Ruotsin poliisivoimista
23.9.2006 Hetkellä 18:12 Avantgarde
Tiedättekö, miksi ruotsalaisilla poliiseilla lukee univormun hihassa "Abba"? Vastaus on aika monimutkainen mutta kuitenkin helposti ymmärrettävä.
Kaikki on nimittäin lähtöisin ruotsinsuomalaisten puheenparresta. Poliisiviranomaisiahan on tavattu nimittää kissalan pojiksi, mistä on helposti pääteltävissä, että poliisivoimia voi kutsua kissalaksi.
Kissala taas on kattilan synonyymi.
Kattilan joku koiranleuka on sitten vääntänyt kasariksi.
Kasari tarkoittaa varsin yleiseksi käyneen slangi-ilmauksen mukaan kahdeksankymmentälukua, mikä taas on englanniksi the eighties.
Jossakin vaiheessa eightiesin tultua käyttöön poliisivoimien synonyymina on tapahtunut väärinkäsitys ja joku on alkanut puhua A-Teensistä.
A-Teenshän oli joskus yhdeksänkymmentäluvulla vaikuttanut yhtye, joka esitti päivitettyjä versioita Abban kappaleista ollen näin ikään eräänlainen teini-Abba.
Ja koska poliisivoimista on väsyttävää käyttää jatkuvasti arkipuheessa niin pitkää nimitystä kuin teini-Abba, se lyhentyi lopulta muotoon Abba, mikä sittemmin kirjailtiin poliisien työasuunkin, sillä Ruotsin valtiovalta ei suhtaudu nuivasti kielen kehittymiseen.
No mutta tälle toki. Kui sä teit?
Mä teen sen näin.
Mä aattelin jo tossa Kissalan kohdalla, että pääset siitä itse asiaan eli Abba-silleihin.
Äh, miten ne nyt muka liittyy toisiinsa.
Eihän siinä hihassa edes lue Abba. Hölmö.
Häh, eiks? Minä olen kyllä kuullut, että lukisi.
aijaa. no voi vitsi. ei se ollutkaan hassuttelua.
Hauska kommentti. Siinä on "vitsi" ja "ei hassuttelua" jännitteisessä suhteessa.
Tuomas! Linkkisi mainioon Veekas... eikun siis Onnea Suomi -blogiin on rikki eli mäskänä, koska linkki on virheelliseti kirotettu tai ainakin ilmeisen virheellisesti kirotettu.
Katohan pennel. Kiitti saikutisti, kun huomautit.