Flaneur

Vuonna 2003 meillä oli teemana jenkkiläinen high school. Mertsi on Prom Queen, Andy ja minä gangstoja ja Trii oli koulusurmaaja.

Jo meitä edeltäneiltä abeilta oli kielletty abipaidat, joissa olisi lukenut ytimekkäästi osamABInladen.

Minne tämä maailma menee, kun lintukodossamme ei penkkariteemojakaan voi enää keksiä suuresta maailmasta?

Olin Viipurissa. Pieni, helposti yhdessä viikonlopussa haltuunotettava kaupunki. Jos en tietäisi paremmin, luulisin, että sinnekin on tulossa jotkin ylikansalliset länsimaista fyysisyyttä ihannoivat mittelöt*, joiden vuoksi kurjuus on siivottu kadulta. Meitä lähinnä neuvottiin pyytämättä, eikä ketään ryöstetty ohessa. Tahdon takaisin, se oli hieno kaupunki, varmasti vielä paljon monikerroksisempi, kuuluipa mille valtiolle tahansa. (In Memoriam sodat ja ne kaikki valtiot jne.)

Viipurissa olin myös elämäni ensimmäisissä reiveissä. Aivan mieletöntä! Ensin vartti kävelyä hotellilta, sitten (paikallisten teinien suosiollisella avustuksella) löytyi pienehkö teollisuustalo, jonka ovessa oli tuttu juliste. Sisään kustansi 250 itäisen federaation yleisesti hyväksyttyä vaihdon välinettä*, mutta kokemus oli jokaisen arvoinen (vaikka tuolla summalla olisi esimerkiksi syönyt ihan hyvässä ravintolassa ihan hyvän moniruokalajisen aterian). Seinillä oli kiinnostavaa (ehkä vesiväri-)taidetta, jota ajattelin yrittää hankkia, jos tuolla yhdellä hämärällä osoitteella onnistuisi.

Tällä viikolla vielä Saksaan. Yksin. Ehkä parhautta. [ 1, 2 ].

*Orientoidun hiljalleen opiskeluun.

Ihanaa, elokuu on täällä! Lämpivät päivät, pimeät illat, ja juhlia koko helvetin kaupunki täynnä.

Miksi, Helsinki, miksi? Et sinä ole koskaan ollut unelmieni kaupunki, eikä tarvitsekaan olla. Mutta miksi kaikki on yhtä aikaa? Helsingin juhlaviikot - joo, sellaisenaan ihan kiva paketti, vaikka ei se Huvila snobimaineestaan pääse. Taiteiden yö tuossa paketissa on ihan jees. Mutta miksi Flow? Miksi, miksi AGK?

Taide kuuluu kaikille. Taide kuuluu kaikille, joilla on liikaa rahaa, tai kaikki taiteeseen käytettävä raha käytettävissään suunnilleen elo-syyskuussa. Taide kuuluu kaikille, joilla ei elo-syyskuussa ole mitään muuta elämää. Taide kuuluu kaikille, joista on vaan kliffaa kokea koko vuoden kulttuuritarjonta muutamassa viikossa, ja siitä riittääkin sitten puhetta koko loppuvuodeksi. Taide kuuluu kaikille, joiden mielestä on paljon enemmän jees, jos kaikki kulturelli hippeily ja muut häiriötekijät keskitetään sille samalle neljän viikon jaksolle.

Ainoa tälle hulluudelle järkeenkäypä selitys, joka on lähipiirissäni keksitty, on se, että rahoittajista ja rahoitettavista on kivampi saada kerran vuodessa kasa rahaa, jolla voi tehdä monen monta kivaa prokkista yhtä aikaa (tiliöimättä ja kustannuspaikoittamatta liikaa - kamalan vaikeaa taiteen tekijöille). Käyttäjälähtöisyys! Perkele!

Flow oli melkein täydellinen. Rättö&Lehtisalo! Valkyrians! Op:l Bastards! !!!! Menkää kaikki sinne ensi vuonna!

AGK:kin on ollut oikein jees tähän asti. Konseptin idea on huippu: mene kapakkaan (laajassa merkityksessä) ja koe samalla sattumalta taidetta. Mutta hei: voitaisiinko vaikka sopia, että a) AGK:ssa ei olisi ensiesiintymisiä b) vaikka se ei kapakkatunnelmaan sopisikaan, siinä kohtaa kun on täyttä, ei päästetä jengiä enää sisään c) artistit eivät kertoisi kaikille kavereilleen, että mulla on tänään keikka, tuu säkin. Joo!

Esimerkki: Tiistaina Taidehallissa Pedro Hietanen ja Maria Järvenhelmi esittivät unohtumattomia rock-klassikoita. Pedro on jonkinlainen nostalginen nimi, ja Mariakin on ainakin nimi. Ja rock-klassikot, voi veljet, nehän vetoavat ihan kaikkiin. Puoli tuntia ennen esityksen alkua paikka oli täynnä. Tai siis puolet pöydistä oli varattuja ja siis tyhjiä, lopuissa ventovieraat istuivat keskenään. Muuten väki seisoskeli käytävillä - ihan tosi näppärästi (ruoka)ravintolan henkilökunnan kulkureiteillä. Ja yksi pöydällinen oli ihan varmasti vain joko Hietasen 80-luvun faneja ja/tai Järvenhelmen Rölli-elokuvan kollegoita maskissa saamine hiuksineen. (Sympaattisen näköisiä toisaalta.) Hyvä setti, mutta olisi ollut vielä parempi esimerkiksi hengitysilman kanssa.

