Vuonna 2003 meillä oli teemana jenkkiläinen high school. Mertsi on Prom Queen, Andy ja minä gangstoja ja Trii oli koulusurmaaja.

Jo meitä edeltäneiltä abeilta oli kielletty abipaidat, joissa olisi lukenut ytimekkäästi osamABInladen.

Minne tämä maailma menee, kun lintukodossamme ei penkkariteemojakaan voi enää keksiä suuresta maailmasta?

]]>

Olin Viipurissa. Pieni, helposti yhdessä viikonlopussa haltuunotettava kaupunki. Jos en tietäisi paremmin, luulisin, että sinnekin on tulossa jotkin ylikansalliset länsimaista fyysisyyttä ihannoivat mittelöt*, joiden vuoksi kurjuus on siivottu kadulta. Meitä lähinnä neuvottiin pyytämättä, eikä ketään ryöstetty ohessa. Tahdon takaisin, se oli hieno kaupunki, varmasti vielä paljon monikerroksisempi, kuuluipa mille valtiolle tahansa. (In Memoriam sodat ja ne kaikki valtiot jne.)

Viipurissa olin myös elämäni ensimmäisissä reiveissä. Aivan mieletöntä! Ensin vartti kävelyä hotellilta, sitten (paikallisten teinien suosiollisella avustuksella) löytyi pienehkö teollisuustalo, jonka ovessa oli tuttu juliste. Sisään kustansi 250 itäisen federaation yleisesti hyväksyttyä vaihdon välinettä*, mutta kokemus oli jokaisen arvoinen (vaikka tuolla summalla olisi esimerkiksi syönyt ihan hyvässä ravintolassa ihan hyvän moniruokalajisen aterian). Seinillä oli kiinnostavaa (ehkä vesiväri-)taidetta, jota ajattelin yrittää hankkia, jos tuolla yhdellä hämärällä osoitteella onnistuisi.

Tällä viikolla vielä Saksaan. Yksin. Ehkä parhautta. [ 1, 2 ].

*Orientoidun hiljalleen opiskeluun.

]]>

Ihanaa, elokuu on täällä! Lämpivät päivät, pimeät illat, ja juhlia koko helvetin kaupunki täynnä.

Miksi, Helsinki, miksi? Et sinä ole koskaan ollut unelmieni kaupunki, eikä tarvitsekaan olla. Mutta miksi kaikki on yhtä aikaa? Helsingin juhlaviikot - joo, sellaisenaan ihan kiva paketti, vaikka ei se Huvila snobimaineestaan pääse. Taiteiden yö tuossa paketissa on ihan jees. Mutta miksi Flow? Miksi, miksi AGK?

Taide kuuluu kaikille. Taide kuuluu kaikille, joilla on liikaa rahaa, tai kaikki taiteeseen käytettävä raha käytettävissään suunnilleen elo-syyskuussa. Taide kuuluu kaikille, joilla ei elo-syyskuussa ole mitään muuta elämää. Taide kuuluu kaikille, joista on vaan kliffaa kokea koko vuoden kulttuuritarjonta muutamassa viikossa, ja siitä riittääkin sitten puhetta koko loppuvuodeksi. Taide kuuluu kaikille, joiden mielestä on paljon enemmän jees, jos kaikki kulturelli hippeily ja muut häiriötekijät keskitetään sille samalle neljän viikon jaksolle.

Ainoa tälle hulluudelle järkeenkäypä selitys, joka on lähipiirissäni keksitty, on se, että rahoittajista ja rahoitettavista on kivampi saada kerran vuodessa kasa rahaa, jolla voi tehdä monen monta kivaa prokkista yhtä aikaa (tiliöimättä ja kustannuspaikoittamatta liikaa - kamalan vaikeaa taiteen tekijöille). Käyttäjälähtöisyys! Perkele!

Flow oli melkein täydellinen. R

Aloitetaan kevyesti ja matkitaan edeltäjää, joka taas oli matkinut lehteä. Tämä ei missään tapauksessa ole kronologista.

Muistan...

