Istanbul

Tilitys jatkuu. Jatkossa kämppikseni innoittamana vieraalla kielellä ja uudella alustalla. Täällä.

Ensimmäinen kuukausi Istanbulissa alkaa olla ohi. Tähän mennessä Turkinmaalla on vierähtänyt kaksi kuukautta. Istanbul alkaa vähitellen tuntua kodilta. Alun pieni hämmennys siirtyi sivuun. Päivä päivältä kadulla liikkuu varmemmin ja tietää, minne mennä ja minne ei.

Ennen kuin tulin Istanbuliin moni pelotteli minua. "Istanbul on vaarallinen. Ole varovainen." Tämä viesti tuli niin monelta suunnalta, että ensimmäiset askeleet kaupungissa otti hyvin varovaisesti. Kuukauden jälkeen tietää, että tämä on suurkaupunki. Varovaisuus on viisautta, mutta se ei saa rajoittaa elämää liiaksi. Kaduilla voi kävellä - yölläkin - kunhan tuntee tien. Ulkomaalaiselle on todennäköisempää, että joutuu taksikuskin hintakiristyksen uhriksi kuin ryöstetyksi.

Alan myös vähitellen ymmärtää, mitä tarkoittaa että Turkissa "kaikki joko on tai ei ole." Kultaista keskitietä harvoin on. Tämä näkyy myös ystävyyssuhteissa. Puolituttuja harvoin tervehditään ohikulkiessa. Tuttuja tervehditään ja se tehdään poskisuudelmilla. Ihmisten ystäväpiirit ovat melko kapeita, mutta ystävät ovat ihmisille todella arvokkaita. Ulkomaalaisen on välillä hämmentävää pyöriä tämän kaiken keskellä.

Ramazan päättyy ensi viikolla. Yliopistosta on lomaa viikon verran, ja useimmat opiskelijat menevät kotiseuduilleen tervehtimään sukulaisiaan. Itse suunnittelen matkaa Izmiriin Välimeren rannalle. Bussiliput satuttiin vain jo myymään loppuun. Turkkilainen ystävänä Serhat yrittää kuitenkin yhä metsästää ylimääräisiin busseihin matkalippuja.

Turkkilaiset ovat kuuluisia vieraanvaraisuudestaan. Moni vaihto-opiskelija onkin saanut kutsun paikallisen opiskelijan kotiin muualle Turkkiin. Huomasin itse myös vieraanvaraisuuden hyvin selkeästi. Serhat kysyi minulta, missä aion majoittua Izmirissä oleskellessani. "Yritän varmaankin löytää jonkin edullisen majatalon", vastasin. "Et ole nyt Suomessa, vaan Turkissa. Ystävälläni on asunto tyhjänä, asut siellä etkä majatalossa", Serhat napautti.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, vietän yhden viikon Izmirissä. Tuon jälkeen edessä on jälleen paluu arkeen ja Istanbuliin. Entistä Konstantinopolia on kutsuttu joskus uudeksi Barcelonaksi. Jotain samanlaista näiden kaupunkien välillä on, mutta silti kaupunkia on vaikea pukea sanoiksi tai edes selittää vertauskuvina. Istanbul on jotenkin uniikki ja vaatii riittävästi aikaa, että sen kanssa pääsee sinuiksi.

Suurin osa turisteista majoittuu Sultanahmetin kaupunginosassa. Osa paikallisista kutsuu tuota seutua turistigettoksi. Alueelta löytyy useita nähtävyyksiä, mutta paikallisten ihmisten elämää siellä tuskin näkee. Jos aikaa Istanbulissa on rajoitetusti, viettäisin vain yhden päivän Sultanahmetissa. Muun ajan käyttäisin Euroopan ja Aasian puolen keskustoissa ja paikallisseuduilla samoilleissa.

Istanbulin tunnelmaa on vaikea kuvata. Siitä saa ehkä parhaiten kiinni istumalla juomalasin ääressä kattoterassilla Istiklal-kadun varrella pimenevässä illassa. Tai Aasian puolella Kadiköyssä rantakivilta Euroopan puolelle tuijottaessa. Meri näyttää kovin erilaiselta sieltä.

Sain tänään viettää vapaapäivän. Rekisteröidyn yliopistoni opiskelijaksi vasta huomenna, eivätkä kurssit ole vielä alkaneet. Torstaina pääsen valitsemaan syksyn kurssini. Aion opiskella mahdollisimman paljon käytännönläheisiä, teoreettisia kursseja on riittävästi koto-Suomessakin.

Toisin lorvimiseksi päivä ei kuitenkana mennyt. Kävin tutustumassa Dolapderen kampusalueella, jossa en eilen vielä ehtinyt käydä. Molemmat kampusalueet ovat viimeisen päälle remontoituja. Vastakohta ympäröiviin rakennuksiin on melkoinen.

Ruokalan ruoka on täällä laadukkampaa kuin Antalyassa mutta myös kalliimpa. Hinta vaihtelee sen mukaan, kuinka monta eri lajiketta haluaa ottaa. Esimerkiksi salaatti ja pasta-annos tulee maksamaan viitisen liiraa eli noin 2,50 euroa. Akdenizissä koko viikon lounaskupongin sai seitsemällä liiralla. Lounasta söin iranilaisen Rasheedin kanssa, joka on alun perin kotoisin Teheranista. Hän on opiskellut täällä MBA-ohjelmassa markkinointia pääaineenaan. Kun kerroin opiskelevani viestintää, hän alkoi välittömästi visioida, miten minun täytyy tehdä itsestäni kuuluisa, jos haluan menestyä toimittajana.

