näin tulevaisuuden lahjakkaita tutkijoita, Lindblom-Ylänne muistuttaa.

Opetus ja tutkimus ovat selkeästi samaa kolikkoa, mutta kuitenkin sen eri puolilla. Huippututkija voi olla surkea opettaja, eikä huippuopettajan vahva puoli välttämättä ole tutkimus. Siksi näiden kahden yliopiston perustehtävän yhdistämiseksi työryhmässä korostettiinkin paljon yhteistyötä oman yksikön sisällä. Opetuksen ja tutkimuksen pitäisi olla kaikille yhteisiä projekteja, joiden suunnittelussa jokainen työyhteisön jäsen on mukana.

Auki kirjoitettuna ajatus kuulostaa vallan helpolta, mutta työryhmässä tuli selkeästi esille, että todellisuudessa ristiaallokko on melkoinen. Keskusteluissa mukaan nousivat mukaan kolmantena pyöränä myös hallinnolliset tehtävät, jotka vievät paljon aikaa yliopiston arkityössä. Monella työpajan osallistujalla olisikin selvästi ollut sanansa sanottavana myös toisessa aihetta käsitelleessä työpajassa numero 5 ”Terveisiä hallinnolle! Miten hallinto edistäisi tutkimukseen perustuvaa opetusta?”.

– Opetuksen ja tutkimuksen erot eivät ole niin dramaattisia kuin kuvitellaan. Kyse on enemmänkin yliopiston organisaatiorakenteesta, jossa virat rakentuvat opetuksen mukaan, mutta kunkin työntekijän identiteetti tutkimuksen perusteella, kehittämispäällikkö Markku Ihonen summaa. – Ei ihme, että tässä puristuksessa on vaikea valita, mihin pohjata.

Yhteinen johtoajatus, punainen lanka opetus- ja tutkimustyölle jäi luennoilta ja työpajoilta kuitenkin määrittelemättä. Toisaalta Tampereen yliopiston opetuksen ja tutkimuksen kehitysyksikön kehittämispäälliköiden ajatuksia mukaillen yhteisen mallin soveltaminen vaatisi joka tapauksessa valtavan määrän työtä alemmilla tasoilla – ainakin tämän opimme jo Bolognan prosessista. Hyviä ajatuksia käytännön sovellutuksista lähti varmasti matkaan osallistujien mukana.

Työpaja alkoi esittelyn jälkeen iloisella puheensorinalla ihmisten tutustuessa toisiinsa omissa 4-5 hengen työryhmissään. Tutustumisen jälkeen Evälä kertoi Vopla-hankkeen perustietoja ja esitteli hankkeen pilotit, joita on muun muassa HY:n oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja yksittäisenä kurssina Hankenin Swedish as a foreign language -kurssi. Oman case-esittelynsä tekivätkin ensimmäisenä Hankenin edustajat, joiden kurssi on saanut European Label laatupalkinnon vuonna 2001. Swedish as a foreign language -kurssiin on sisältynyt paitsi verkko-opetusta, myös lähiopetusta 2-4 tuntia viikossa. Tavoitteena on ollut Voplan avulla kurssin jatkuva kehittäminen sen laadukkuuden takaamiseksi sekä kilpailukyvyn nostamiseksi.

Seuraavaksi oli vuorossa HILMA-verkoston esittelyä Aino-Maija Hiltusen johdolla. Näkökulmana oli arvioinnin merkitys kehittämisen keinona. HILMA on usean yliopiston muodostama verkosto, jolla on yhteistyötä opetuksen, tiedotuksen ja tutkimuksen alueella. Hiltunen kertoi esitelmässään opetuksen arvioinnin tärkeydestä ja hyödyistä. Arvioinnit auttavat opettajia kehittämään kurssejaan opiskelijaystävällisemmiksi ja laadukkaammiksi. Keskustelu verkko-opettamisesta nostaa myös yleistä opetuskeskustelun tasoa.

Keskusteluosissa pohdittiin, kuinka etenkin aloittelevilla tutkinto-opiskelijoilla on tapana tarjota ylimitoitetusti opetusmateriaalia kurssiensa opiskelijoiden käyttöön. Hiltunen kertoi mahdolliseksi syyksi sen että verkko-opetus on vasta lapsenkengissä.

– Ei tiedetä, kuinka paljon materiaalia on "sopivasti" opiskelijan näkökulmasta, ja opettajasta taas mielenkiintoisia ja opiskelijalle hyödyllisiä julkaisuja voisi näyttää löytyvän loputtomiin.