• Kun menin kouluun.
• Kun muutimme ja vaihdoin koulua.
• Että kun olimme menossa ensimmäiselle ratsastustunnille 4.1.1992 äitini ajoi auton ojaan, ja kiljuimme takapenkillä, ettemme voi myöhästyä tunnilta.
• Maijan, Nuutin, Senioritan, Tegin.
• Kun Estonia upposi, ja harmitti kun televisiosta tuli klassista musiikkia eikä illan ohjelmia.
• Kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja isoveljen luokka lauloi kevätjuhlassa Sankarit.
• Kun sain ajaa mökillä autoa (koska pojatkin saivat) ja ajoin sen päin kalliota.
• Kun ajoin mökillä mopoa ja sillä melkein alas kalliolta.
• Kun ihastuin oikeasti ihan järjettömän moneen Mikkoon vuorotellen, enkä edelleenkään ymmärrä miksi.
• Kun minua paljon vanhempi serkkuni vei minut baariin ja join sen rahoilla Cosmopolitanin.
• Ensimmäiset kännit, omenaviinillä, Turun kauppatorilla.
• MC:n ensimmäiset kännit, joista on kuittailtu niin paljon, että sitä on vaikea saada enää yhtä hulvattomaan tilaan.
• Kun ajattelin ala-asteella, että ryhdyn eläinlääkäriksi.
• Kun ajattelin yläasteella ryhtyväni juristiksi (meillä piti olla MC:n kanssa yhteinen toimisto).
• Kun menin ensimmäistä kertaa Ruisrockiin ja ostin isoveljeni kautta asetonin makuista venäläistä vodkaa, joka oli haettu jonkun Jevgenin autotallista.
• Metallican ja Iron Maidenin keikat Ruisrockeissa.
• Kissin chatin ja ensimmäisen sähköpostiosoitteeni.
• Kun juhlimme vuosien vaihtumista Turussa ja kävelimme aina keskellä yötä kymmenen kilometriä Lietoon (koska takseja ei saanut, ja 70 markkaa oli joka tapauksessa ihan perkeleesti rahaa).
• Turun vappupuukotukset vuonna 1999.
• Salaa poltetut tupakat.
• Kun kaverini hevonen potkaisi minua kahdesti, ja jätti jälkeensä yhä näkyvän reiän sääressäni ja yhä silloin tällöin palaavan selkäkivun. (Näiden kahden kerran jälkeen en juurikaan ollut tekemisissä kyseisen hevosen kanssa.)
• Laivaristeilyt kilttien hevostyttöjen kanssa, jotka eivät koskaan olleet laivalla kilttejä.
• Taekwondon, varsinkin ottelutreenejä seuranneet endorfiinikännit ja vyökokeet (pääsin toisen asteen vihreään asti).
• Sen, että en ymmärtänyt fanittamista. Kieroutuneella kuudennella luokallamme pojat fanittivat Spice Girlsejä ja tytöt Backstreet Boyseja.
• Aivan järjettömän typerät printtipaidat (esimerkiksi teksteillä "Hello Boys", "Touch Me" tai "Too Hot to Handle").
• Nappiverkkarit (joita en omistanut, enkä olisi edes halunnut).
• Kun pikkuveli syntyi.
• Sen, että en ikinä saanut yhtäkään hymypatsasta tai "luokan kivoin tyttö" -stipendiä, mutta sen sijaan voitin useita "kuka kirjoittaa kirjan" tai "kenestä tulee ministeri" -äänestyksiä (enkä edes valehtele).
• Laman.

Sen sijaan en muista Neuvostoliiton hajoamista, enkä sotia, paitsi puheet jostain Bosniasta.

Tällä hetkellä muistelen jo tätä kesää. Onneksi on netti, ja siellä edes jotain.

]]>

Seitsemän kuukautta siinä meni, mutta ajattelin sittenkin postailla tänne taas jotain (Sen sijaan, että kirjoittaisin tekstejä päässäni). Joskus.

]]>

Oikeastaan ajattelin lopettaa blogaamisen mutta tästä piti kertoa ensin.

]]>

Palasin Amerikan ihmemaasta helppoon ja turvalliseen Suomeen.

Niin luulin.

Mutta ei. Täällä vaietaan taas niin jumalattoman ponnekkaasti sanan- ja ilmaisunvapaudesta. En sitten tiedä, onko ihmemaan mukasuvereeni kaikkeen puuttuminen vai kotoinen kohtelias hiljaisuus parempi ratkaisu.

Asiasta lisää esimerkiksi Haakanalla ja mitvitillä.

