Luin Tiina Ojalan tekemän selvityksen ”Riittääkö aika, riittävätkö rahat? – Tutkimus verkko-opetuksen työmääristä ja kustannuksista. Selvitys on tehty vuonna 2003 Lappeenrannan teknillisen yliopiston Oppimiskeskuksessa.
Ojala on koonnut yhteenvedon kymmenestä verkkokurssista, jotka on järjestetty Lapppeenrannan teknillisessä yliopistossa. Kustannuksia on laskettu koulutuksen suunnitteluun ja toteutukseen käytetyn työmäärän perusteella. Tiedot työmääristä kerättiin kyselyllä. Ojala luokittelee tutkimuksen ns. monitapaustutkimukseksi.
Tarkastelun kohteena on henkilökunnan ajankäyttö. Tarkoituksella on jätetty ulkopuolelle tiloista, laitteistoista ja ohjelmistoista aiheutuneet kustannukset ja mahdolliset muut kustannukset. Tutkimus ei myöskään ota kantaa, mitä saman opetuksen järjestäminen ilman verkkoa olisi tullut maksamaan.
Yhteenvetona Ojala toteaa, että verkkokurssien työkustannukset olivat keskimäärin alle 10 000 euroa kurssia kohti. Kokonaistyömäärät jäivät alle 50 työpäivää eli n. 2 kuukautta. Kun panostettiin kursin ulkoasun suunnitteluun ja materiaalituotantoon, niin työmäärät kohosivat. Samaan aikaan näillä kalleilla kursseilla ei opiskelijan ohjaukseen käytetty sen enempää aikaa. Ojala toteaa myös, että suuret panostukset eivät välttämättä hyödytä.
Rajauksista johtuen tutkimus herättää enemmän kysymyksiä, kuin mihin se vastaa. Tutkimus toimii keskustelunavauksena ja antaa havainnollisen kuvan, kuin vaihtelevilla resursseilla verkko-opetusta järjestetään.
Olisi ollut mielenkiintoista nähdä millaisia visuaalisia toteutuksia yhden tai kuuden päivän työmäärällä saatiin aikaan.
Miksi joihinkin verkkokursseihin käytettiin muita enemmän aikaa? Oliko niillä esimerkiksi hankerahoitus. Ainakin meillä Palmeniassa hankkeille toteutettuihin verkkoratkaisuihin käytetään juuri sen verran aikaa, kuin on saatu rahoitusta. Jos budjetti on väljä, niin aikaa saatetaan käyttää enemmän kuin muuten.
Voisi olettaa, että jos visuaaliseen suunnitteluun on käytetty aikaa, niin verkkoympäristö on myös toiminnallisesti helppokäyttöinen. Opettajat ja opiskelijat eivät joudu kysymään tekniseltä tuelta neuvoja tai itsekseen kuluttamaan aikaa miettiessään, mitä tämäkin painike tarkoittaa tai mistä löydän aineistoa.
Millaisia teknisiä ratkaisuja tutkituissa verkkoympäristöissä oli? Oliko käytössä joku oppimisalusta? Videon editointiin kuluu paljon aikaa. Oliko kursseilla videoita?
Palmeniassa kurssin suunnittelijat ovat pyytäneet ääntä ja kuvaa, mutta samaan aikaan ilmoittaneet, että ei ole yhtään resursseja varattu. Opetusteknologiakeskus tarjoaa palveluita kohtuullisella hinnalla mutta sama työ haluttaisiin teettää oman meillä, omalla verkkopalvelutiimillä ilman erillistä korvausta. Nykyisellä hinnoittelupolitiikalla tarjoamme ilman erillistä korvausta verkkoympäristön maksulliseen täydennyskoulutukseen ja sen kustannetaan yksikön yhteisistä varoista.
Ojala sai huomattavia eroja myös kun kustannukset jaettiin opiskelijaa kohti. Suuren opiskelijaryhmän kesken jaettuna kustannukset opiskelijaa kohti jäävät tietenkin pienemmiksi.