Verkko-opettamisen helmasynniksi voisi myös mainita huonon kurssisisällön jakamisen. Mikä on opetuksen ja kurssin kannalta oleellisinta materiaalia, ja mikä täydentävää sisältöä?

– Alustan rakenteen luominen on tässä oleellista, kertoo opintosuunnittelija Kati Kivistö Teknillisen korkeakoulun materiaalitekniikan osastolta. – Kurssivetäjän tulisi miettiä, mitä sisältöä olisi näkyvissä erilaisten linkkien takana, ja kuinka kertoa opiskelijalle miten tärkeää mikäkin tarjottu julkaisu on kurssin suorittamisessa.

Lisäksi verkko-opettamisen haasteena on, että käytössä olevat järjestelmät ovat erilaisia. Yhdellä opiskelijalla on Windows, ja toisella Linux. Tulisi käyttää ohjelmia ja alustoja, jotka sopisivat eri järjestelmien kanssa yhteen, ettei opiskelija tai opettajan tarvitsisi tuhlata päästäkseen pelkästään opintomateriaaliin kunnolla käsiksi.

Verkko-opintojen etuna on joustavuus. Tällä hetkellä verkkokursseja tarjotaan eniten Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja avoimessa yliopistossa, josta etenkin jälkimmäisessä on kuultu kiitosta kurssin suorittamisen joustoista, ja mahdollisuudesta opiskella työn ohessa. Lisäksi Sari Koski-Kotiranta kertoi, että palautteiden perusteella opettajan ja opiskelijan vuorovaikutus näyttäisi olevan verkkokursseissa suurempaa kuin luento-opiskelussa. Kurssin opettaja on kaikkien opiskelijoiden tavoitettavissa verkon kautta, ja yhteydenottoon verkon kautta voi olla matalampi kynnys kuin luennolla keskusteluun.

Peda-Forum -päivien suunnittelu pyörähti käyntiin syyskuussa vuosi sitten. Kokouksia on pidetty pitkin vuotta ja eri alojen pedagogiset asiantuntijat ovat tuoneet oman värinsä suunnittelutyöhön. Koordinointityötä on ollut melkoisesti.

– Aloitimme vierailemalla Oulussa, kertoo kahdeksanhenkisen työryhmän puheenjohtaja Anne Nevgi. – Tapasimme siellä oululaisia sekä muualta Suomesta tulleita Peda-forum -verkoston jäseniä, ja ideoimme päivien sisältöjä aikaisempien Pf-päivien kokemusten pohjalta.

Uutta tänä vuonna on englanninkielinen teemaryhmä. Lisäksi tämä on ensimmäinen kerta kun yliopistopedagogista tutkimusta yhdistetään päiville, ei vain opetuksen kehittämiskuvauksia.

– Päivillä on kaksi tutkimusta esittelevää työpajaa. Lisäksi päivien viestintään kehitimme uudenlaisen idean - eli viestinnän opiskelijat huolehtivat siitä, että blogin ja lehtisten kautta päivien tapahtumat tulevat tiedoksi osallistujille. Päivien sisältöihin voi palata vielä päivien jälkeen verkkosivuja selailemalla ja blogia tutkimalla, Nevgi kertoo.

Vuosi on ollut kiireinen erityisesti työryhmän puheenjohtajalle ja sihteerille.

– Tapasimme Yliopistopainon väkeä, yliopistoviestinnän ihmisiä, neuvottelimme erilaisten tarvikkeiden määristä ja hinnoista, suunnittelimme mainokset ja verkkosivut, Nevgi kuvailee. – Hienoa on että aikataulut ovat pitäneet hyvin. Ainoastaan kurssisihteeripalvelun järjestyminen aivan viime hetkellä huhtikuussa aiheutti jännitystä. Ehdin tuolloin jo miettiä mahdollisia muita tapoja selvitä päivien hallintorutiineista ja perhosia lenteli vatsanpohjassa. Onneksi onnistuimme kuitenkin saamaan kurssisihteeripalvelun, kertoo Nevgi huojentuneena.

Mukavinta päivillä on Nevgin mukaan ollut yhteistyö eri kollegojen kanssa. Erityisesti Oulun suuntaan Paula Airaksiselle hän lähettää suuret kiitokset.

– Työryhmämme sisällä on ollut hyvä henki ja helppoa edetä päivien suunnittelussa. Idearikasta porukkaa, toteaa Nevgi.