]]>

Keep your splendid, silent sun;
Keep your woods, O Nature, and the quiet places by the woods;
Keep your fields of clover and timothy, and your corn-fields and orchards;
Keep the blossoming buckwheat fields, where the Ninth-month bees hum;
Give me faces and streets! Give me these phantoms incessant and endless along the trottoirs!
Give me interminable eyes! Give me women! Give me comrades and lovers by the thousand!
Let me see new ones every day! Let me hold new ones by the hand every day!
Give me such shows! Give me the streets of Manhattan!
Give me Broadway, with the soldiers marching—give me the sound of the trumpets and drums!
(The soldiers in companies or regiments—some, starting away, flush’d and reckless; Some, their time up, returning, with thinn’d ranks—young, yet very old, worn, marching, noticing nothing;)
—Give me the shores and the wharves heavy-fringed with the black ships!
O such for me! O an intense life! O full to repletion, and varied!
The life of the theatre, bar-room, huge hotel, for me!
The saloon of the steamer! The crowded excursion for me! The torch-light procession!
The dense brigade, bound for the war, with high piled military wagons following;
People, endless, streaming, with strong voices, passions, pageants;
Manhattan streets, with their powerful throbs, with the beating drums, as now;
The endless and noisy chorus, the rustle and clank of muskets, (even the sight of the wounded;)
Manhattan crowds, with their turbulent musical chorus—with varied chorus, and light of the sparkling eyes;
Manhattan faces and eyes forever for me.

(Walt Whitman, 1900)

]]>

Aina joskus, aika useinkin, käytän blogiani enemmän muistikirjana kuin minään valtavan hienona maailman havainnoinnin mediana (yllätys yllätys).

Noin kuukausi sitten oli tarkoituksenani mainita itselleni, että muutan noin kuukauden kuluttua. Tällä tavalla olisin muistanut asian ehkä hieman paremmin ja jättänyt muun elämän harrastamisen vähemmälle. Ehkä. Paku saapuu huomenna ovelleni kello 14, ja laatikot odottavat tyhjinä kotona. Saavat odottaa vielä jonkin aikaa. Harrastan itsesuggeriontia ja väitän, että kirjojen pakkaaminen on maailman helpointa.

Meilahdesta takaisin Kallioon. Vähän kuin takaisin kotiin. Kivaa. (Tämäkin on itsesuggeroinnin tulos, koska ensimmäiset kaksi viikkoa ajattelin vain sitä, etten halua muuttaa, haluan voida käyskennellä ympäri Pikku-Huopalahtea, haluan vehreyttä ja jos vaikka mitä. Nyt yritän ajatella, että rakas kotoisa Kallio, joogasali, Töölönlahti, halli, tori, Rytmi, Espresso Edge vaikka onkin Pitkänsillan väärällä puolella.) Uusi koti on siivottu, sinne pitää vain kantaa tavaraa sisään. Helppoa kuin mikä.

Kävin Göteborgissa. Useat tahot ilmoittivat sen olevan vähän kuin Ruotsin Tampere. Ihan totta puhuivat. Ei siitä sen enempää. Paitsi jos satutte olemaan niillä main, siellä on taidemuseossa Picasso-näyttely ja jossain päin kaupunkia hauska kuppila nimeltään Rumpan Bar (göteborgilaiset on jotain sanaleikkiharrastajia, koska melkein vastapäätä oli paikka, jonka nimi oli I Stället).

Nyt pitäisi muistaa, että suunnilleen kolmen viikon päästä lähden New Yorkiin ja Torontoon. Pitäisi myös muistaa mielessään päivittää tuota ajankohtaa, koska muuten ajattelen vielä kahdenkin viikon päästä, että lähden kolmen viikon kuluttua. Ehdottomasti koettavia juttuja näistä paikoista voi heittää kommentteihin. Matkasta ehkä lisää myöhemmin.

]]>

Mun kengissä on jo viikkojen takaista santaa, joka ei lähde pois millään (no en ole kyllä kovin monia tapoja edes kokeillut). Jos olisin sellainen ah-niin-nokkela ja jokapäiväisiä asioita havainnoiva suomalainen laulaja-lauluntekijä nainen, kirjoittaisin varmaan nyt biisin Kesä jää. Tiedättehän: Kengissäni hiekkaa Hangon kesäisiltä rannoilta / Olkapäillä haalistuvat pisamat ja muistona kätesi kosketus niillä / Jne. Jne.

Onneksi en ole. (Tuli mieleen eräs toisen blogaajan ikivanha merkintä, ja hävettää jo ajatuskin siitä, että kirjoittaisin runoja syksyn ihanuudesta. En.)

]]>