Samana iltana Tuomo (muuten googlaamalla Tuomon, hakutuloksen eka linkki on suorastaan nerokas) oli hyvä ja Vanhalla jopa kohtuullisen väljää. Torstaina olin taas täyteen ammutussa Taidehallissa, mutta vähän viisastunena istumapaikalla (ja taas ensiesitys, kohtuunimekkäältä kokoonpanolta, joka kai soittelee joskus jotain, eli jota ei ehkä voi nähdä enää koskaan.)

Liikaa kaikkea yhtä aikaa. Liikaa valittavaa. Liikaa ärsykkeitä. Ja tähän menee liikaa rahaa. (Ok, AGK on ilmaista, paitsi että on kohtuullista ostaa niistä ravitsemusliikkeistä edes jotain.) Ja hei, mitä tammikuussa on? Tai helmikuussa? Ei mitään!

Onneksi R&A on sentään vähän myöhemmin. Silloin on myös bileet. Kuulitteko kaverit, bileet!

Aloitetaan kevyesti ja matkitaan edeltäjää, joka taas oli matkinut lehteä. Tämä ei missään tapauksessa ole kronologista.

Muistan...

• Kun menin kouluun.
• Kun muutimme ja vaihdoin koulua.
• Että kun olimme menossa ensimmäiselle ratsastustunnille 4.1.1992 äitini ajoi auton ojaan, ja kiljuimme takapenkillä, ettemme voi myöhästyä tunnilta.
• Maijan, Nuutin, Senioritan, Tegin.
• Kun Estonia upposi, ja harmitti kun televisiosta tuli klassista musiikkia eikä illan ohjelmia.
• Kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja isoveljen luokka lauloi kevätjuhlassa Sankarit.
• Kun sain ajaa mökillä autoa (koska pojatkin saivat) ja ajoin sen päin kalliota.
• Kun ajoin mökillä mopoa ja sillä melkein alas kalliolta.
• Kun ihastuin oikeasti ihan järjettömän moneen Mikkoon vuorotellen, enkä edelleenkään ymmärrä miksi.
• Kun minua paljon vanhempi serkkuni vei minut baariin ja join sen rahoilla Cosmopolitanin.
• Ensimmäiset kännit, omenaviinillä, Turun kauppatorilla.
• MC:n ensimmäiset kännit, joista on kuittailtu niin paljon, että sitä on vaikea saada enää yhtä hulvattomaan tilaan.
• Kun ajattelin ala-asteella, että ryhdyn eläinlääkäriksi.
• Kun ajattelin yläasteella ryhtyväni juristiksi (meillä piti olla MC:n kanssa yhteinen toimisto).
• Kun menin ensimmäistä kertaa Ruisrockiin ja ostin isoveljeni kautta asetonin makuista venäläistä vodkaa, joka oli haettu jonkun Jevgenin autotallista.
• Metallican ja Iron Maidenin keikat Ruisrockeissa.
• Kissin chatin ja ensimmäisen sähköpostiosoitteeni.
• Kun juhlimme vuosien vaihtumista Turussa ja kävelimme aina keskellä yötä kymmenen kilometriä Lietoon (koska takseja ei saanut, ja 70 markkaa oli joka tapauksessa ihan perkeleesti rahaa).
• Turun vappupuukotukset vuonna 1999.
• Salaa poltetut tupakat.
• Kun kaverini hevonen potkaisi minua kahdesti, ja jätti jälkeensä yhä näkyvän reiän sääressäni ja yhä silloin tällöin palaavan selkäkivun. (Näiden kahden kerran jälkeen en juurikaan ollut tekemisissä kyseisen hevosen kanssa.)
• Laivaristeilyt kilttien hevostyttöjen kanssa, jotka eivät koskaan olleet laivalla kilttejä.
• Taekwondon, varsinkin ottelutreenejä seuranneet endorfiinikännit ja vyökokeet (pääsin toisen asteen vihreään asti).
• Sen, että en ymmärtänyt fanittamista. Kieroutuneella kuudennella luokallamme pojat fanittivat Spice Girlsejä ja tytöt Backstreet Boyseja.
• Aivan järjettömän typerät printtipaidat (esimerkiksi teksteillä "Hello Boys", "Touch Me" tai "Too Hot to Handle").
• Nappiverkkarit (joita en omistanut, enkä olisi edes halunnut).
• Kun pikkuveli syntyi.
• Sen, että en ikinä saanut yhtäkään hymypatsasta tai "luokan kivoin tyttö" -stipendiä, mutta sen sijaan voitin useita "kuka kirjoittaa kirjan" tai "kenestä tulee ministeri" -äänestyksiä (enkä edes valehtele).
• Laman.

Sen sijaan en muista Neuvostoliiton hajoamista, enkä sotia, paitsi puheet jostain Bosniasta.

Tällä hetkellä muistelen jo tätä kesää. Onneksi on netti, ja siellä edes jotain.

Seitsemän kuukautta siinä meni, mutta ajattelin sittenkin postailla tänne taas jotain (Sen sijaan, että kirjoittaisin tekstejä päässäni). Joskus.