Työryhmän sihteeri Minna Vierikko yhtyy. – Mukavinta on ollut kaikki järjestely ja kuhina. Kolmesataa henkilöä on tulossa, joten aikamoista haipakkaa on odotettavissa.

Kumpula on yksi Helsingin yliopiston neljästä kampusalueesta. Kumpulan kartanon ympärille rakentuneella kampuksella toimii matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ja sen monet laitokset: fysikaalisten tieteiden, kemian, matematiikan ja tilastotieteen, tietojenkäsittelytieteen sekä geologian ja maantieteen laitokset. Vain tähtitieteen laitos sijaitsee kaupungin keskustassa.

Yliopiston laitosten lisäksi kampuksella toimii mm. Ilmatieteen laitos ja Merentutkimuslaitos. Kampuksella työskentelee noin 6000 opiskelijaa ja 1000 opettajaa tai tutkijaa. Kumpulan nimi tulee ruotsin kielen sanasta Gumtäkt, joka tarkoittaa Gudmund-nimisen miehen tilan ympäröimää aidattua viljelmää.

Neljä kilometria Helsingin keskustasta sijaitsevasta Kumpulasta tuli yliopiston laitosten sijaintipaikka vuonna 1978, jolloin kaupunki vuokrasi alueen yliopistolle. 1980-luvulla Kumpulan kallioon louhittiin fysiikan laitoksen kiihdytinlaboratorio ja vuonna 1987 alkoi kasvitieteellisen puutarhan rakentaminen. Varsinaiset rakennustyöt alueen muuttamiseksi yliopiston kampusalueeksi alkoivat kuitenkin vasta 1990-luvulla. Uusia tiloja valmistui viimeksi vuonna 2003, kun Exactum-rakennus avattiin. Myös yliopiston kasvitieteellinen puutarha nousee Kumpulaan ja se avataan yleisölle vuonna 2010.

Exactum-rakennusta, jossa Peda-forum päivät järjestetään, voit katsella myös web-kamerasta. Katso myös Exactumin pohjakaavat.

Kampuksella on tiedekirjasto, yliopistokirjakauppa ja kolme Unicafe ruokalaa: UniCafe Chemicum
UniCafe Physicum
Unicafe Exactum

Kampukselta on hyvät yhteydet Helsingin keskustaan.
Bussiaikataulut
Kumpulan kartta
Helsingin kartta

Kesä on vielä käsillä. Helsingin yllä leijuu savua Venäjän metsäpaloista. Opiskelijat lopettelevat kesätöitään ja suunnittelevat syksyn opintojaan, opettajat palaavat lomiltaan töiden ääreen.

On ollut pitkä, kuuma, kuiva kesä. On ollut aivan ihanaa olla lomalla. Lomaahan tarvitsevat kaikki. Lomalla rentoudutaan ja virkistäydytään fyysisesti ja henkisesti. Ilman lomaa ei jaksa päivästä toiseen, kuukaudesta seuraavaan. Harva opiskelija voi kuitenkaan viettää todellista lomaa. Suuri osa käy koko kesän töissä tai suorittaa harjoittelua, kenttäkursseja ja muita opintoja. Usein toivoisi, että opiskelijallekin sallittaisiin oikea loma. Onneksi syksy yliopistossa on osittain samanlainen kuin koulussa. Tekee mieli ostaa uusia opiskelutarvikkeita, on jännä tutkia opinto-opasta ja suunnitella, mitä kursseja voisi tänä vuonna ottaa. Uuden aloittamisesta saa uutta energiaa.

Omaan työhön oli mukava loman jälkeen palata, kun saattoi istua kahvihuoneessa parantamassa maailmaa ja palautua hiljalleen työrutiineihin. Iso osa työhyvinvointia on turvallinen ympäristö ja ilmapiiri, jossa uskaltaa puhua ja olla oma itsensä. Työympäristön parantamiseen onkin kiinnitetty viime aikoina erityistä huomiota myös monilla yliopiston laitoksilla. Yhä useammin on ajateltu myös koko yhteisön hyvinvointia, vaikka perinteisesti henkilökunnalla ja opiskelijoilla on ollut omat tyky-toimensa. Joskus on hyvä olla jotain yhteistäkin, sillä henkilökunnan hyvinvointi (tai pahoinvointi) välittyy opiskelijoille ja päinvastoin. Esimerkiksi koko laitoksen yhteinen kahvihetki kerran viikossa on jo pitkä askel hyvään suuntaan.

