Tervetuloa Peda-Forum -blogiin!

Vuosittaiset Peda-forum -päivät järjestettiin Helsingin yliopistossa, Kumpulan kampuksella 24. – 25.8.2006. Päivien teemat olivat tutkimukseen perustuva opetus, kansainvälistyvä yliopistokoulutus, opettajien ja opiskelijoiden hyvinvointi sekä Bolognan prosessin kolmas sykli. Jatkuu >>

Peda-forum mediassa

13.9.2006 klo 15:13

Peda-forum -päivistä sanottua:

Opettaja-lehti 36/2006
Huomaa myös linkki Peda-blogiin!

Loppukaneetit

Kirjoittanut Blogitiimi 26.8.2006 klo 23:12

Kauhakuva3

Perjantain viimeisissä puheenvuoroissa Peda-forum -päivät päätettiin lukuisin kiitoksin, joita sateli yhtä lailla Helsingin yliopiston järjestäjäväelle, Peda-forum -taustaorganisaatiolle, opetusministeriölle ja kaikille osallistujille. Jatkuu >>

Perjantaina Peda-forum -päivillä perehdyttiin opettajien ja opiskelijoiden hyvinvoinnin teemaan. Hyvinvoinnin teema toistui päivän aikana työpajoissa ja keskusteluissa. Ensimmäisenä aiheesta oli kuitenkin päässyt puhumaan vararehtori Hannele Niemi jo torstaisessa avauspuheenvuorossaan. Niemen mukaan hyvinvointi kumpuaa hyvästä johtamisesta, jonka lisäksi yliopistoyhteisössä tulisi saada aikaiseksi innostunut opetuksen kulttuuri. Opiskelijoiden ja opettajien hyvinvointi heijastuisi edelleen molempien työn tulosten laatuun. Jatkuu >>

Perjantain työpajassa Miten tukea ikääntyvän yliopisto-opettajan työhyvinvointia? pohdittiin keinoja, joilla ikääntyvä yliopisto-opettaja jaksaisi motivoituneena ja hyvinvoivana työssään eläkeikään saakka. Vetäjänä työpajassa toimi Eeva-Liisa Putkinen Helsingin yliopiston työterveyshuollosta. Jatkuu >>

Bolognan ohjaustyöpajassa aivoriiheillään

Bolognan prosessin kolmas sykli tähtää jatkotutkintojen uudistamiseen ja yhdenmukaistamiseen Euroopassa. Muutos tuo tullessaan paljon uusia käytäntöjä, joiden toimivuutta on vielä mahdotonta ennustaa. Prosessin vaikutusta tohtoriopiskelijan ohjaussuhteeseen käsiteltiin aamuisessa työpajassa, joka keräsi mukaan monipuolisen osallistujakunnan eri puolilta Suomea. Toimivan ohjaussuhteen rakentuminen on herkkävireistä tunnistelua, joka vaatii ohjaajaltaan paljon. Iltapäivällä Helsingin yliopiston vararehtori Hannele Niemi puhui prosessin käynnistämistä uudistuksista Suomessa. Puheenvuoro keskittyi uudistuvaan tohtorintutkintoon laadukkaan asiantuntijuuden ylläpitäjänä. Jatkuu >>

Minkälaista opettajan arki oikeastaan on? Tällä kysymyksellä polkaistiin käyntiin aihetta käsitellyt työpaja. Hernerokkasumu, mekaaninen tanssi, kaurapuuro, kummitusjuna, peilisali, soittorasia, ruoppaaminen... Metaforeja ei ollut vaikea löytää. Arki on tapa kokea maailma. Siinä mukaudutaan helposti vallitseviin tulkintoihin ja kokemuksiin. Usein säännöt näyttäytyvät pakonomaisina toimintoina, joita ei sen koommin kyseenalaisteta. Opetus on monilla aloilla vahvasti traditiosidonnaista. Jatkuu >>

Opetusministeriön puheenvuoro

Opetusministeriön tuoreimpia kuulumisia yliopisto-opetuksen alalta toi Peda-forum -päiville opetusneuvos Päivi Aronen. Koulutuksen kehittämisen haasteet ovat myös ministeriön tasolla jatkuvasti pohdinnan alla, ja opetusneuvoksen esitys sisälsikin monenlaista näkökulmaa. Jatkuu >>

Kuopion yliopiston Oppimiskeskuksen edustajat, varajohtaja Sari Tervonen ja suunnittelija Lauri Stigell johdattivat perjantaiaamun työpajalaiset auditoinnin saloihin. Auditoinnilla tarkoitetaan korkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmien ulkopuolista arviointia: kyse ei ole laatumittauksesta, vaan niiden järjestelmien toimivuuden arvioinnista, joilla korkeakoulu hallitsee ja kehittää koulutuksen ja toiminnan laatua. Jatkuu >>

Edit