Täydennyskoulutuksessa yleensä on melko pienet ryhmät. Toisaalta sama koulutus voidaan ehkä toteuttaa useana vuotena, joten työtä ei tarvitse toteuttaa alusta lähtien.
Ojala pyrkii myös havainnollistamaan, mihin kurssin toteutuksen vaiheeseen kustannukset kasautuvat erilaisissa toteutuksissa. Mielenkiintoinen oli havainto, että kokonaan virtuaalikurssissa ei verkkomateriaalin suunnittelun ja tuottamiseen mennytkään paljon työaikaa. Tämä siksi, että kyseisellä kurssilla ideana oli, että opiskelijat tuottavat materiaalin.
Selvitys on tehty vuonna 2003, jolloin ilmeisesti oli vielä jäljellä verkkokurssihypeä. Verkko-opetus oli uutta ja ihmeellistä ja siitä tehtiin, koska se oltiin innostuneita miettimättä paljonko menee aikaa ja rahaa. Samalla ehkä makseltiin oppirahoja. Ensimmäiseen toteutukseen menee pitemmän aikaa ja joutuu itse kouluttautumaan, josta kertyy helposti työtunteja, jos ne pystyy sisällyttämään koulutuksen suunnitteluun.
Valitsin reaktiopaperin aiheeksi tämän selvityksen, koska aihe on Palmeniassa hyvin ajankohtainen. On siis mielenkiintoista vertailla, miten paljon aikaa muualla käytetään verkkokurssien toteuttamiseen. Itse osallistun lähinnä tekniseen toteutukseen ja kun vertailen Lappeenrannan työaikoja meidän vastaaviin, niin tuntuu, että meidän pitää paljon lyhyemmässä ajassa toteuttaa esim. räätälöityjä visuaalisia ilmeitä. Olisipa ylellistä, jos visuaalisen ilmeen ja tekniseen toteutukseen olisi käytettävissä useita kymmeniä päiviä. Meillä yhden kurssin tekniseen toteutukseen on varattu 1-3 päivää.
Tuntikohtainen työajanseuranta aloitettiin meillä maaliskuun alussa. Kaikessa toiminnassa pyritään liiketaloudelliseen kannattavuuteen, joten verkko-opetuksen budjetointi ennakkoon on hyvin tärkeää. Meillä on käytössä sekava laskutuskäytäntö. Talon sisäiset kohdennukset ja laskutuskäytäntö on muuttumassa. Kustannusten laskussa tärkein menoerä on henkilökulut. Meillä on käytössä ns. budjettipohja, jossa on otettu mukaan henkilöstön sivukulut.Verkko-opetuksen kokonaiskustannuksia ei ole laskettu.
Palmeniassa tekninen toteutus on ulkoistettu talon sisällä verkkotiimille, joka tekee suuren osan tuotantotyöstä. Verkkotiimin kustannukset on eritelty mutta samaan aikaan verkkokurssi työllistää sihteereitä, jotka luovat kurssitunnuksia tai vievät materiaalia kurssiympäristöön. Suunnittelija ja kouluttaja tuottaa materiaalia ja ohjaa. Nämä ovat yleensä budjetissa arvioitu, koska käytetään ulkopuolisia kouluttajia, joiden kanssa on tehty kurssikohtaiset sopimukset. Jälkikäteen ei ole arvioitu budjetin toteutumista kovin tarkasti. Toki siitä on näppituntuna ja budjetti pyritään seuraavaa toteutusta varten tekemään mahdollisimman realistisesti.
Riittääkö aika, riittääkö rahat? Kumpaakaan ei varmaan koskaan ole liikaa. Hypen jälkeen verkko-opetuksen vaatima lisäpanostus vakiintunee. Uuden kehittely vaatii kuitenkin aina aikaa. Siihen pitäisi olla mahdollisuus, muuten jumiudutaan nykyisiin ratkaisuihin. Tehdään, kuten ennenkin, koska se helppoa ja nopeaa.