Työkavereitani ihastuttamaan tai vihastuttamaan liimailin ennen kesälomia STM:n tuottamia keltaisia tarroja ympäri toimistoamme. Tarrojen tarkoituksena on kannustaa jokaista ottamaan hankalatkin asiat puheeksi ja tuoda ratkaisuja vaiettuihin ongelmiin. Yliopistoyhteisöä ajatellen muutama tarra tuntui erityisen sopivalta.

”Periksi ei anneta - ainakaan heti.” Monia opiskelijoita piinaa varsinkin opintojen alussa täydellisyyden tavoittelu. On totuttu tekemään kaikki viimeisen päälle, totuttu pärjäämään aina. Jos hyvin käy, opiskelija oppii jo opintojen aikana, että jos on liikaa tekemistä, kaikkea ei millään pysty tekemään kunnolla ja jotain voi jättää tekemättä. Se on todella vapauttava tunne. Henkilökunnalla asiat tuntuvat olevan vielä huonommin. Varsinkaan yliopiston pätkätyöviidakossa työskenteleville periksi antaminen ei ole mahdollisuus. Pitää näyttää, että on todella ahkera ja aikaansaava, jotta saa seuraavan määräaikaisuuden, apurahan, ehkä jonain päivänä jopa viran. Silloin ei ”Otan rennommin - ideoin paremmin” -tarran sanoman toteuttaminen tunnu mahdolliselta, vaikka juuri yliopistoyhteisössä aikaa ideointiin ja oivalluksiin pitäisi löytyä.

”Muistan positiivisen palautteen voiman.” Harva kokee saavansa työssään tai opiskelussaan tarpeeksi palautetta, varsinkaan positiivista. Pelkkä numero oodissa ei kerro, mikä tenttivastauksissa tai esseessä on ollut todella hyvää tai oivaltavaa. Opiskelijoita pitäisikin kannustaa kyselemään tarkemmin arvosanojensa perusteluita. Sillä tavoin oppisikin paljon enemmän. Opiskelijoiden pitäisi antaa myös enemmän palautetta opettajille, positiivistakin. Opiskelijat kun näkevät käytännön työn paremmin kuin esimiehet.

Hyvinvoinnin levittämiseksi kaikissa yhteisöissä on myös erittäin helppo keino. Kannattaa muistaa, että ”Hymy ei maksa mitään.”

Bolognan prosessi etenee. Kolmas sykli eli jatkokoulutus ja tohtorin tutkinnot ovat olleet maamme yliopistojen polttopisteessä viime lukuvuoden aikana. Keskeinen kysymys on ollut, mitä tohtorintutkintojen pitäisi sisältää. Erityisesti on keskusteltu siitä, pitääkö tohtorin tutkintoon kuulua myös yleisvalmiuksia, jotka valmentavat työelämään ja ovat selvästi laajempia kuin oman tieteen alan tutkijan valmiudet. Näistä ns. ”transferable skills” -valmiuksista on käyty paljon keskustelua myös muualla Euroopassa. Monissa maissa tohtorintutkinto on sisältänyt vain väitöskirjan, eikä juurikaan muita opintoja. Suomessa monella tieteenalalla on ollut jo aikaisemminkin muita opintoja varsinaisen tutkimustyön lisäksi. Niiden määrä ja järjestäminen ovat kuitenkin vaihdelleet huomattavasti.

Väitöskirja ja tohtoriksi kouluttautuminen on nähtävä vain yhdeksi vaiheeksi elämänkaaressa ja omassa urasuunnittelussa. Tutkimustyö ammattina merkitsee jatkuvaa valmiutta edetä tutkimuksen rintamalla. Oman tutkimustyön lisäksi tarvitaan myös kykyä ohjata nuorempia tutkijoita, käynnistää ja hallita tutkimusprojekteja ja johtaa tutkimusryhmiä. Lisäksi tutkija jakaa asiantuntijuuttaan erilaisilla yhteistyöfoorumeilla. Se edellyttää muutakin kuin tieteellisen viestinnän taitoja. Työelämän eri sektorit tarvitsevat korkeantason tutkija-asiantuntijoita, mutta pelkät tutkijan taidot eivät riitä. Tutkijat toimivat myös kouluttajina, kehityttäjäryhmien vetäjinä ja kansainvälisinä asiantuntijoina.