Matkalla kampusalueelle tapahtui myös pieni sattuma. Bussimme ajoi kapealla kadulla, jolle joku oli pysäköinyt Toyotansa aivan kadun reunaan edessä olevasta risteyksestä välittämättä. Henkilöautot olisivat mahtuneet ajamaan välistä sujuvasti mutta bussi ei. Kuski pysäytti bussin ja liikenne seisoi kymmenisen minuuttia. Kun auton kuljettajaa ei löytynyt, kuljettaja päätti muutaman ohikulkijan ja meidän avustuksella siirtää auton. Siirsimme seitsemän miehen voimin Toyotan sen verran kadun syrjään, että bussi mahtui kulkea. Valokuvaa en valitettavasti saanut.

Ensimmäinen päivämme Istanbulin kampuksilla on ohi. Yritän jatkossa päivitellä blogia ahkerammin, sillä asun tällä hetkellä yliopiston dormitoriossa. Omaan huoneeseen saa nettiyhteyden, joten kirjoittamisen ei pitäisi olla ongelma.

Istanbul Bilgi Universityn molemmat kampukset sijaitsevat köyhillä alueilla. Kustepe, jossa itse opiskelen, oli romanilähiö ennen kuin yliopiston kampus perustettiin sinne. Aiemmin edes taksit eivät suostuneet ajamaan pimeän aikaan seudulle. Meille kuitenkin vakuutettiin, että yliopistolla on hyvät suhteet alueen yhteisöön.

Yliopisto luo seudulle vakautta ja työpaikkoja ja ihmiset suhtautuvat siihen myötämielisesti. "Samat ihmiset, jotka saattoivat aiemmin varastaa autosi, nyt pysäköivät sen puolestasi", professorimme vakuutteli. Toinen kampus, Dolapdere sijaitsee lähellä Istanbulin uutta keskustaa, Taksimia.

Turkki on vastakohtien yhteiskunta. Samanlaista keskiluokkaa kuin muualla ei ole. Täällä on rikkaita ja köyhiä. Kaikki kehitys on tapahtunut täällä liian nopeasti. Siinä missä muu Eurooppa teollistui verkkaista vauhtia parin sadan vuoden kuluessa, Turkissa kehitys alkoi 1950-luvulta. Maatalous ei enää työllistä valtaosaa väestöstä, vaikka sillä yhä on vakaa jalansija yhteiskunnassa.

Vastakohdat näkyvät myös yliopistossa. Suurin osa sen opiskelijoista on paikallisessa mittakaavassa rikkaita ja haluavat näyttää sen. Vaatteet edustavat huippumerkkejä ja ulkonäön merkitystä kuvastaa myös se, että yliopiston alueelta löytyy jopa oma kampaamo. Rikkaiden lisäksi yliopistosta löytyy stipendivaroin opiskelevia keskivertotoimeentulevia ja seudun paikallisia asukkaita, jotka ovat romanitaustaisia ja työskentelevät opintojensa eteen todella lujasti.

Viidentoista.. ehkä kahdenkymmenen miljoonan ihmisen kaupunki.

Kuukausi Antalyassa alkaa lahestya loppuaan. Muutaman tunnin kuluttua lentokone lennattaa minut İstanbuliin. Siella aukeaa uusi lehti Turkin puolivuotiskaudelleni. Puolentoista miljoonan ihmisen inhimillisen kokoinen Antalya vaihtuu yhteen maailman suurimmista metropoleista. Taalta loydetyt kaverit vaihtuvat uusiin ja varsinainen opiskelu alkaa.

Antalyassa vietetty kuukausi tuntuu talla hetkella hyvalta ratkaisulta. Sain mahdollisuuden nahda, miten ihmiset elavat rannikolla. Nyt saan mahdollisuuden nahda, millaista elama suurkaupungissa on. Antalya oli pehmea lasku Turkkiin. Kulttuurierot Lansi-Eurooppaan nahden ovat pienia. Kuuman saan vuoksi pukeutuminenkin on vapaampaa.

Ensimmaisen kuukauden kokemuksen voi tiivistaa lyhyesti. Turkki ei ole niin erilainen kuin ihmiset saattavat ajatella. Paatimme intensiivikielikurssimme perjantaina lyhyisiin esityksiin, jotka sivusivat turkkilaista kulttuuria ja yhteiskuntaa. Moni esittajista puhui kahdesta vastaparista: Turkista ja Euroopasta. Lauseet alkoivat kutakuinkin tyyliin: ‘Meilla Euroopassa…’

Maa sijaitsee toki maantieteellisesti suurimmaksi osaksi Aasian puolella. Euroopan rajan vetaminen on kuitenkin mielenkiintoinen ilmio. Lansi-kasityksemme asettaa turkkilaiset edustamaan tuota toista. Nuoret ihmiset lansiosissa Turkkia eivat kuitenkaan eroa ‘eurooppalaisista’ ikatovereistaan.

Turkissa kannattaa kantaa mukanaan vessapaperia. Kaikkista julkisista huusseista ei nimittain loydy paperia. Ei hataa, paikallisiin vessoihin on kuitenkin asennettu kupariputki. Sen vesisuihkun on tarkoitus korvata paperi.

Taalla vietamme paivat opettajiemme Özlemin ja Philipin ohjauksessa. Tunteja on paivittain kello 9.30 - 15.30. Valissa saamme pitaa 90 minuutin ruokatunnin. Rakennus on kasvatustieteiden tiedekunta.

Paasin tutustumaan sunnuntai-ıltana paikalliseen tanssikulttuuriin. Menimme guesthousessamme tyoskentelevien turkkilaisten kanssa rannalle nauttimaan viinia. Olen nahnyt samaa tanssitekniikkaa aiemmin guesthousessa pidetyissa turkkilaisissa haissa. Miehet keraantyvat rinkiin ja tanssivat kadet olkapaiden korkeudelle nostettuina.