Simpanssi (Pan troglodytes)
19.5.2005 klo 19:29
Simpanssit elävät alueella, joka ulottuu Afrikan Norsunluurannikolta lännessä aina Tansaniaan asti idässä. Geneettisesti simpanssit ovat hyvin lähellä ihmistä, yleisin arvio on yli 98 % (vertailun vuoksi mainittakoon, että koirien ja kettujen välinen yhtäläisyys geeneissä on noin 98 %). Simpanssilaumaa johtaa uros, jonka tukena on useita muita uroksia. Simpanssilaumat eivät yleensä ole täysin kiinteitä yksiköitä, vaan ajoittain hajoavat pienemmiksi osasiksi. Simpanssien luultiin aiemmin olevan alueettomia ja rauhallisia vaeltajia, mutta myöhemmin on paljastunut toisenlainen totuus: simpanssilauman urokset, jotka ovat usein veljeksiä, partioivat säännöllisesti territorioidensa laidoilla. Kaikki vieraat simpanssit, mukaan lukien naaraat, saatetaan tappaa, jos partio tapaa niitä territorion rajalla. Syyksi on arveltu kamppailua niukoista resursseista, eli lähinnä ruoasta. Simpanssien rajakahakoita voi tietyllä tavalla luonnehtia primitiiviseksi sodankäynniksi, koska ne näyttävät tarkoin laskevan strategisesti voimasuhteensa ja mahdollisuutensa hyökkäyksessä. (Tietyillä primitiivisillä ihmisyhteisöillä tappoluvut ovat olleet samanlaiset kuin simpansseilla johtuen juuri väkivaltaisesta heimorajakäytöksestä.) Tällainen väkivaltainen, sotaa muistuttava käytös on eläinkunnassa erittäin harvinaista. Esimerkiksi simpanssien lähimmät sukulaiset, bonobot, eivät ole väkivaltaisia ja kuitenkin simpanssit ja bonobot ovat yhtä läheistä sukua ihmiselle. Mutta simpanssien väkivaltaisuus on tullut uuteen valoon uusien tutkimuspaikkojen myötä: Kongossa eräällä alueella elävillä simpansseilla ei ole ollut lainkaan kontaktia ihmisiin eikä myöskään merkkejä väkivallasta.
Simpanssit metsästävät säännöllisesti pikkuapinalajeja, esimerkiksi gueretsoja. Joissain simpanssikulttuureissa metsästämään lähdetään järjestelmällisesti, eikä vain opportunistisesti saaliseläinten ollessa näköpiirissä. Metsästystavat vaihtelevat kulttuureittain, mutta eräs tehokas tekniikka vaikuttaa saartorenkaalta: taitavimmat metsästäjät menevät gueretsalauman selustaan, etsivät hyvän puun ja alkavat kiivetä. Toiset liikkuvat maata pitkin ja kohdatessaan gueretsalauman alkavat hätyyttää gueretsoja liikkeelle, suoraan väijytykseen. Simpanssit jakavat saalistaan jonkin verran, lähinnä saadakseen koiraista ystäviä ja etuuksia naarailta. Saaliin jakamista onkin usein pidetty nimenomaan inhimillisen kulttuurin synnyn peruskivenä. Lisäksi saalistaja saattaa tappaa gueretsan heittämällä sen maahan. Tällöin se ei itse suoraan hyödy saaliista, vaan sen maassa odottavat laumatoverit. Simpanssit käyttävät myös työkaluja monipuolisemmin ja runsaammin kuin muut ihmisapinat. Simpansseilla on tavattu vajaat parikymmentä erilaista työkalua eri kulttuurialueilla. Työkalun käyttö opitaan pitkän prosessin tuloksena, jossa poikanen seuraa vanhempien yksilöiden puuhia, ja alkaa lopulta harjoitella itse taitoa. Erilaisia työkaluja ovat esimerkiksi oksat ja kivet, joilla murskataan pähkinän kuori. Sopiviksi osoittautuneita kiviä kuljetetaan sinne, missä niitä tarvitaan, ja simpanssit muistavat hyvän kiven sijaintipaikan myöhemmin sitä tarvitessaan. Simpanssit käyttävät keppejä ja kiviä heitto- ja lyömäaseina sekä tikkuja tai korsia termiittien pyydystämiseen. Mikä tahansa tikku ei käy tehtävään, vaan simpanssin on valittava tehtävään sopiva tikku ja vielä karsittava se. Uusimmat tutkimukset osoittavat lisäksi, että tyttösimpanssit oppivat ruoanhankkimiseen liittyvät taidot pari vuotta aikaisemmin kuin poikasimpanssit, jotka käyttävät aikaansa enemmän puissa kiipeilyyn ja siten metsästystaitojen oppimiseen. Simpanssit käyttävät myös luonnonlääkintää esimerkiksi niiden vatsan ollessa sekaisin.