Helsingin yliopiston konsistori päätti jatkokoulutuksen linjauksista kesäkuussa 2006. Tohtorin tutkintoon kuuluu jatkossa oman tutkimusalan opintojen lisäksi tieteenfilosofiaa, tutkimusetiikkaa ja kansainvälistä tieteellistä toimintaa sekä yleisiä asiantuntijuuteen valmentavia osuuksia, joita voivat olla esimerkiksi johtaminen, yliopistopedagogiikka, opetustehtävät, tieteellinen viestintä ja projektityöskentely. Näiden opintojen määrä voi vaihdella tieteenaloittain 60-80 opintopisteen välyksessä. Lääketieteellisissä tutkinnoissa näiden opintojen osuus on 40-60 op. Opinnot voivat toteutua hyvin erilaisin opinto- ja opetusmuodoin. Ne voivat olla omia kursseja, mutta myös varsin integroituneena tutkimustyöhön.

Henkilökohtainen urasuunnittelu korostuu jatkossa myös tohtorin tutkinnoissa. Kaikkien ei tarvitse opiskella saman kaavan mukaan. Oleellista on tukea jatko-opiskelijoiden kehitystä korkean tason asiantuntijoiksi, joilla on erinomaiset tutkijantaidot ja jotka ottavat selvän vastuun myös oman alansa kehittämisestä erilaisissa työympäristöissä ja muuttuvissa olosuhteissa.

Alani koulutus tuntuu olevan valovuosien päässä tutkimukseen perustuvasta opetuksesta: olen journalistiikan opettaja. Alallani puheet ”uutisnenästä” tai ”toimittajaksi syntymisestä” ovat edelleen arkipäivää, joskin käyneet harvinaisemmiksi viime aikoina. Kyse on vapaasta ammatista, jonka ihanteenakin on, ettei ammattikoulutettujen määrä ylittäisi 50 prosenttia ammatissa toimivien määrästä – journalismiin on voitava tulla vapaasti eri aloilta tai kokemuksen kautta. Lääketieteessä tai luonnontieteissä tällaisesta synnynnäisiä ominaisuuksia kunnioittavasta ammatillisuudesta ei voisi uneksiakaan.

Tilanne ei toki ole ihan näin dramaattinen: viestintä on nykyään yksi yliopistojen suosituimpia aloja, johon pääsee vain muutama prosentti pyrkijöistä; journalistien koulutustaso on ollut reippaassa nousussa viime vuosikymmenet ja maisteritutkinnon suorittaneiden – joko viestintäalalla tai jossakin muussa aineessa – määrä ylittää nuorten keski-ikäisten ammattilaisten keskuudessa jo puolet. Mutta usko perittyjen ominaisuuksien voimaan ja koulutuksen vahvaan käytännölliseen painotukseen elää yhä. Tämän todistavat koulutusohjelmat.

Ehkä kaikkein tärkeintä journalistille on kaksi rinnakkaista ja osin päällekkäistä ominaisuutta, yhteiskunnan tuntemus ja toisten asemaan eläytymisen taito, empatia. Lisäksi tärkeää on kyky analysoida. Ei voi tuntea empatiaa, ellei tunne ilmiötä eikä osaa sitä eritellä. Aikamme mutkikkaan yhteiskunnan tuntemuksen täytyy perustua systemaattiseen asioihin tutustumiseen eli tutkimukseen. Journalistit tarvitsevat tutkimustietoa yhteiskunnasta, taloudesta, historiasta, kirjallisuudesta, ihmisestä – eivät niinkään viestinnästä tai journalismista. Olen journalismin opettaja, joka toivoo, että yhä useampi opiskelija ottaisi viestinnän tai journalistiikan vain sivuaineeksi ja keskittyisi johonkin muuhun kunnolla, ei vain appron verran. Pitkä akateeminen tutkinto on välttämätön, koska se pakottaa aineessa kuin aineessa tutkimustyön alkeisiin ja sitä kautta analyysiin.

Journalistista tiedonhankintaa vallitsi aikaisemmin puhelin, nykyään ehkä puhelin ja googlaus – lähteiden käytössä mennään yli siitä missä aita on matalin, lähdekritiikki on olematonta ja tutkimukseksi kutsutaan kaikkea missä mielipiteitä on kerätty enemmän kuin tusina. Kaikki kiireeseen vedoten. Väitän, että juuri lähteiden käytössä näkyy se, että alani peruskoulutus ei riittävässä määrin perustu tutkimukseen, analyysiin ja pohdintaan.

Tutkimuspohjaisuus toisi mukanaan myös paremman kyvyn käsitellä ristiriitaisia tilanteita. Tämän päivän journalismissa on mielestäni pelottavinta sen ”juu-tai-ei” luonne, pikatuomioistuimen kaltainen raportointi. Journalismi luo kaavoittumia ja yksinkertaistuksia, ilman niitä emme voi toimia, totesi Walter Lippmann jo 1920-luvulla, mutta hän korosti myös, että journalismin tulee rikkoa stereotypiat, kun niiden etäisyys todellisuudesta kasvaa. Näin sanoi Lippmann, journalisti joka sittemmin siirtyi tutkimukseen…

Valtioneuvosto on asettanut tavoitteeksi opiskelijavaihdon ja ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän kaksinkertaistumisen vuoteen 2008 mennessä. Määrälliseksi tämä tarkoittaisi, että 5 prosenttia perustutkinto-opiskelijoista ja 15 prosenttia jatko-opiskelijoista olisi ulkomaisia. Se merkitsisi esimerkiksi Helsingin yliopistossa noin 700 uutta ulkomaista opiskelijaa vuodessa. Tämä olisi vasta minimitaso niin sanotulle kansainväliselle opiskeluympäristölle.

Voidaan toki spekuloida sillä, että jos EU:n ulkopuolelta tulevat ulkomaalaiset joutuvat tulevaisuudessa maksamaan yliopisto-opinnoistaan, he eivät ehkä enää edes halua Suomeen. Vaikuttaa kuitenkin ilmeiseltä, että opintomaksut rajaisivat tehokkaasti vain köyhien maiden köyhimmät opiskelijat, joille jo nykyisin pelkkä viisuminhankinta ja matkustus kauas Suomeen on ulottumattomissa. Sen sijaan pelkästään EU:n puitteissa – tulevaisuudessa ehkä noin 30 jäsenmaasta – riittäisi opiskelijoita ’kansainvälistämään’ myös Suomea. Lisäksi suurissa kasvutalouksissa, etenkin Intiassa, Kiinassa ja Venäjällä, potentiaalisten opiskelijoiden määrä ylittää huikeimmatkin kansainvälistymistavoitteet.

On siis perusteltua olettaa, että tulevaisuudessa suomalainen yliopisto-opetus on entistä kansainvälisempää, ja se edellyttää opettajilta entistä parempaa valmentautumista opetukseen ja ohjaukseen. Painopisteen siirtäminen vaihto-ohjelmista maisteriohjelmiin vain korostaa tätä. Tutkinto-opiskelija odottaa saavansa Suomessa paitsi tutkintoon riittävät opinnot, myös riittävää ohjausta, etenkin jos hän on maksanut tutkinnosta. Tämä edellyttää muun muassa sitä, että viimeistään toisen lukuvuoden alussa hän on samalla viivalla kotimaisten opiskelijoiden kanssa.

Kyse on muustakin kuin ’vain’ kielestä ja kulttuurieroista. Jo pelkästään germaanisperäinen suomalainen yliopistojärjestelmämme poikkeaa esimerkiksi anglosaksisesta järjestelmästä. Mielekäs opintojen suunnittelu edellyttää tämän järjestelmän ymmärtämistä. Bologna-prosessin myötä tulevat käytännöt Suomessa toki auttavat asiassa, mutta eivät suinkaan tee vielä tutkinnoista verrannollisia. Vielä suurempi kysymys on se, että itse oppiaineet ja opetussisällöt saattavat erota merkittävästi maasta toiseen.

Sujuva englannin puhe- ja kirjoitustaito on tietenkin perusvaatimus. Aivan toinen asia on oppia ymmärtämään erilaisia englanteja, vaikkapa intialaista, kiinalaista ja venäläistä variaatiota. Sekä tietenkin myös toisinpäin: taito puhua omaa suomalaista variaatiota niin selkeästi, että sanoma välittyy myös ulkomaiselle opiskelijalle. Näitä taitoja ei välttämättä tarvitse opetella kantapään kautta, vaan niihin myös voi saada opetusta (esimerkiksi mainio Teaching through English -kurssi HY:ssa).

Vihdoin viimein haasteena ovat kulttuuriset erot, joista oikeataan on koko ajan kyse, sillä yliopistojärjestelmät ja kieli eivät pohjimmiltaan ole mitään muuta kuin kulttuurisia valintoja. Opetuksen ja ohjauksen kannalta olennainen taito on kanssaihmisten kulttuurinen sensitiivisyys, eräänlainen sosiaalinen lukutaito: taito luoda oppimistilanteeseen turvallinen ilmapiiri ja kyky ymmärtää mikä voi loukata toisen integriteettiä.