Simpanssien ja muiden kädellisten elämään liittyy oleellisena osana politikointi. Niillä on havaittavissa monimutkaista sosiaalista käyttäytymistä pienessäkin laumassa. Lauman johtajaksi päästäkseen on oltava kärsivällinen ja odotettava vuosia solmien liittolaissuhteita. Suoranaisia vallankaappausyrityksiä tavataan luonnonoloissa harvoin mutta eläintarhassa on kirjattu ainakin yksi selvä vallankaappaus. Simpanssilauman johtajauros joutui vaikeuksiin, kun haastaja sai liittolaisekseen nuoren uroksen. Kun tämä haastoi johtajaurosta, nuori uros hätyytti samanaikaisesti naaraita. Näin lauman naaraat saatiin vakuutetuksi siitä, että vanha johtaja on kykenemätön suojelemaan naaraitaan. Ennen pitkää vanha johtaja joutui tervehtimään haastajaa tunnustaen sen näin uudeksi johtajaksi. Nuori apuri liittoutuikin vallanvaihdoksen jälkeen vanhan johtajan kanssa, jota uusi johtaja pyrki estämään erottamalla nämä kaksi toistensa seurasta. Parin vuoden jälkeen nuori apuri kohosi lauman johtajaksi. Tällainen politikointi tuskin olisi mahdollista ilman pitkäaikaisten suunnitelmien tekemistä ja tulevaisuuden tajua. Simpansseilla havaitaan myös eräänlaisia huutoäänestyksiä: lauma saattaa päästää esimerkiksi paheksumisääntä, jolloin lauman johtajakin joutuu ennen pitkää taipumaan enemmistön tahtoon. Simpanssien on myös havaittu käyttävän yksittäisiä merkityksiä kantavia äännähdyksiä. Laboratoriossa simpansseille soitettiin ääninauhalta eri ruokalajien yhteydessä käytettyjä huutoja, ja nämä osasivat osoittaa kuvasta vastaavan ruoan. Luonnonoloissa äännähdysten merkitystä on kuitenkin melko vaikea tutkia. Sukiminen taas on paitsi osa yleistä hygieniaa, ennen kaikkea kädellisten pääasiallinen sosiaalisten siteiden luontitapa. Ystävät auttavat tarvittaessa, mutta osaavat olla petollisia, aivan kuten ihmisetkin.
Simpanssilaumassa on tarkka hierarkia yksilöiden välillä, ja urokset ovat lähes poikkeuksetta korkeammassa asemassa kuin lauman naaraat. Tämän selitetään johtuvan osittain patrilokaalisuudesta: simpanssinaaraat vaeltavat toiseen laumaan saavuttaessaan sukukypsyyden. Ne ovat siis vieraita yhteisössä, jonka urokset ovat toisilleen sukua (selitys ei ole kuitenkaan yksiselitteinen, ks. bonobot). Simpanssien lisääntymiskäyttäytyminen eroaa huomattavasti muista ihmisapinoista. Ne ovat sekasopuisia eli promiskuiteettisia. Ne eivät muodosta perheitä, kuten ihmiset, mutta eivät liioin parittele runsaasti kiima-aikojen ulkopuolella, kuten bonobot. Koska aikuinen urossimpanssi voi olla ihmismiehen kokoinen ja ihmistä paljon suurempi osa massasta on lihasmassaa, simpanssi voi hermostuessaan olla erittäin vaarallinen. Toisaalta simpanssit osaavat myös empatian jalon taidon: kaksi keskenään riidellyttä (tai tapellutta) simpanssia käy usein halaamassa ja pussaamassa toisiaan (suulta suulle) lepyttyään. Simpanssi on myös pelastanut tutun ihmisen hengen esimerkiksi muiden simpanssien hyökättyä tämän kimppuun. Ihmisen tavoin simpanssit saattavat masentua vakavasti: eräs poikanen, joka oli periaatteessa kyllin vanha selviytymään ilman emoaan, odotti kuolleen emonsa ruumiin luona niin monta päivää syömättä, että kuihtui vähitellen pois. Simpanssien käytöksessä on lisäksi havaittu muutamia hyvin outoja rituaalisia piirteitä. Eräs niistä on vesiputouksilla esitettävät eräänlaiset riehumisnäytökset. Näytöksiä tekevät yleensä aikuiset urokset (yhdessä tai yksin), säännöllisesti, mutta harvoin. Näytökseen saattaa kuulua kivien heittelyä ja pyöritystä, mutta voimien osoituksen lisäksi esiintyjän on havaittu istuvan kivellä putouksen alajuoksulla minuutteja tuijottamassa putousta. Tanssia on havaittu myös sateen ja ukkosen yhteydessä. Kun simpanssi havaitsee python-käärmeen, se päästää huudahduksen, joka merkitsee pythonia. Lauma ei lähde pakoon, vaan tulee tarkkailemaan pythonia, eräät yksilöt jopa puoleksi tunniksi. Simpanssien kasvonilmeet suurta käärmettä ihmeteltäessä ilmentävät pelkoa ja uteliaisuutta. Python ei ole periaatteessa vaarallinen aikuisille simpansseille, mutta silti pythonien järjestelmällinen lähestyminen ja tuijottaminen tuntuvat oudolta. Käyttäytymistä ei voi selittää pedon silmälläpitämisellä: paras tapa välttää python olisi siirtyä ripeästi muualle.
Simpanssi kärsii muiden ihmisapinoiden tavoin elintilan tuhoutumisesta, mutta erityisen uhkaavaa simpanssille on metsästyksestä saatavan lihan kauppa. Kädellisten liha on yleisesti käytetty ravinnonlähde, ja esimerkiksi juuri simpansseja päätyy runsaasti tähän tarkoitukseen. Metsästys on lisäksi entistä tehokkaampaa uusien aseiden myötä.
HYvä juttu :)
joo.
kiva (: ku teen esitelmää ni sain
vähä tietoo
moi sulla tosiaan on tietoo simpanseista oot tosi kiva kaveri moikka toivoo salainen
joo täältä saa hyvin simpanssista tietoo mut repikää kukkasta vaa
Kiitos! Sain paljon hyvää tietoa, eikä täytynyt taas kääntyä Wikipedian puolelle, kiitos, kiitos, sillä tein esitelmää!
Hihi. (:: ijko