Joskus yksinkertainen keino voi auttaa – vaikkapa kurssiavustajana toimiva opiskelija, jos vierasperäisen opiskelijan omassa kulttuurissa opettaja mielletään niin suureksi auktoriteetiksi, ettei hänelle voi edes esittää kysymyksiä. Myös ryhmätyöskentely voi olla hyvä ratkaisu. Aina ei kuitenkaan yksinkertaisilla keinoilla pärjätä, vaan koko opetusfilosofia pitää ehkä ajatella uudella tavalla: opintojen ohjaus korostuu tavanomaisen frontaaliopetuksen sijasta.

Kirjoittaja toimii amanuenssina Helsingin yliopiston kehitysmaayksikön laitoksella.

Jos olet kiinnostunut esittelemään omaa opetuksen kehittämis- tai tutkimushankettasi tässä työpajassa sekä keskustelemaan muiden osallistujien hankkeista, voit lähettää työpajaa varten enintään 150 sanan mittaisen tiivistelmän Peda-forum -päivien verkkosivujen kautta 31.5.2006 mennessä. Tiivistelmään ei sisällytetä lähdeviittauksia tai liitteitä. Kukin osallistuja voi lähettää Opetuksen kehittämisen ja tutkimuksen vuoropuhelua -työpajoihin yhden tiivistelmän.

Saadut tiivistelmät ryhmitellään alakohtaisesti ja niistä valitaan torstain 24.8.2006 ja perjantain 25.8.2006 Opetuksen kehittämisen ja tutkimuksen vuoropuhelua -työpajoissa käsiteltävät. Tiivistelmät sijoitetaan aiheiden ja tilan mukaan joko torstain tai perjantain työpajoihin.

Ilmoittautuessasi Peda-forum -päiville valitse itsellesi kumpaankin seminaaripäivään ensisijainen ja toissijainen työpajavaihtoehto. Halutessasi lähettää tiivistelmän Opetuksen kehittämisen ja tutkimuksen vuoropuhelua -työpajaan, merkitse ilmoittautuessasi joko torstaille tai perjantaille ensisijaiseksi työpajavaihtoehdoksi tämä työpaja. Valitse myös toissijainen työpaja molemmille päiville. Järjestäjät sijoittavat tiivistelmät aiheiden ja tilan mukaan joko torstain tai perjantain työpajoihin. Käsiteltävistä tiivistelmistä ilmoitetaan lähettäjille.

Opetuksen kehittämisen ja tutkimuksen vuoropuhelua -työpajojen vetäjinä toimivat Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikön (YTY) tutkijat sekä Helsingin yliopiston pedagogiset yliopistonlehtorit eri tieteenaloilta.

Lisätietoja:

Anne Nevgi, pedagoginen yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto, yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö (YTY) anne.nevgi(at)helsinki.fi, puh. 09-19120627

Kuvaus:

Työpaja toteutetaan interaktiivisesti käyttäen virikkeinä lyhyitä valmisteltuja puheenvuoroja ja esimerkkejä harjoittelua tukevasta oppimateriaalista. Mukaan pyritään saamaan pari harjoittelun vastuuhenkilöä apteekista, joilla itsellään on tuoreita kokemuksia oppilaana olosta opiskeluajoilta.

Osallistujat voivat halutessaan lähettää vastaavia työelämäharjoittelun kehittämishankkeita käsitteleviä tiivistelmiään työpajaan Peda-forum -päivien verkkosivujen kautta 31.5.2006 mennessä.

Kuvaus:
Työpajassa perehdytään näyttelijädemonstraation avulla lääketieteellisessä koulutuksessa laajalti käytettyyn summatiiviseen arviointimenetelmään, standardoituun kliiniseen potilastenttiin (OSCE), joka toteutetaan näyttelijäpotilaan kanssa. Työpajassa pohditaan myös arviointiaineistojen käyttöä tutkimusaineistoina sekä arviointitutkimuksen haasteita.

Arviointi on keskeinen oppimisen väline, joka edistää ja ohjaa oppimista sekä motivoi opiskelijoita oppimaan. Helsingin yliopiston lääketieteen opinnoissa on käytössä monipuolinen arviointijärjestelmä. Tiedekunnassa tuetaan opiskelijoiden jatkuvaa oppimisen arviointia, erityisesti rakentavaa palautteen antoa ryhmätilanteissa ja itsearviointia. Opiskelija voi myös arvioida oman oppimisensa ja kokonaistietämyksensä kehitystä opintojen aikana karttuvan tiedon testissä kahdesti vuodessa. Tenttijärjestelmä koostuu opintojaksojen sisältöjä koskevista jaksotenteistä sekä laaja-alaista opintokokonaisuuksien hallintaa sekä tietojen ja taitojen soveltamista arvioivista kolmesta lopputentistä: 1) prekliinisen vaiheen lopputentti, 2) standardoitu kliininen potilastentti, ja 3) kliinisen vaiheen lopputentti.

Vuodesta 2000 lähtien tiedekunnassa on viidennen opintovuoden keväällä toteutettu standardoitu kliininen potilastentti eli OSCE (Objective structured clinical examination). Se toteutetaan tehtävään koulutettujen näyttelijäpotilaiden avulla oikean kaltaisissa vastaanottotilanteissa (8-10 rastia). Tentissä arvioidaan lääkärinä toimimista käytännön tilanteessa: kliinisten tietojen ja taitojen soveltamista potilastilanteessa, ongelmanratkaisukykyä ja vuorovaikutustaitoja. Arviointi rasteilla koostuu seuraavista osista: 1) opettajan kliinisten taitojen arviointi, 2) opettajan vuorovaikutustaitojen arviointi, 3) opettajan yleisarvio, 4) näyttelijän arvio (potilaan näkökulma vastaanotosta).

OSCE tuottaa suuren määrän numeerista aineistoa, jota voidaan hyödyntää tutkimuksessa. Kansainvälisesti OSCE-tutkimus on hyvin laajaa. Suomessa OSCE-aineistoja on käytetty mm. analysoitaessa rastin sisältöä (kipupotilaan hoito), rastien uusintakäyttöä ja näyttelijän palautteen arvoa kokonaisarvioinnissa.

Kuvaus:
Opiskelijoiden oppimisen edistäminen on opettajan keskeinen tehtävä. Mutta miten edistää opettajan onnistumista omassa työssään? Tule mukaan jäsentämään opettajan arkea yliopistoissa sekä luomaan välineitä opettajan työssä onnistumisen tueksi.

Työpajassa esitellään Sibelius-Akatemian Arjen laatu -projektia, minkä jälkeen työskentelemme kollaboratiivisesti ja etsimme laatua taiteen ja tieteen, kaaoksen ja järjestyksen, totunnaisen ja tavattoman, järjen ja mielikuvituksen, totuuden ja erheen rajoilta.

Työpajan osallistujien toivotaan lähettävän Peda-forum -päivien verkkosivujen kautta tiivistelmänä työpajan vetäjille vastaukset seuraaviin kysymyksiin 31.5.2006 mennessä:

• Millaisia odotuksia sinulla on työpajan suhteen?
• Mitä kysymyksiä mielessäsi on juuri nyt opettajan arkeen liittyen?

Kuvaus:
Työpajassa pohditaan miten yhteisöllinen työskentely voi edistää oppimista ja organisaation kehittämistä. Lisäksi käsitellään sitä, mitä yhteisöllinen oppiminen edellyttää opettajilta ja opiskelijoilta.

Työpajan kuluessa demonstroidaan yhteisöllistä oppimista tukevia työtapoja, joita voidaan soveltaa yliopisto-opetuksessa ja työyhteisöissä.

Kuvaus:
Työpajan tarkoituksena on jäsentää opintojen seurannan ja tukemisen teemaa yhteistoiminnallisin menetelmin. Työpajassa tarkastellaan mm. opintojen seurannan ja tukemisen perusteluja ja tavoitteita, tieteenalakohtaisia painotuksia sekä tunnistetaan erilaisia seurannan ja tukemisen työvälineitä. Esimerkkeinä käsitellään teknistieteellistä alaa ja Helsingin yliopiston tutkintojen valmistumisen seuranta- ja tukijärjestelmä Etappia.

Kuvaus:
Työpajassa keskustellaan ohjauksesta ja ohjausvuorovaikutuksesta: vertais- ja opettajatutoroinnista, HOPS-käytännöistä, ryhmien vuorovaikutuksesta, opinnäytteen ohjauksesta, opiskelijoiden urasuunnittelua tukevista hankkeista sekä ohjaukseen liittyvistä työyhteisön kehittämishankkeista.

Osallistujat voivat halutessaan lähettää tiivistelmiä työpajan teemaan liittyvistä hankkeistaan Peda-forum -päivien verkkosivujen kautta 31.5.2006 mennessä.